torstai 13. syyskuuta 2018

Mitä liika stressaaminen teki iholleni (kuvavaroitus)

Minulla todettiin äkillinen ja raju nokkosihottuma. Lääkärini ja muut terveysalan ammattilaiset eivät nähneet yhteyttä ulkoiseen allergisoivaan tekijään. Nokkosihottumaani pohdittiin myös virusperäiseksi. Lopulta lääkärin haastattelun jälkeen epäilykset kohdistuivat rajuun stressireaktioon. Tätä epäilivät monet terveysalalla työskentelevät tutut ja moni tuttava-ja lähipiiriin kuuluva. Heillä oli stressiperäistä nokkosihottumaa joko omakohtaisena kokemuksena tai kaverilla diagnosoituna. Kerroin ihottumatarinan myös Instagram -tililläni, ja sain sieltä paljon kommentteja ja viestejä seuraajilta aiheeseen liittyen. Kiitän teitä ja heitä vielä täällä bloginkin puolella, kiitos ihan älyttömästi kaikista tsemppiviesteistä. Olette kultaa. :')

Tapahtumat ennen nokkosihottuman puhkeamista viittaavat vahvasti rajuun stressin purkaantumiseen. Viime aikaiset asiat olivat joko kropalleni viimeinen niitti, tai sitten oireena rajun stressikauden (reilusti yli vuosi päivittäin kestänyttä) päättymisestä. Pääkoppa pääsee vihdoin tulemaan pois jatkuvassa hälytystilassa olemisesta. Odotan ajatusten tasapainoittuvan ja harmonisoituvan. Enää ei ole hätää, ja ei tarvitse olla varpaillaan.


Kaikki alkoi siitä, kun kämmeneni muuttuivat tulenpunaisiksi. Ensin tuli värimuutos ja sen jälkeen ihan hullu kuumotus ja kirvely. Aivan kuin olisin kosketellut maailman tulisinta chiliä. Kämmenet alkoivat turpoamaan sormien kohdalta, ja puna kuumotuksineen levisi myös ranteiden alueelle. Tässä vaiheessa säikähdin itseni itkun partaalle ja menin turruttamaan poltetta kylmällä vedellä suoraan kraanasta. Turruttaminen auttoi vain hetken ja muuttui sen jälkeen vielä pahemmaksi. Lopulta turvotus lakkasi, ja myös kuumotus tuntui aavistuksen jo helpottavan. Tämä tapahtui myöhään illalla, joten menin nukkumaan ja odotin kauhulla mikä tilanne olisi aamulla. 

Heräsin ja kädet tuntuivat ihan normaaleilta. Ehdin suurinpiirtein nousta sängystä ja ladata kahvinkeittimen, kunnes tuskainen polte alkoi kämmenissä uudelleen. Sama polte ja pieni turvotus tuntui nyt myös jalkapohjissa. Tässä kohtaa aloin jo kunnolla hätääntymään ja varasin ajan lääkärille. Kävin läpi kaikki ajatukset allergisoitumisesta freteille (vaika ne ovat hypoallergisia), tatuointimusteelle ja että asunnossa olisi homevaurio.

idkuvaihottuma

Odotin kotona lääkäriajan alkamista (noin neljän tunnin päähän sain ajan) ja yritin pitää hermoni kurissa. Lähinnä kävin läpi äsken listaamani potentiaaliset pahimmat allergisoivat asiat ja loin niistä hirveitä mörköjä pääni sisällä.

Huokasin jo helpotuksesta, kun kuumotus tuntui laskevan ja polte katosi. Turvotus oli myös tiessään. Kunnes... Ranteeni täyttyivät tällaisista patista, jotka kutisivat järkyttävän paljon. Olisin voinut raapia ranteeni aivan verille...


Lääkäri totesi vastaanotolla nokkosihottumaksi, syitä kerroinkin jo tekstin alussa. Minulle määrättiin elämäni ensimmäiset allergialääkkeet (Atarax 25mg x 3 päivässä) ja 2.5% kortisonia helpottamaan kutinan sietämistä ja auttamaan kipeää ihoa. Minulle määrättiin myös lihakseen pistettävä pistospuikko anafylaktiseen reaktioon. Nokkosihottuma puski minulla niin rajuna, että minulla olisi hyvä kuulemma olla tällainen puikko aina mukanani. Piikkikammoinen kiittää ja kuittaa...


Kotimatkalla iho oli taas normaali. Puolessa välissä bussimatkaa tunsin korvissa kuumotusta, ja että ihan kuin ne olisivat turpoamassa.... Myös alavatsaan alkoi kutittamaan... Ei taas....

Juoksin kotirappuset ylös ennätysajassa ja tunsin jokaisella askeleella miten polttava tunne leviää alavatsalta kohti reisiä ja kylkiä. Heitin vaatteet pois ja peilistä heijastui melko karu näky... Järkyttävän isot turvonneet nokkosihottumaläikät (suurimmat kämmeneni kokoisia) olivat vallanneet koko alakroppani ja peilistä katsomalla näin miten niitä vain ilmestyi lisää ja lisää kokoajan... Oli muuten ehkä ahdistavimpia näkyjä ikinä, kuin jostain epidemiakauhuelokuvasta. Yläpuolen kuvassa näkyy miltä kainalot näyttivät, hetkeä ennen kuin ne täyttyivät aivan täyteen nokkosihottumasta. Voin kertoa, että se sattui. Paljon.

En voinut kuvitella, että tuska muuttuisi vielä suuremmaksi. Kipu oli sietämätön, kutina vielä sietämättömämpi ja polte kruunasi kaiken. Lähipiiriin kuuluva henkilö oli tullut minua katsomaan ja lupasi auttaa kortisonin levittämisessä. Viimeisimpänä levityspaikkana oli kainalot. Nostin kädet ylös (jo ihon liikuttaminen teki kipeää) ja ystävän katse kertoi kaiken. Hän otti tilanteen haltuun: "Sun kainalot tursuavat ihottumaa, täällä on iho melkein auki ja tää ei tuu tuntumaan mukavalta, mutta tämä on pakko tehdä". Ja sitten alkoi levitys. Karjuin, itkun ja olin varma että minulta lähtee taju. Aivan kuin hän olisi repinyt kainaloitani puukolla auki ja kaatanut chilinestettä päälle.


Mikään ei tuntunut auttavan, ei edes tunnin odottelun jälkeen. Katsoimme ystäväni kanssa telkkaria, ja tuntui että makaisin palavassa nuotiossa. Silmistä valui kokoajan kyyneleitä, kipu oli hirveä ja en jaksanut enää edes itkeä. Vasta myöhemmin kortisoni alkoi helpottamaan poltteeseen ja kutinaan, ja kolmiomerkatut Ataraxit alkoivat pistämään pääkoppaa sekaisin. Ahdistus lieventyi ja olo tuntui rauhallisemmalta. Ataraxin pakkausselosteessa kerrotaan niiden soveltuvuudesta myös aikuisiän ahdistukseen ja paniikkihäiriöiden oireilun hoitoon, niin ehkä ne rauhoittavina lääkkeinä tekivät myös osuutensa tässä kipukaaoksessa. Olo oli kuin laskuhumalassa, hetkeä juuri ennen sammumista.

Nyt olen pidentänyt lääkkeiden ottoväliä, ja otan niitä vain aamulla ja illalla - varmuuden vuoksi. Pääkään ei tunnu menevän Ataraxista enää kuperkeikalle, toki vähän väsyttää ja tulee hölmistynyt pöhnäinen olo, mutta ei enää niin rajusti.


Seuraavaksi otan asiakseni toteuttaa rakkaan ystäväni antaman neuvon. Huolehdi itsestäsi samalla vakavuudella, kuin joku henkilö olisi jätetty sinun vastuullesi ja olisit velvollinen huolehtimaan hänen hyvinvoinnista.

Annan myös itselleni luvan uskaltaa ja haluta rakastua uudestaan. 
Lue lisää »