keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Pyöräilykypärä - turha vai ei?

idkuvapyöräily

Lapsena käytin pyöräilykypärää mukisematta, eikä sen käyttäminen ollut koskaan noloa. Ehkä televisiossa pyörineet vesimelonimainokset tekivät tehtävänsä? Mainoksissa vesimeloneja pudotettiin lattialle, ja toisella niistä oli pyöräilykypärä päässä - kypärällinen vesimeloni jatkoi pudotuksen jälkeen ehjänä iloisesti kierimistä lattialla, kun taas kypärätön vesimeloni suorastaan räjähti ja nesteiden dramaattistä leviämistä ympäriinsä tehostettiin tietenkin vielä hidastusefektillä. :D

Pyörä vaihtui 15-vuotiaana skoottereihin ja mopoihin, ja sen myötä vielä raskaampaan kypärään. Voi sitä littaantuneiden hiusten harmittelua! 18-vuotiaana alkoi kypärätön liikkumismuoto. Liikuin autolla ihan kaikkialle, omassa synnyinkaupungissa ajokortti on suorastaan välttämättömyys. Pyörällä liikkuminen jäi vähemmälle ja sen myötä myös kypärän käyttö. Sitä ei jotenkin muka ajatellut tarvitsevansa. Enhän minä aja edes lujaa, tiedän liikennesäännöt, osaan varoa ja en aja autojen seassa (synnyinkaupungissa kaikki ajoivat pyöräteillä).


Helsinkiin muuttaessa minulla oli mukana uskollinen munamankelini eli varmaan jo retroiän kynnyksellä kolkutteleva mummopyörä, jossa ei ole käsijarruja eikä vaihteita. Se ei haittaa, sillä vihreällä munamankelilla tehdään juuri sellaisia rauhallisia pyöräretkiä, missä ei ole hoppu mihinkään. Täällä Helsingissä minun piti ihan oikeasti perehtyä pyöräilysääntöihin, missä saa ajaa ja missä minulle tultaisiin puimaan nyrkkiä. Kotikotiseudulla sillä ei ollut mitään väliä, kaikki ajoi miten ja missä sattuu.

Ilmeisesti ikä, lisääntynyt itsesuojeluvaisto (ja järki) on tehnyt tehtävänsä sekä ja pelot omien aivojen leviämisestä asvalttiin, sillä pyöräilyaktiivisuuden lisääntyessä harkitsin kypärän ostamista ensimmäistä kertaa monen kypärättömän vuoden jälkeen.


Kypärä ei lisää pyöräilyn turvallisuutta eikä se takaa turvallisempaa pyöräilyä. Kypärä ei tee minua kuolemattomaksi, se ei estä naaman/kropan kyntämistä asvalttiin, se ei pelasta luiden murtumista tai luo kroppani ympärille suojaavaa auraa. Mutta se on ottamassa vastaan pään alueelle kohdistuvia iskuja. Kypärä päässä ei voi olla yhtään enemmän hurlumhei liikenteessä, kuin ilman kypärää. Tärkeiksi pointeiksi pyörällä ajaessa nostankin liikennesääntöjen opettelun, tilanteiden ennakoinnin ja tilanteisiin sopivat ajonopeudet.

Näen aikuisten kypäräkäytön hyvänä esimerkkinä myös lapsille. Kaikista eniten minua karmii kypärättömät lapset ja heidän kypärättömät aikuiset. Toiseksi eniten kypärättömät aikuiset ja turvaistuimessa kypärällinen lapsi. Eikö vanhemmilla ole väliä? Mitä vastaatte, kun lapsi kysyy että miksi sinulla ei ole kypärää?



Pyöräilykypärät ovat kehittyneet vuosien aikana niin käyttömukavuudessa kuin ulkonäöllisesti. Nykyään kypärät tuntuvat olevan vaikka minkälaisia taideteoksia, mutta sovittelurumban jälkeen ne näyttävät kaikki yhtä dorkilta taideteoksilta päässäni. :'D

Mutta, eipä sitä omaa lärviä pyöräillessä näe, kyseessä ei ole ulkonäköasia ja mielummin pidän taistelupottaa päässä, joka mahdollisesti jeesaa ikävän tilanteen sattuessa kohdalle.

Niin, ja kyllä tämä minun valitsemani taistelupotta oli tietenkin se kaupan hienoin ja vähiten dorkimmannäkönen. ^___^ Taistelupottani ostin Stadiumilta.

Lue lisää »