lauantai 23. heinäkuuta 2016

Ken ompi fuksi kuusitoista, ylös nouskohon!

idkuvavihko

Syksy tule jo!! Ai miksi? No koska silloin alkaa opiskelijaelämä! ^_______^

Olen niiin onnellinen ja innoissani että ei mitään järkeä. Kävin jo ostamassa ensimmäiset kouluvihot, yhden ohuen kansion ja printtasin ensimmäisten viikkojen suuntaa antavat lukujärjestykset.

Koulun aloittaminen on saanut pohtimaan vähän kaikenlaisia asioita. Halusin jakaa ne myös teille, ja ehkä ajatuksia opiskelijaelämästä on tulossa myös jatkossa...?



Kostea fuksivuosi.
Bileitä, bileitä, bileitä ja sekoilua kaupungilla kirkkaissa haalareissa Ja ehkä kerätään koulusta myös vähän opintopis- eikun siis noppia.

Fuksiaisten tehtävärasteilla lähes kaikkiin rastitehtäviin liittyy kuulemani mukaan vahvasti alkoholin juominen. Tietenkin eroja on eri koulujen ja koulutusalojen välillä, mutta ystävien fuksivuositarinoita kuunnellessa (yliopistot ja ammattikorkeakoulut) ei meno ole vaikuttanut kovin selväpäiseltä. Erään kaverini fuksiaisissa piti yhdellä rastilla näyttää tissit rastipisteiden toivossa. Ööh. Eikös tämmöiset tissijutut naurata peruskouluikäisiä Jonneja?

Mistä edes aloitan? Nuoria ihmisiä, suurin osa tulee todennäköisesti monen sadan kilometrin päästä, moni muuttaa ensimmäistä kertaa omaan asuntoon ja kauas vanhemmistaan ja vanhoista ystävistään, porukka yrittää tutustua toisiinsa, kaikkia vähän jännittää ja varmasti monella jyskyttää takaraivossa: 

"Saanko uusia kavereita? Hyväksytäänkö minut? Kelpaanko? Olenko muiden mielestä tylsä jos en tee tätä tehtävää/juo? Jäänkö ulkopuolelle jos en osallistu? Pidetäänkö minua tylsänä jos en tule noihin bileisiin"

Eräs kaverini ei olisi halunnut juoda omissa fuksiaisissaan, mutta ei halunnut olla se tylsä tyyppi ja päätti osallistua tehtävärastien boolien juomiseen. Hänellä meni hyvin, mutta yksi heidän ryhmäläisistään oli loppuillasta kantokunnossa.

Miksi tämä ei kuulosta minun korvaani yhtään hauskalta? Tämä kaikki kuuluu fuksivuoteen ja ymmärrän sen olevan tärkeä osa porukan hitsaantumista yhteen. Minulle ei ole ongelma sanoa ääneen että ei, en nyt ota (en ole absolutisti) mutta minulla on kutina että joukossa myös niitä kenelle sen sanominen ääneen voi olla iso kynnys. Kenenkään ei pitäisi pelätä jäävänsä ulkopuolelle ja tuntea olevansa Se Tylsä Tyyppi jos ei nosta kuppia.

Odotan innolla opiskelijaelämää, sitä hetkeä että pääsen vetämään omat haalarit ensimmäistä kertaa päälleni, osallistun ihan varmasti juhliin ja aivan varmasti myös omiin fuksiaisiin - vaikka sitten PepsiMaxin humaltamana :)

8 kommenttia:

  1. Ensinnäkin onnea hirmuisesti koulupaikasta! Ja voin niin samaistua noihin sun fiiliksiin, kun sillon itse kolme vuotta sitten aloitin koulun. Varsinkin kun suurin osa luokkalaisista oli minua nuorempia ja kun en ole itse kovinkaan kova ottamaan kuppia.
    Tärkeintä on kuitenkin olla mukana, se on nimittäin ihan totta, että jos alussa jää pois ensimmäisistä bileistä, niin porukkaan voi olla vaikeampi tutustua. Mitä väliä sitten jos vaikka ei ottaisikaan niinkään alkoholia :) Pääasia että on hauskaa ja tiedän kyllä, että sinä jos kuka osaat pitää hauskaa ilman alkoholia! ;)
    Tsemppiä kauheesti koulurupeamaan ja bileisiin! Se voi oikeesti olla aika rankkaa ravata kaikenmaailman juhlissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Juurikin tämä kun uskoisin suurimman osan olevan minua nuorempia, eli kaikki se bileviehätys on vielä edessäpäin ja kokematta. Ei tää vanha enää jaksa, etenkään riekkua ulkona yömyöhään - paitsi pokemonien perässä :'D Ehkä tästä tulee siis vielä hyvä kompo! Nuoret juoksee baareissa ja mä metsästän siinä samalla virtuaalimonstereita :'D

      Ja joo.. yleensä jengi luulee minun olevan vähintään vahvasti nousuhumalassa kun lähdetään ulos riekkumaan. Eli enköhän pärjää ihan kiitettävästi! :DD

      Kiitos sulle! <3

      Poista
  2. Itselläni jostain syystä AMK:ssa fuksivuosi ei ollut mitenkään kostea, en tiedä onko sitten alalla merkitystä (hoitoala) vai sattuiko vain ryhmäkin olemaan sellainen ettei niin ojassa rämpimisestä välittänyt - puolet porukasta oli huomattavasti nuorempaa sakkia, mutta meitä vanhempiakin taisi noin puolet porukasta olla.. Muutamia yhteisiäkin illanviettoja toki oli, mutta ei mitään tuon kaltaisia kuin mitä itsekin muilta aloilta olen kuullut.. Täytyy sanoa etten kyllä edes yhtään kadehdi kun nuo ovat jääneet välistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on jännä miten eri aloilla voi olla niin isot erot keskenään - juurikin tuon kupin ottamisen suhteen! Musta tuntuu että yliopistopuolella sitä kuppia otetaan fuksivuonna isommalla kädellä (?) vrt AMK. Tämä tuntuma perustuu ihan tuttujen ja tutun tuttujen juttuihin eli sen faktapohjaisempaa tietoa ei ole. :)

      Poista
    2. No kaksi kertaa yliopistofuksina ja kerran amk-fuksina mä kyllä vahvistan tämän täysin. AMK on kuin pyhäkoulu tuon suhteen.

      Poista
  3. Siis mitä sää nyt sit lähet opiskelee?

    VastaaPoista
  4. Onnea opintoihin! Ite en oo kauheen kuppiin kallistuva, mutta kuulemma mun ei tartte ottaa alkoholia, jotta oisin humalasssa. :D Hö, musta ei kuulemma ota selvää, että oonko ottanu vai en. Sitä käytän hyväkseni silloin, ku en halua juoda. :D Eli yleensä en halua. :D Ite tässä vielä mietin, että mitä lähteis opiskelemaan. Näin kolmikymppisenä alan vaihto edessä. No, opiskelu on onneksi mukavaa.

    VastaaPoista
  5. Mullakin alkaa kohta elämäni toinen fuksivuosi, apuaaa :D Itse mietin etten edes fuksiaisiin osallistuisi, mutta katsotaan. Toki tahdon tutustua luokkakavereihin, mutta tuo bilepuoli ei juuri kiinnosta yhtään. Haalareitakaan en ajatellut hankkia, jäivät edellisetkin käyttämättä. Mut eihän sitä tiedä, et mikä luokkahenki vielä tempaisee mukaansa (tai sit ei) :D

    VastaaPoista