keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Take away -pullo smoothielle

Olen aamupalaihminen. Jo pelkkä ajatus että minun pitäisi kohdata uusi päivä ilman aamupalaa saa niskavillani nousemaan pystyyn! Ylä-asteella eräs kaverini ei syönyt koskaan aamupalaa, hyvä että edes kouluruokaa. Ilman aamupalaa minulla ei toimi ajatus, en pysty keskittymään, mahaan sattuu ja olo on todella levoton.

Välillä on kuitenkin niitä harvoja aamuja jolloin herätyskello soi klo 05:00. Minun härskillä unirytmilläni tämä tarkoittaa sitä että olen painanut pään tyynyyn saman vuorokauden puolella kun herään.. Silloin en kykene loihtimaan yksinkertaistakaan aamupalaa, hyvä että saan itseni edes ylös sängystä.



Voi siis sitä pienen ihmisen riemua kun löysin Anttilasta Sistema -merkiltä täydellisen Shaker to Go -pullon kotismoothielle! Ja tottakai valitsin korkin vaaleanpunaisessa sävyssä, daa.-a?

Nyt smoothien voi tehdä kotona edellisiltana valmiiksi ja pakata se pulloon jääkaappiin odottamaan seuraavaa aamua. Korkin alla on spiraalimainen kehikko joka sekoittaa pulloa ravistellessa kaikki smoothiehötöt sekaisin. Teen kotismoothieta monesti myös välipalaksi kun menen esimerkiksi kirjastoon lukemaan tai muihin päivän rientoihin. En halua käyttää rahaa kauppojen ja kahviloiden smoothieihin. :P

 

Syy miksi kotismoothiet eivät ole kulkeneet mukanani aikaisemmin on ollut oikeanlaisen pullon puute. Smoothiepulloksi ei käy mikä tahansa, ja sopivan löytäminen kivijalkakaupoista oli vaikeampaa kuin luulin.


Clasusta lähtien kävin kaikki potentiaaliset kaupat läpi, mutta eieieiei.

Liian iso tai liian pieni pullo, liian raskasrakenteinen, liian kallis, liian iso tai liian pieni suuaukko. Monet shakerpullot eivät olleet tarpeeksi tiiviitä että ne olisivat pitäneet lastin sisällä pullon heittäessä repussa kuperkeikkaa. Monissa pulloissa ei myöskään ollut sitä ropellihärpäkettä joka hoitaa sisusten kunnollisen sekoittumisen pulloa ravistellessa.

Elämää ilman tätä pulloa ei vain enää ole. Huomenna on helatorstai eli tässä minun tämän viikon (pikku)perjantaipullo! Vai onko se pikkulauantai? En minä tiedä .___.


Mini Kånken selkään ja kohti kirjastoa! =^___^=

2 kommenttia:

  1. Itse en taas ole aamupalaihmisä vaikka pitäisi olla. Kotan kovasti siihen totutella. Tuo pullo on kyllä kätsy ottaa mukaan. Tarvii katsoa seuraavan kerran kun käyn Anttilassa. Kiitti vinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Osaatko sanoa haalentaako couperosa voiteet pisamia? En haluaisi että kaikki vähäisetkin pisamat katoaisi :(

    VastaaPoista