maanantai 7. maaliskuuta 2016

Shoppailu Mall Of Scandinavia -kauppakeskuksessa

idkuvaMallofscandinavia

Instagram -tiliäni seuraavat eivät ole välttyneet pitkin viikkoa julkaisemiltani kuvilta tästä hulppeasta ostoskeskuksesta.

Lensin siis työmatkalla ensimmäistä kertaa ikinä lentokoneella Ruotsiin. Oli muuten hämmentävin lentomatkani ikinä, tuntui että kone aloitti laskeutumisen ennen kuin se ehti kunnolla edes ilmaan. :D Arlandan lentokentältä jatkoimme taksilla matkaa kohti Solnassa sijaitsevaa Pohjoismaiden suurinta kauppakeskusta Mall Of Scandinaviaa.



Arlandan lentokentällä taksialueella odotellessa paikallinen taksikulttuuri hämmensi. Ulkomaalaistaustaiset kuskit huutelivat autojensa vierestä, iskivät silmää, osa piti ovia valmiiksi auki ja "kaunis nainen tule tänne"- huuteluilla yrittivät saada meistä itselleen asiakkaita. Yhhh! Sain vinkin suosia tiettyjä mustia taksiautoja, sillä ne olivat tietyn hyvämaineisen firman autoja (en nyt muista varmaksi minkä niminen). Vapautettujen taksimarkkinoiden vuoksi muut autot saattavat laskuttaa ihan mitä tahansa "koska mä voin" -periaatteella.


Minulle ei ollut shoppailutarvetta enkä ole shoppailijaihminen, mutta kaikki uudet, nykyaikaiset ja isot kauppakeskukset kiinnostavat rakennuksina. Lontoossakaan minua eivät valtavat Harrodsit ja Selfridget kiinnostaneet shoppailumielessä vaan enemmän että pääsin näkemään ne livenä ja kurkistamaan miltä sisäpuolella näyttää. Minua myös kiinnostaa miten uusissa kauppakeskuksissa näkyy psykologinen suunnittelu, eli miten ja millä keinoin asiakkaita saadaan viettämään siellä mahdollisimman pitkä aika ja avamaan kukkaronnyörit apposelleen.


Kauppakeskus Mall Of Scandinavia
- avattu marraskuussa 2015
- 101 084 neliötä (vrt. Helsingin Kampissa n. 40 000)
- 224 liikettä
- 22 ravintolaa
- Ruotsin ensimmäinen kaupallinen IMAX -elokuvateatteri (15 salia)
- vastaanottotiski vaatteille ja matkatavaroille
- voi shopata verkossa mistä tahansa kaupasta, maksaa tuotteet ja käydä noutamassa ostoskassin postimyyntitiskiltä. Siellä on myös oma lounge verkosta ostettujen vaatteiden sovitukselle


- ilmainen wifi
- kännyköiden latauspisteitä levähdyspaikoissa
- kännykkään ladattava Click and Eat -sovellus jossa voi tilata ruuan ravintolasta, maksaa etukäteen ja käydä hakemassa tiskiltä mukaan. Lounastaukolaiset kiittävät!
- maailman suurin O'Learys. Jättiscreeni pelien katsomiseen ja keilarata
- autojen parkkihallissa saa kännykkään appin joka kertoo autosi sijainnin ja samalla päivän parhaimmat tarjoukset koko keskuksen valikoimasta
- autopaikat on värikoodattu auton löytämisen helpottamiseksi


Miten Mall of Scandinaviaan pääsee?
Tukholman keskusrautatieasemalta paikallisjunalla 7 minuuttia (pohjoiseen). Arlandan lentokentältä paikallisjunalla noin puoli tuntia. Kun saapuu oikealle asemalle, ei voi olla löytämättä kauppakeskukseen. Kävelymatka kestää ehkä minuutin seuraamalla joko ihmisvirtaa tai kylttejä. :D


Vaikka en ole shoppailijaihminen niin olihan MoS nyt hieno kuin mikä! Koko oli valtava ja avointa tilaa joka paikassa. Vaalea puu täydensi kauniisti kiiltävää marmoria. Lasipintoja oli paljon, ja kaikki tilat vaikuttivat sen ansiosta todella ilmavilta, kevyiltä ja raikkailta. Viherkasveja oli käytetty paljon eri myymälöiden sisustuksessa, mutta myös kauppakeskuksen käytävillä. Niistä tuli raikas ja puhdas fiilis.


Keskuksessa myydään sekä kalliita että edullisia brändejä. Överityylikäs ja kalliilta näyttävä kauppakeskus piti huolen, että edullisetkin brändit näyttivät yhtä vaikuttavilta kuin kalliimmat. Kyllä näytti Clas Ohlsonkin fiiniltä kiiltävien marmorien ja lasipintojen keskellä :D Sisustuskaupat vetivät minua eniten puoleesta ja sieltä löytyikin moni suosikkini, mm. Illums BolighusR.O.O.M ja Habitat. Muksuille löytyy tottakai leikkipisteen läheisyydestä ylihinnoitellut Lego Store ja Disney Store.

MoS on selkeästi tehty niin, että asiakkaalle tulee luksusmainen ja arvokas fiilis. Kaikki kaupat olivat tip top siistejä, ja vaatekaupoissa henkilökuntaa oli ihan pelkästään tehoviikkaamassa vaatekasoja. Ruotsissa asiakaspalvelukulttuuri on toki paljon Suomea edellä, mutta täällä myyjillä tuntui olevan vielä ekstratarkat ohjeet miten myymälässä ollaan ja asiakkaita tulee kohdella.


Kauppakeskuksessa ilma kiersi hyvin, ja siellä oli todella raikasta. Ei ahdistanut missään vaiheessa eikä happi tuntunut kerran hengitetyltä. Tämä korostui etenkin myöhemmin kun kävimme muissa Tukholman kauppakeskuksissa missä happi tuntuu loppuvan. Muistaakseni käytävillä ei soinut musiikkia tai mainoksia ollenkaan. Ihmisiä oli liikenteessä reippaasti, mutta mistään ei kuulunut meteliä tai muuta tohinaa.


Kauppakeskuksen pohjapiirros on kolmiomainen, ja sen hahmottaminen sisällä pyöriessä oli yllättävän helppoa. Kauppakeskuksessa on vain kolme kerrosta. Vihaan sellaisia Stockmannin, Forumin ja Kampin tyylisiä paikkoja missä on kerroksia lähes kymppiin asti ja portaat on sijoitettu niin että niitä saa ravata oikein huolella. Kauppakeskuksen eri kolkat ja päät oli helppo muistaa erilaisista loungeista ja väriteemoista, eli suunnistus on oikeasti todella vaivatonta. Sisäänkäyntejä on useampia eli ahdistavaa "missä ne kaikki uloskäynnit on?!" -fiilistä ei tule.

Kaikki on järjestetty niin, että ihmiset tykkäävät viettää aikaa kauppakeskuksessa. Lämpötila on miellyttävä, ja vessoja ja ravintoloita on riittävästi.

Pelottava miessiivooja jäi kuvaan! :D  Huomatkaa viimeisessä kuvassa oleva merkattu paikka laukulle ^____^ 



Niken myymälä oli pieni pettymys. Adidaksen myymälä oli pistänyt enemmän pökköä pesään. Suureksi yllätykseksi Foot Locker -myymälässä Niken kengät olivat kalliimmpia kuin Niken omassa myymälässä - yleensä tilanne on ollut päinvastainen. Juoksulenkkareita pääsi testaamaan juoksumatolle. 



Happy Plugs - myymälä oli herkullinen, kiitos esillepanon. Kuulokkeet, kuoret ja piuhat olivat kaikki värijärjestyksessä ja myynnissä volymiin luottaen. Ostin aikoinaan laivalta Happy Plugsin piuhan, ja koska Apple haluaa kuluttajien käyttävän omia piuhojaan niin eihän se piuha käytössä kauan kestänyt, känny alkoi sitä hylkimään tuntemattomana laitteena :P 



H&M on Ruotsissa joka kerta yhtä hämmentävä - siellä myydään kaikkea mahdollista kosmetiikkaa ja vähän kaikilta merkeiltä. Minun silmäni osuivat tarjouksessa oleviin Essien kynsilakkoihin ^___^'



Vasemmalla miesten vessat ja oikealla naisten. Tuo elävien kasvien seinä oli ihana :) ...mitäköhän tuo poika tekee?


H&M:n omistama & Other Stories oli niin hyvännäköinen myymälä että huhhuh. Ihan kuin olisi ollut jonkun kotona eikä kaupassa. Kaikki oli laitettu kauniisti esille ja myyjät asettelivät tavaroita kokoajan suorempiin riveihin.

Nää mattahuulipunat oli niin nättejä, etenkin tuo simppelin tyylikäs pakkaus herätti heti kiinnostuksen.


Kiko


Cafe Burger


Åhlensin MAC -tiskin tuotteet eivät päihittäneet hinnoillaan Helsinki-Vantaan lentokenttää, mutta markettikosmetiikkaosastolta löytyi kaikkea pientä kivaa ihmeteltävää. :)

Sellainen oli Mall Of Scandinavia! Kaikki kauppakeskuksessa sijaitsevat myymälät löytyvät keskustastakin, mutta jos katuja pitkin ravaamisen sijaan haluaa suorittaa shoppailut yhden katon alla miellyttävissä olosuhteissa, kannattaa suunnata tuonne. Seuraavassa postauksessa esittelen pienet tuliaiseni. :)

6 kommenttia:

  1. OHO! Onpa kyllä hienon näköinen mesta! Täytyy varmaan käydä seuraavan kerran kun Tukholmassa käy. Joo!

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus! Olit nähnyt kovasti vaivaa, kiitos.

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaapa hienolta kauppakeskukselta, ehdottomasti pitää joskus käydä tuolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti! Ja varaamaan tarpeeksi aikaa :) Mä haaveilen leffateatterireissusta tonne!

      Poista