torstai 17. syyskuuta 2015

Syksyn uudet tuulet

idkuva



Hiuhiu, kiirettä on pitänyt! Olen kotiutunut matkoilta (Tsekki, Saksa, Viro) hengissä, olen hassutellut fukseja ja nyt katson tietokoneen näytön yli tyhjiä pahvilaatikoita jotka ovat vallanneet pienen soluhuoneen.

Olen muuttanut viimeisen viiden vuoden aikana kahdeksan (8) kertaa ja nyt olisi vuorossa muutto numero yhdeksän. Tuntuu ihan kummalliselta että pian meillä on yhden huoneen sijaan asunto ja oikea koti. Ja siinä on parveke! Olen asunnut parvekkeellisessa asunnossa viimeksi 5-6 vuotta sitten.

Muuttettuamme tähän nykyiseen 20 neliön huoneeseen tämä tuntui kartanolta, olimmehan asuneet mieheni kanssa sitä ennen 15 neliön huoneessa (fretit eivät olleet siellä) ja jakaneet pienen keittiön ja kylppärin + wc:n 12 ihmisen kanssa. Ei ole ihmisen elämää sellainen voin kertoa. :P


Olen hankkiutunut tehokkaasti eroon kaikista turhista tavaroista ja huonekaluista viimeisen 1,5 vuoden aikana. Turhiksi asioiksi luettelen ne joita käytän todella vähän tai mitkä eivät enää herätä minkäänlaisia tunteita. Haluan, että minulla on esimerkiksi sisustuksessa suurin osa asioista sellaisia joista tiedän kuka sen on tehnyt (esim perheenjäsen tai tuttu), minkä olen tuonut matkoilta tuliaismuistona tai mistä tiedän että en tule siihen koskaan kyllästymään ja että se on ajaton myös tulevaisuuden kodeissani. Toki ihan kaikki tavarat eivät voi olla täysin kotikutoisia. Kunhan IKEAa on mahdollisimman vähän. :D

Työpöydän, sängyn, pienen sohvan ja vaatekaapin uskoisin saavani myytyä tämän huoneen uudelle asukkaalle - tai sitten nettikirppiksellä. Blogin kautta saatuja ja itse ostettuja hutituotteita olen saanut tehokkaasti eteenpäin kaveripiirin naisväelle ja suurimman osan turhista vaatteista ja asusteista myin toisaalla eteenpäin. Niistä saaduilla rahoilla oli minun Tsekin ja Saksan reissut majoituksineen päivineen plus miinus nolla, ei huono diili ollenkaan. :)


Kaikki asiat (muutamaa lapsuudenkodissa majaa pitävää esinettä lukuunottamatta) mitä omistan ovat tässä vähän päälle 20 neliön soluhuoneessa. Plus solukeittiöstä löytyvät ruuanlaittovälineet ja muutama hömppätuote pönöttää yhteisessä kylpyhuoneesa. Tunnetila? Upea.

Asuessani esimerkiksi Kalliossa ja Töölössä oli sekä ullakko että kellarivarasto täynnä jätesäkkejä ja täysiä pahvilaatikoita. Miksi? Ihan kivoja säilytettäviä asioita joo, mutta voivatko ne lopulta olla kovinkaan rakkaita ja tärkeitä mikäli ne vain reissaavat ullakosta toiseen? Tuskin. 

Aloitan lähipäivinä pakkaamaan tavaroita muuttolaatikoihin ja voi että miten sormeni jo syyhyävät! Odotan innolla mitä kaikkea turhaa ja tarpeetonta vielä löydänkään ja pääsen viskaamaan niitä pois (=antamaan eteenpäin, myymään, kierrättämään tai lahjoittamaan).

Ajattelin jakaa tätä pakkaamishommaa myös blogini puolella ja jossakin vaiheessa ne muuttuvat sisustusjutuiksi, jeee!
Lue lisää »

lauantai 5. syyskuuta 2015

Jörkyttävä Big Fake Curves


Harvoin törmään ripsiväriin mikä on ihan täysi susi. Tässä kuitenkin yksi sellainen.


Collection Big Fake Curves Mascara lähti Bootsista mukaan alle neljällä punnalla. Innostuin silmää miellyttävästä pakkauksesta ja pullean harjan lupauksesta. Mikäli tuote olisi aivan kelvoton, rahallinen menetys ei olisi suuri, ja jos ripsari yllättäisi positiivisesti tuntuisi edullinen hinta vielä paremmalta sijoitukselta.


Harja oli aikamoinen jytky :D


Harja oli niin iso, että se peitti levitysvaiheessa koko silmän ja harjan kapein kohta meni luomen keskiosaan eli mihin ripsiväriä tarvitsisi kaikista eniten. Nyt kaikki massa meni lähinnä silmän sisä-ja ulkonurkan ripsiin ja ripsistä tuli aika maskaramällit... :D Harjaa oli myös mahdoton saada ripsien tyveen. 


Ripsiväri pitää vetämällä vetää hylsystä ulos (massa ei kuitenkaan ole kuivunutta eli ripsiväri on kyllä kunnossa) ja voi pojat kun harjaa yrittää saada pulloon takaisin :'D Sitä pitää oikesti tunkemalla tunkea sinne.


"hei nyt ihan oikeesti"


... Viimeistään nyt mieskin halusi heittää ripsivärillä vesilintua :D

milloin olette viimeksi tehneet jörkyttäviä kosmetiikkaostoksia?

Lue lisää »