sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Miksi juhlimme itsenäisyyspäivänä?

idkuva

Tasan viikko sitten Itsareilla eli Akateemisilla itsenäisyyspäiväjuhlilla kaiken pukuloiston keskellä soinut J. Sibeliuksen Finlandia uhmasi jälleen kerran silmämeikkini pysyvyyttä ja sitsipöydässä istuessani en voinut estää ajatuksia vaeltamasta kauas, kauas johonkin aivan muualle. Ja havahtua siihen, että ne ajat eivät ole edes kaukana.

Siinä me kaikki istuimme. Minä ja ystäväni Uudella Ylioppilastalolla juhlimassa 98-vuotiasta Suomea. Siinä me kohotimme maljoja, kuuntelimme puheita, puhuimme joutavia ja poseerasimme pöydän toisella puolella vaanivan valokuvaajan kameralle. Siinä missä me teimme noin, oli älypuhelimessani mustavalkoinen valokuva monen kymmenen vuoden takaa.

Mustavalkoinen valokuva on otettu sodan keskeltä rintamalta. Mustavalkoisessa valokuvassa ukkini hassuttelee makaamalla panssarivaunun alla ystävien poseeratessa panssarivaunun ympärillä. Ukkini ja hänen ystävänsä ovat valokuvassa samanikäisiä kuin suurin osa meistä vuonna 2015 Uudella Ylioppilastalolla olevista juhlijoista eli hieman alle 30v. Osa on sen iän jo ylittänyt. Ukkini vieressä istuva ystävä vaikuttaa olevan läheinen, sillä käsi lepää ukkini selällä.

Siinä missä me kauniissa mekoissa ja hyvin istuvissa puvuissa kilistämme skumppalaseja yhteen toisillemme hymyillen, ikäisemme rintamanuorukaiset näkivät vierustoverinsa hymyn ehkä viimeistä kertaa. Siinä missä me talutimme liikaa skumppaa nauttinutta kaveria jatkopaikalle, toisaalla autettiin pahoin haavoittunutta itkuisena äitiään huutavaa rintamatoveria turvaan. Siinä missä me itkimme aamuviideltä nautintoaineiden vaikutuksena typerän ihastuksen perään, joku on itkenyt lohduttomasti kaatunutta aseveljeään. Siinä missä me makaamme maanantaina liskojen yön jälkeen sohvalla ja pelkäämme ettemme selviä, ei niin kauan aikaa sitten ikäisemme nuoret sotilaat pelkäsivät sulkea illalla silmänsä ja joutuvansa jälleen herämään seuraavan aamun todellisuuteen.

Siinä missä meillä oli haastavaa mennä sunnuntain juhlien jälkeen maanantaina töihin tai tenttiin, joku ikäisemme nuorukainen ei ole voinut enää koskaan palata normaaliin elämään ja saada kiinni tavallisesta arjesta. Meitä pitävät öisin hereillä proffien mahdolliset kandiarvostelut, nuoret sotilaat eivät saaneet öisin rauhaa sodan kauheuksilta.

Sunnuntaina 6.12.2015 kaiken pukuloiston, hymyilyn ja naurun keskellä oli hyvä muistaa miksi me ylipäätään voimme juhlia 6.12. ja olla juuri siinä hetkessä ja juuri niiden ihmisten ympäröimänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti