perjantai 30. lokakuuta 2015

Täydellisyyttä hipova syksyinen mutalakka


Ostin viime viikolla uudet kynsikkäät, ja kaupan (Varusteleka :D) pihassa niitä fiilistellessä oli oiva hetki napata myös kuvat uudesta mutaisesta lakkaihastuksestani ^___^

Kotiseudulle avattiin - en muista mikä - uusi myymälä ja avajaispäivänä siellä jaettiin ilmaisia Lumenen kynsilakkoja. Avajaisiin uskaltautunut isäni nappasi lakkoja mukaan sekä äidilleni että minulle (kiitos iskä).


Yksi niistä oli Lumene - Kevättalvi (mikä on kevättalvi? Alkava kevät kun on vielä lunta maassa? Onko sellaista edes :'D) ja se on aivan täydellinen sävy syksyyn. Olen haikaillut täydellisen mutaharmaan kynsilakkasävyn perään ja tämä lakkalöytö tuli juuri oikeaan saumaan. 


Mitäs muuta minulle kuuluu? Hipsimme eräänä syksyisenä yönä kavereiden kanssa leikkipuistoihin päästämään lapsenmielisyytemme vapaalle. Tuli niin onnellinen ja virkistynyt olo, ja se jatkui vielä seuraavan päivän puolelle. Taidan alkaa käymään leikkipuistoissa myös ruokatunneilla. :)


Ostin syksyfiilistelyyn myös Fazerin uuden joulusuklaalevyn. En ole tuunattujen suklaiden ylin ystävä, mutta nyt tuli sellainen fiilis. Samalta reissulta tarttui mukaan myös tämän vuoden ensimmäinen glögipurkki. :D

Olen alkanut pitämään glögistä vasta lähiaikoina, ehkä viime vuonna? Pidin niitä oletusarvoisesti pahanmakuisena, mutta jätettyäni annoksista pois rusinat, irtokynsiä muistuttavat mantelilastut ja terästykset niin voi juku, glögihän on hyvää! 

ps. Tänään katsomaan Robinia Circukseen! ^____^ Ketään muita tulossa? :)
Lue lisää »

maanantai 26. lokakuuta 2015

Parhaat kynsituotteet


Kun lakkaan kynsiäni, käytän aina alus- ja päällyslakkaa sekä toisinaan kynsiöljyä. Käyttämäni merkit ovat vaihdelleet, mutta nyt olen löytänyt unelmatiimin jonka kanssa kynsihommat onnistuvat joka kerta. Tässä blogipostauksessa esittelin lakkauspussini ja kynsituotteiden silloisen säilytysmuodon. Samassa blogipostauksessa vilahti myös silloisen unelmatiimin jäsenet.


OPI Original Nail Envy

Suosikkialuslakkani jo vuodesta 2009 :) Nail Envy kuivuu nopeasti ja sen sopivasti paksu koostumus tekee kynsille kauniin tasaisen pinnan.

Kyseisenä vuonna ostettu Envy kului vihdoin loppuun tämän vuoden alussa ja syntymäpäivälahjaksi saatu uusi pullo pääsi korkattavaksi. En ole käyttänyt tätä koskaan kuuriluonteisesti vaan ihan tavallisen aluslakan tavoin.


Glisten&Glow - Ctrl + Alt + Del

Pinkki nestemäinen lateksi, voiko olla prinsessamaisempaa? :D Mikäli teen kynsille liukuvärjäystä voin tämän tuotteen ansiosta maalata kynsiä aiheuttamatta sotkua. Itsensä kynsilakkatumpeloiksi mieltämät kaverini ovat tehneet ristinmerkkejä tämän pullon ääressä.

Kun aluslakka on kuivunut, levitän pinkkiä litkua kynttä ympäröivälle iholle ja odotan pienen hetken sen kuivumista. Sen jälkeen liukuvärjään kynnet kostealla meikkisienellä ja töpötän menemään varomatta kynnen ympärillä olevaa ihoa yhtään. Lopuksi irroitan lateksin ihan vain vetämällä sen irti. Kaikki lateksin päälle menneet hutilakkaukset irtoavat näppärästi lateksin mukana! :)

Ctrl + Alt + Del tuoksuu... öööh kumiselle persikalle? :D Huomattavasti miellyttävämpi tuoksu kuin ihan tavallisessa lateksissa.

Sain tuotteen blogiini testattavaksi CesarsShopista


Glisten&Glow - HK Girl Top Coat

Aikaisemmat suosikit Seche Vite ja Nail Tekk II ovat saaneet väistyä tämän alta. Tavaraa tulee siveltimeen kerralla paljon, mutta ohuen koostumuksen ansiosta se on kuitenkin helposti levittyvää eikä aiheuta levitysvaiheessa ongelmia. En ole saanut tällä värilakan pinnalle kertaakaan kuplia. Parasta HK:ssä on myös sen jättämä kaunis kiilto.

HK Girl on ostettu CesarsShopista


OPI Avoplex Cuticle Oil To Go

Kauneudenkauppa sponssasi tämän kynsiöljyn Jyväskylän maakuntamiittiin ja tämä on ihan huippu! Öljy on pakattu tuubiin ja levityssudin avulla sen käyttö on paksuudesta huolimatta vaivatonta ja hallitumpaa käyttää kuin esimerkiksi lakkapullossa olevat siveltimellä levitettävät kynsiöljyt.


Lue lisää »

tiistai 6. lokakuuta 2015

Nesteiden kuljettaminen lentokoneessa

id_kuva

Tsekkiin ja Saksaan suuntautuneesta reissustani on jo kuukausi aikaa, ja ajattelin vaihteeksi taas jakaa ajatuksiani pakkaamisesta ja matkustamisesta :)

Matkustaessani lentokoneella otan mukaani ainoastaan käsimatkatavarat oli kyse sitten viikosta tai pidemmästä ajasta. On huoletonta mennä pienellä tavaramäärällä kun ei tarvitse murehtia ruumaan meneviä isoja tavaramääriä, etenkin kun moni sellainen tavara ei loppupeleissä olekaan niin tarpeellinen.

Paluumatkoilla Lontoosta ja Lissabonista olen laittanut ruumaan laukun lähinnä niiden sisältämien isojen nestemäisten kosmetiikkatuliaisten takia. No okei, vähän muiden tuliaistenkin takia. ^___^ '


Kun matkustaa lentokoneessä käsimatkatavaroilla, voiteet, nesteet ja geelit pakataan yhden litran läpinäkyvään ja suljettavaan pussiin. Nestettä saa olla yhdessä purkissa maksimissaan 100 ml.

Ollessani työmatkalla Norjassa oli turvatarkastuksessa monella hukassa tämä 100 ml:n sääntö. Monella oli mukanaan esimerkiksi 200 ml purkkeja joissa oli alle puolet nesteitä jäljellä. Siellä sitten väännettiin kättä turvatarkastajan kanssa kun "ei tässä ole enää kuin ehkä 50 ml jäljellä!". Ei näin. Myöskään pullon 100 ml koko ei saa ylittyä.


Eskimolta saamani Vetskut ovat olleet lentomatkustaessani kovassa käytössä, sillä nämä ovat ihan parhaita! Nämä voittavat perinteiset minigripit helposti kestävyydellään ja helppokäyttöisyydellään. Vetskuista löytyy patentoitu vetoketjusuljenta joka pitää pussit tiiviisti kiinni. Siinä missä minigripit tai Eskimon Tuplikset pitää napsautella kiinni, näissä on näppärä vetoketju. Minigripit nuhjuuntuvat ja rikkoutuvat ajan myötä ja niiden sulkumekanismi "löystyy". Vetskut ovat sekä materiaaliltaan että sulkumekanismiltaan huomattavasti kestävämpiä.

Vetskuista innostuneena ostin myös 3L vetskuja, joissa säilytimme matkustusasiakirjoja ja passikopioita kosteudelta suojassa. Mutta jottei totuus unohtuisi, niin käytetään näitä ruuan säilyttämiseenkin :D Pussit kestävät -40°C kylmyyttä ja +80°C lämpöä, ja näissä olemme pakastaneet mm. frettien ruokaa :) Muovin paksuus pitää aromit ja rasvat sisällä ja kosteuden ulkona.
Lue lisää »