keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Matkavinkit Lontoo Boots, Superdrug ja TK Maxx

Oi ihana Lontoo!


Kaupungin ihanuutta tarvitsee tuskin sen enempää hehkutella tässä postauksessa, kyllähän työ sen tiiätte miten ihana kylä se on :D. Kävin siellä muutamia viikkoja sitten ensimmäistä kertaa ikinä yhdessä mieheni kanssa ja siitä lähtien olen miettinyt koska sinne karkaisi seuraavan kerran... Meillä kävi mielessä myös ihan huikeat lähitulevaisuuden suunnitelmat kyseiseen kaupunkiin liittyen ja asia lähti kuin itsestään myös jo hieman vireille, iiik ^___^'.

Mitä tehdä Lontoossa -kirjoituksia löytyy läjäpäin internetistä ja pitäähän myös se oma korsi kantaa kekoon vinkkien suhteen. Yritän pakata jutut aina tiettyjen teemojen ja aiheiden ympärille tänne teidän luettavaksi :).

Elisa on omassa blogissaan antanut kattavia kauppavinkkejä Lontoon kauneusostoksia varten ja opastanut mistä voi bongailla mitäkin merkkiä. Samat liikkeet tuli pyörittyä myös itse läpi, ja koska minulla ei ollut mitään Must Have -juttuja mitä pitää saada ja pitää ostaa niin kaikissa liikkeissä tuli pyörittyä ihan fiilispohjalla asioita katsellen ja tutkien. Kaikista kosmetiikkaan liittyvistä kaupoista minulle jäi päällimmäisenä mieleen ja suurimmiksi suosikeiksi kolme nimeä ja nyt esittelen ne myös teille!

Boots, Superdrugin sekä TK Maxx olkaatte hyvä :)


Boots

Boots on brittiläinen apteekkiketju ja niitä löytyy Lontoosta useampia. Tuotevalikoima (sis. mm. Bootsin omaa merkkiä, semiselektiivisia sekä selektiivisiä merkkejä) on Boots-myymälöissä pääosin sama ja ne pitävät sisällään eri merkeiltä mm. iho-ja vartalotuotteita, värikosmetiikkaa, apteekkituotteita, hiustuotteita [sis, harjoja, muotoilutuotteita, hoitavia sekä puhdistavia tuotteita jne], suun hyvinvointituotteita... Kaikkea mahdollista ainetta ja välinettä kauneuteen ja hyvinvointiin liittyen. Suurimmat tuotevalikoimat bongasin Oxford Streetin sekä Piccadilly Circuksen myymälöistä.


Mielenkiintoisten tuotevalikoimien lisäksi Boots koukuttaa jatkuvasti läsnä olevilla sekä vaihtuvilla tarjouskampanjoilla.

Reissumme aikana Bootseissa olivat voimassa muun muassa tällaiset tarjoukset:
- O3M2 kaikista tuotepaketeista (tosi moni sisälsi myös täysikokoisia tuotteita)
- joistakin pakettituotteista sai erikseen ylläolevien lisäksi vielä alennusta -50%
- kun ostit tietyltä merkiltä tuotteita määrän x saat lahjatuotteen kaupanpäälle TAI paljousalennusta TAI alennusta kaikista tietyn määrän ylimenevistä tuotteista

Orly
Butter London


No okei, herkulliset Soap&Glory -tuotteet olivat ne joiden perässä ihan vähän näihin myymälöihin tallustin.


Soap&Glory on merkkinä edullinen eikä niitä ei saa Suomesta. Bootsista löytyvät tuotepaketit olivat kovin edullisia ja tosiaan oli menossa tämä O3M2 -kamppanja.


Bootsissa oli ihanaa viettää aikaa hyllyjen väliköitä kierrellen ja mielenkiintoisia puteleita ja purkkeja tutkien. Kosmetiikkaharrastuksen ja bloggaamisen alkuvuosina olisin voinut hullaantua täällä liikkeessä vähän turhankin paljon ostellen kaikkea ihanaa ja mielenkiintoista. Järki oikeassa ja kohtuus vasemmassa kädessä ostin muutamia tuotteita itselleni tuliaiseksi ja osa sujahtaa Suomen puolella pukinkonttiin :).

Tuoksusetti

Superdrug

Siinä missä Boots tuntui vilkkuvan jokaisella kadulla, superlaajan valikoiman omaava kosmetiikka/apteekkiketju Superdrug näkyy vielä tuplasti enemmän :D.  Liikkeitä on ihan joka puolella.


Täältä löytyi vielä enemmän tuotemerkkejä joita ei saa Suomesta. Värikkäitä, toinen toistaan herkullisemmin pakattuja tuotteita oli loputon määrä ja niiden käpistely ja tutkimusretkeily oli mukavaa puuhaa. Onneksi kaikki kosmetiikkavarastot ovat enemmän kuin pullollaan, niin ei tule tarvetta pistää koko meikkikaappia uusiksi :'D. Mutta mikäli semmoista joskus kaipaat, niin tee se Lontoossa! Tulee edulliseksi ja täällä tosiaan on mistä valita. 


Superdrugsin myymälöissä oli paljon alennuksia ja O3M2- tarjous oli myös useimmassa tuotesarjassa tai tuotemerkissä. Mikäli oikeasti tarvitset paljon päivitystä meikki-tai ihonhoitovarastoihisi, niin sitä halvemmaksi se isomman määrän shoppailu tulee näissä kahdessa kauppaketjussa.


TK Maxx

Tämä on outlet-myymälä joka myy merkkituotteita ja ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä halvalla. Alennukset pyörivät siellä 60%:n puolella ja valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. Kenkiä, vaatteita, laukkuja, asusteita, iho-ja hiustuotteita, sisustuskamaa, leluja, vöitä, OPI-kynsilakkasettejä, halpismerkkejä, Lancomea... ihan kaikkea.

Minua itseäni ei hetkauta merkkivaatteet niiden merkkien takia, eli esimerkiksi pari kymppiä maksava Calvin Kleinin kesämekko ei saa sydäntäni pysähtymään. Eräs naishenkilö piti minulle muutama kuukaisi sitten palopuhetta kenen kaikien suunnittelijoiden luomuksia hän oli aikoinaan TK Maxxista löytänyt ja "SEKIN nönnönönöömerkin takki maksoi 60%:n alennuksessa vaan satasen kuvittele! Meet sitten heti sinne tekemän löytöjä kun pääset maahan!".

Ostan vaatteeni ulkonäön, materiaalin ja hinnan mukaan niin voitte kuvitella kuinka hankalaa oli pysyä tässä hypetyksessä mukana kun suurinosa noista mainituista merkeistä ja suunnittelijahahmoista oli vain etäisesti tuttuja - jos sitäkään :D.


Vaatteet oli lajiteltu selkeästi shoppailua ja löytöjen tekoa helpottamaan. Ne olivat esimerkiksi kokojen mukaan, värien mukaan, materiaalien mukaan, helman pituuksien mukaan jne. Uusin oman vaatekaappini tässä viime kuussa (turhat vaatteet myyntiin, nuhjuuntuneet pois jne) eli tarvetta uusilla räteille ei ollut. Kävin vaaterekkejä hieman hiplaamassa, mutta jos en oikeasti tarvitse niin en osta. Tämä pitää vaatekaapin ihanasti kurissa, järjestyksessä ja kohtuullisessa mittakaavassa :).


Nämä joulupaketteihin pakatut philosophy-tuotteet eivät olleet hinnalla pilattu :D. Purity on yksi oma puhdistussuosikkini kuten sarjan kosteusvoiteetkin, ja kun äitini osti juuri omansa niin mukaan ei lähtenyt näitä yhtään. Mikäli nämä olisivat loppumaisillaan, olisi täytepullojen ostaminen ollut ehdottomasti järkevää. 


Tuoksut olivat suljettu tiukasti pakettien sisälle.

Meillä oli ostoslistalla ruumaan menevä matkalaukku, ja täällä TK Maxxissa oli mukavasti myös niitä myynnissä. Löysin tosi kauniin viininpunaisen kovakuorisen matkalaukun, joka tuntui laadukkaalta niin kantovarsista, pyöristä, lukoista ja no ihan kaikista. Se myös liikkui neljän pyörän ansiosta jokaiseen mahdolliseen suuntaan ja hintalapussa keikkui alle £40:n hintalappu. Laukku mukaan ja se mukavasti kanssamme rullailikin aina Suomeen asti.

Minulle nevahööd Perry Ellis -merkkinen matkalaukkumme olisi hintalapun ja googlettelun mukaan normaalisti semmosta reilusti yli sadan euron hintaluokkaa :D. Erikoisemmat värit toki kalliimpia ja tämä viininpunainen ei ihan perusväreihin lukeudu.


Aina kun mieheni näkee tämän Silja Line -mainoksen hymyilevän hylkeen hän tokaisee: "Sinä Bootsissa"
Lue lisää »

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Matkavinkit Oslo Holmenkollen

Yksi Oslon ihastuttavimpia asioita oli ehdottomasti metrot!  


Metrot ajelivat metsien läpi, omakotitaloalueen läpi, koulun edestä, kotien takapihoilla ja milloin missäkin. Harmi kun en kerennyt nappaamaan yhdesä talon takapihasta kunnolla kuvaa, siellä oli mm. hillittömän iso uima-allas ja iso tenniskenttä! Ei ajeltu siis ihan köyhimpien ihmisten alueella.


Jaaa mites hei nuo maisema metron ikkunasta? Metsää, merta ja saaria.


Jep, korkealla ajeltiin. Talot olivat valtavia ja niin kauniita. Ei mitään kylmiä, betonisia ja moderneja vaan sympaattisia noin neljän ja viiden kerroksen puutaloja ^___^.








Holmenkollen! Norjan yksi tärkein ja rakastetuin nähtävyys. Olisiko jopa ihan maailman vanhin mäkihyppypaikka?

Täällä Matti Nykänen hyppäsi vuonna 1982 ensimmäisen MM-kultansa 18-vuotiaana ^_^.


Mäkihyppytorni oli melkoisen mahtipontinen näky.


Holmenkollen on suosittu ulkoilualue ja nytkin näimme tornin ympärillä monta lenkkeilijää, juoksijaa ja portaita edestakaisin juoksevia ja hyppiviä urheilijatyyppejä.


Tykkään olla korkealla ja nähdä ympärille, ja pian huomasin kannustavanu muita lähtemään mukaani kiipeämään ylös. Noh meitä lähti minun lisäkseni lopulta vain kolme, muille korkeus taisi olla liikaa. Yläpuolen kuvassa parkkiksella näkyy muutama paikallinen lenkkeilijäkin :).



Oli muuten ihan hullu reisi-peppu-pohje-mitälie-treeni, ne ritilätasanteet joita pitkin kiipesimme olivat todella korkeita ja jalan sai nostaa tyyliin rintoihin asti ja polven suuhun että pääsit tasanteelta toiselle :D. Alas jääneet ihmettelivät miten nousimme niin hitaasti ylös, kunnes alhaalta kameralla zoomattuna huomasivat että mehän mennään melkein nelinkontin polvet suussa siellä. No tulipahan illan treeni ainakin hoidettua - ei ollut nimittäin ihan vähän sitä kiivettävää :D.



Vasemmalla näkyy huonosti ritilät joita pitkin kapusimme, niistä näkyi läpi ja sivulla mennyt "kaide" oli melkein pään korkuudella eli siitä ei juuri saanut jeesiä kapuamiseen. Seuraavana iltana alkoivat molemmat reidet muistaa edellisen illan kiipeämisen. Tässä yläpuolen kuvassa vasemmassa reunassa näkyy muutama porrastreenaaja.


Sometauko



Olisin niiiin halunnut kiivetä ihan sinne ylös asti, mutta portit olivat kiinni.


Illan päätteeksi takaisin metroasemalle



Urheiluharrastuksiin panostaminen näkyy joka puolella, tässä oli ainakin kuusi tai seitsemän jalkapallokenttää yhdessä nipussa ja junnut pelaamassa iltamyöhään asti.


Paluumatkalla kohtasimme myös tämmöisen erittäin kovaan ääneen puuskuttavan yllätyksen. Jätkällä oli täysvarustus -ja vähän ylikin- päällä ja siellä se naamari päässä juoksi täysillä jyrkkiä mäkiä ja rinteita ylös ja alas o_O.
Lue lisää »