sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kotona valmistettu Pulled Lamb

Nyhtölammas eli Pulled Lamb!

Kun nyt on ollut niin trenditkästä tehdä kaikesta liharuoasta Pulled-versio, niin täytyihän sitä soveltaa myös tänä pääsisäisenä! Pahoittelut että tämä tulee näinkin paljon varsinaisen pääsisäisen jälkeen, mutta kun aina ei ehdi.


Niille keillä ei ole mitään hajua, mitä kyseinen ruoka on, niin siinä on vain kyseessä ylikypsäksi matalassa lämpötilassa kypsennetty liha. Miksikään pikaruoaksi tästä ei ole sillä ainakin monissa ravintoloissa lihaa kypsytetään jopa 48 tuntia! Mutta riippuen omista vaatimuksista lihalle, voi aikaa pudottaa reilustikin. Tämä oli oikeastaan toinen kerta kun teen varsinaista nyhtölihaa. Ensimmäisellä kerralla oli kokeilussa Pulled Pork ja lihaksi siis käy lähes mikä tahansa liha, vaikkakin rasvaisemmasta lihasta on ehkä helpompi saada hyvää nyhtöruokaa. Itse olin pääsiäiseksi ostanut lampaanpaistin josta sitten ajattelin ruoan pariksi päiväksi tehdä. Lammas on ehkäpä itselleni lähes poikkeuksetta se parhaimman makuinen liha, enkä oikeastaan viitsi suositella lampaan maustamista millään liian voimakkailla mauilla. Pyrin siis itsekin tällä kertaa välttämään liian vahvoja makuja tämän lampaan teossa.

Kätevintä varmaankin on tehdä ruoka seuraavasti:

1. Laita liha paistopussiin
2. Kaada paistopussiin loraus valkoviinietikkaa/balsamviinietikkaa/sitruunamehua (happo reagoi lihan rasvojen kanssa)


3. Heitä paistopussiin muutama lohkottu salottisipuli tai jokuvaan-sipuli, muutama valkosipulinkynsi hieman runneltuna (murskaa esim. veitsen terällä)


4. Lisää joukkoon hieman oliiviöljyä ja riippuen nestetilanteesta pussissa, hieman vaikka vettä tai viiniä tms jotta nestettä on riittävästi. Lopuksi vielä joukkoon mieluiten tuoreita yrttejä (lampaan kanssa yllätysyllätys rosmariinia).





5. Pussin suu kiinni ja uuniin noin 60-70 asteeseen ja antaa lihan muhia 12-24h. Mikäli paistaa lihaa vain noin 12h on 70 asteinen uuni ehkäpä parempi vaihtoehto.

Itselläni kyseinen lammas oli noin kaksi kiloinen ja oli uunissa lähemmäs 20 tuntia, mutta olisi saanut olla hieman kauemmin sillä lammas jäi aavistuksen liian kiinteäksi. Tosin tämä saattoi johtua siitä että kyseessä oli paisti, joka on ehkä jo lähtökohtaisesti hieman kiinteämpää.

-------------------------------------------

Paiston jälkeen on vielä tärkeä vaihe; nimittäin lihan paistopussissa on nyt lientä, joka on täynnä makua ja rasvaa mikä on lihasta osittain lähtenyt pois. Liha voi jäädä liian kuivaksi, mikäli sen vain repii nyt osiin ja tarjoilee sellaisenaan. Niimpä liha kannattaa nyhtää pieniksi paloiksi ihan vaan käsin ja laittaa pannulle, johon sekaan myös ainakin osa liemestä - oikeastaan niin paljon kuin liha sitä itseensä imee ja mikä omia makunystyjä eniten miellyttää.

Maustamiseen vielä sen verran että liharuoissa kannattaa yleensä tähdätä siihen että liha itsessään olisi riittävän laadukasta ettei sekaan tarvitsisi lähinnä muuta kuin hieman suolaa ja pippuria. On turhaa kuluttaa rahojaan suhteellisen kalliiseen lihaan, jonka jälkeen ylimaustaa se niin ettei lihan omaa makua maista lainkaan. Tarkoituksella mausteiset ruoat ovat tietty sitten oma lukunsa.

Mutta mitä nyhtölampaalle seuraksi? Uunijuurekset, käyvät hyvin useimpien lihojen kanssa yhteen. Itse tykkään mm. uunissa paistetuista bataatti-lohkoista, mutta koska Ms. Pandalle kyseinen ruoka aiheuttaa lähes (henkisesti) patologisen tilan päädyimme tekemään lohkoperunoita.



Itse tein lohkoperunat siten että leikkasin perunat lohkoiksi ja keitin lohkoja vedessä noin 10min, jonka jälkeen kaadoin veden pois ja sekoitin mausteseoksen keitettyihin perunalohkoihin ja perunat uuniin noin 200 asteeseen noin 20-30 minuutiksi riippuen kuinka rapean pinnan niihin haluaa. Keittämällä lohkot ensin jää peruna sisältä erittäin pehmeäksi vaikka pinta on erittäin rapea - hieman kuin ranskanperunat.


Olimme saaneet Meiralta muutamia mausteita testiin ja niiden mukana oli myös uuniperunakuorrute. Pussin sisältö kuuluu vain sekoittaa noin desiin öljyä ja pyöritellä peruna-lohkot siinä. Helppoa ja nyt voin sanoa että myös hyvää!

Näitä kuorrutteita oli erilaisia versioita, mutta kokeilimme tällä kertaa valkosipulin makuista kuorrutetta ja tämä sopi erittäin hyvin lampaan kanssa!



Vielä tietysti lisukeeksi salaattia ja lihalle punaviinikastike, niin pääsisäinen saattoi alkaa!

Hyvää mennyttä pääsiäistä ja tulevaa Vappua!
-Mr. Panda

4 kommenttia:

  1. Koska saan tulla syömään? :P Ihanan näköistä!

    VastaaPoista
  2. Et sit laittanut mulle palaa pikapostissa tulemaan? :D :p

    VastaaPoista
  3. Voi perse että tuli nälkä! Tätä pitää ite joskus testata! :)

    VastaaPoista