maanantai 31. maaliskuuta 2014

Vuosijuhlameikki Stephan Øienin meikkimallina


Minulta kysyttiin olisinko kiinnostunut tulemaan Kaaren Sokokselle IsaDoran kansainvälisen meikkitaiteilija Stephan Øienin meikkimalliksi. Ai että olisinko? Todellakintodellakintodellakin! Muistin Stephanin Sannin blogista ja odotin kovin innoissani että minkälaisen meikin hän loihtisi juuri minulle!


Tulin paikalle hieman etuajassa ja IsaDoran väen valmistellessa paikkoja oli minulla hyvä hetki tutkia pöytää johon IsaDoran uutuudet oli laitettu houkuttelevasti esille.


Sugar Nails -kokoelman persikkasävy oli niiin nätti!


Apuvälineitä ihon pienien värivirheiden peittämiseen.


Oi näitäkin löytyy vielä! Tämä oli ihan huippuripsari kun minulla ei vielä ollut ripsipidennyksiä. Harja oli sopivan pullea paksuntamaan, mutta se antoi myös mukavasti pituutta sotkematta ripsiä yhdeksi klöntiksi.


Ripsiväri kakkumuodossa oli hämmentävä yllätys. Stephan tuli vierelleni myös ihmettelemään tätä tuotetta ja naureskeli että hän voisi käyttää tätä viiksien muotoilussa sekä värjäämisessä :D.



Tästä tuotteesta minun oli tarkoitus kokeilla onko vaalein sävy minule ihan liian tumma, mutta arvatkaa vaan muistinko enää asiaa myöhemmin.


Sitten olikin jo aika hypätä meikkituoliin istumaan ja kertoa oliko minulla jotain erityistä toivetta meikin suhteen. Kerroin minulla olevan illalla hienot ja arvokkaat iltapukujuhlat ja että mekkoni on täysipitkä musta ja laitan kaulalleni kultaiset korut missä on kirkasta lasikiveä Stephan vaikutti innostuneelta, sillä hän oli tehnyt nyt pelkästään päivämeikkejä ja halusi nyt tehdä tummasilmäisen "That girl everyone is jealous"-meikin.


Stephan oli mukava, rento, helposti lähestyttävä ja ennen kaikkea hauska tyyppi. Koen vieraaksi puhua mikäli toinen on kasvoistani sentin päässä ja aluksi oli fiilis että istuskelen tässä vain etten häiritse mestaria työssään.

Stephan avasi keskustelun kuitenkin jo ihan alussa kyselemällä minusta, elämästäni ja lopulta juttua riitti ja keskustelun aiheet pomppivat laidasta laitaan. Jännitin hieman myös englanniksi kommunikointia, mutta turhaan. Kun sitä ei liikaa mieti ja puhuu "sylki suuhun"-tekniikalla niin huomaat puheen vain virtaavan ja kuinka oikeat sanat pompsahtavatkin jostakin muistin perukoilta kuin itsestään. Ne hetket olivat varsinaisia killereitä kun Stephan heitti ronskimpaakin huumoria (sen jälkeen pystyitkin sanomaan itse ihan mitä vaan :D) ja yritä siinä sitten pitää pokkaa kun toinen laittaa silmärajauksia. Hauskaa oli ja aika meni kuin siivillä.


Stephan kertoi olevansa perfektionisti meikkaamisen suhteen ja sen kyllä huomasi. Juuri tähän minun meikkiini ja hiusten/kasvojen väritykseen sopivaa huulipunaa ei tuntunut löytyvän sitten millään ja Stephan päätti lopulta yhdistää spaattelin päällä siveltimellä sekoittaen kahdesta eri huulipunasta juuri sen täydellisen sävyn ja yläpuolen kuvassa näkyy lopputulos. Ihanan kermaisat huulet ja tuo väri oli niin kaunis. Voi kun viitsisi itsekin kikkailla :). Kuten kuvastä näkyy ylähuulta tehtiin aavistuksen isommaksi amorkaaren kohdalta ja myös alahuulta muotoiltiin aavistuksen verran isommaksi.

En tiedä mitä ihmeainetta Stephan sinne huulille oikein laittoi, mutta tuo huulimeikki pysyi kyllä todella tiukassa! Kotiin mennessä söin ja pesin hampaat uudelleen ja huulimeikki näytti ihan samalta.

Meikkauksen aikana IsaDoran väki kävi aina välillä kurkkaamassa miltä näyttää ja joka kerta ihastelun määrä vain kasvoi ja kuulin katseeni olevan "ihan mielettömän syvä ja silmät kuin kissalla!". Pyysin leikkimielisesti Stephania kuvailemaan miltä silmäni näyttävät ja minkälaiselta tulen illan juhlissa näyttämään: "You look like a... " ja sitten hän alkoi hyräilemään Justin Timberlaken SexyBackia, mahtavaa!

Minulla ei ollut mitään haisua kuinka tumma meikki minulle on tulossa, onko silmissäni vahvat siipirajaukset vai onko silmissä enemmän utuvarjostusta. Silti en ollut missään vaiheessa huolestunut ja pohtinut että mitähän tästä oikein tulee ja voiko meikki olla illan juhliin jopa liian dramaattinen.


Lopulta Stephan sanoi että nyt on valmista. IsaDoran porukka kävi haukkomassa henkeä ja kehumassa meikkiä ja kaikkien sekä suut että silmät hymyilivät :). Epäaito ilo on helposti nähtävissä kun katsoo ihmisiä silmiin, jos silmät eivät hymyile niin sitten hymyilee vain fyysisesti.

En ehtinyt löytämään peiliä ennen kuin meistä napattiin Stephanin kanssa yhteiskuva ja voin kertoa että on muuten hankala olla kuvissa kun et tiedä yhtään miltä näytät ja minkälainen ilme sopisi meikin kanssa :D. Heitin vielä Stephanille että hitsit kun en aamulla ehtinyt hiuksille tekemään mitään ja ei mennyt kuin sekunti tai kaksi kun Stephan oli käynyt käsillä pöyhien hiukseni läpi ja ilmoitti että nyt näyttää kuvassa hyvältä. Mikä mahtava tyyppi :)!


Seuraavaksi kipitin katsomaan naamaa lähimmästä peilistä ja voi hyvänen aika! Meinasi ihan tulla tippa linssiin. Kasvomeikki oli jätetty todella raikkaaksi ja varjostukset sekä poskipunat oli niin utuisesti häivytetty että heitin mielessäni kuperkeikan. Hänen taitoja ei voi kuin ihailla.

Golfpallosilmäni olivat varjostettu utuisalla meikillä kissamaiseen muotoon ja vaikka väri oli tumma ja varjostukset oli vedetty hyvinkin ulos ja ylös silmästä, ei silmämeikki ollut yhtään raskas eikä liian täynnä tavaraa. Myös toiselta ständiltä tuli myyjä heittämään "kai sää oot sinkku ja lähdet tänään ulos? Kyllä miehiltä lähtee tuolla katseella jalat alta!". 

Olin niin häkeltynyt ja tyytyväinen etten oikein osanut muuta kuin tuijottaa peilistä. Stephanille oli ilmestynyt tässä välissä asiakas meikattavaksi ja hän huikkasi että mitä pidin meikistä:

"Hate it, It's terrible"

Kävin nopeasti Stephania halaamassa, kiittämässä ja ylistämässä "muutamalla" sanalla meikin upeutta ja kuinka muut kanssajuhlijat tulevat olemaan illalla niin kateellisia ;). 


Arvaatteko muuten millä Stephan varjosti kasvoni? Luomiväripaletilla! Hän kertoi IsaDoran perusvalikoimaan kuuluvan Cappuccino-luomiväripaletin olevan hänen suosikkituotteensa varjotusten tekoon kun kehuin häntä hyvästä käyttövinkista. Siellä se iso pullea sivellin vaan pyörähti kaikissa neljässä luomivärisävyssä ja kasvoille tuli kauniin utuiset varjostukset :).

Harmi kun minun piti suht nopeasti meikin valmistuttua jatkaa matkaa, olisin halunnut valokuvata hänen käyttämänsä meikkituotteet ja etenkin tuo meikkivoide kiinnosti. Sehän on juuri täydellinen sävyltään! Yleensä mikään meikkivoide ei ole tarpeeksi vaalea olemaan yhtä vaalea kaulani ja decolteeni kanssa - tai sitten se on niin harmahtava että näytän elottomalta. Kulmaväri oli myös nappivalinta, samoin luomivärit silmämeikissä ja ja ja... Ehkä saan nämä vielä selvitettyä. 


Vaikka on jo pieni kiire jatkaa juhlavalmisteluita, ehtii aina nappaamaan kotona yhden selfien ;). En meinanut saada silmiä irti peileistä. Miten upea meikki!



Ja eikun juhlimaan!


Vuosijuhlaselfiestä spotti! Kiitos Oscar Gaalan ryhmäselfien ei missään ole enää ongelma napata hassuja ryhmäselfieitä isojen ihmismassojenkaan kanssa. Se ei ole noloa ja kaikki ovat heti juonessa mukana..

Stephanin tekemä meikki oli täydellinen, ja se kesti kuin tauti. Meikki oli valmis hieman klo 12 jälkeen ja juhlapaikassa alkoi juhliminen klo 18:00. Kävin ottamassa aamulla klo  06:00 pienet lepounet (meikit päällä tietysti) ja herätessäni sillikselle olivat punat, varjostukset, kulmakarvat ja silmät samoilla paikoilla kuin sohvalle kaatuessa. Myös sisärajaukset näkyivät vielä alaluomen limakalvolla, whoa. Huulipuna ei lähtenyt huulilta pois kokonaan missään vaiheessa, mutta annoin sille aina välillä pientä tekohengitystä IsaDoran pinkillä "Bubble Gum"-huulikiillolla.

Kiitos IsaDora, Stephan ja Berner tästä yksisarvisen potkusta!
(PS: Stephan I love ya!)

14 kommenttia:

  1. Todellakin semmoinen meikki että muut kadehtii ;) kannatti olla rohkea ja pyytää iltameikkiä! Olet todella kaunis<3

    VastaaPoista
  2. Upea meikki, huulet on ihan täydelliset!

    VastaaPoista
  3. Todella upea meikki! Kyllä siulla kävi tuuri, kun oli juhlat samana iltana :) Itse nautin meikattavana olemisesta, kun naama ei näytä samalta kuin joka aamu. Se on niin luksusta, kun ei tarvi ite tehä mitään.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana meikki! Minusta on ihanaa olla ammattilaisten meikkaamana. Siitä saa aina hyviä vinkkejä. Jostain syystä kyllä ujostelen kovasti miespuolisia meikkitaiteilijoita. :D

    VastaaPoista
  5. Upealta näytät, todellinen kaunotar!

    VastaaPoista
  6. Aivan upea meikki ja sopii sulle kuin nenä päähän <3

    VastaaPoista
  7. Ei voi kyl muuta sanoa kun että aivan upea :D

    VastaaPoista
  8. Todella kaunis meikki! Olen samoilla linjoilla siitä ettei voi edes eritellä mikä olisi onnistunut poikkeuksellisen hyvin kun kaikki on niin tasapainossa ja kohdallaan. Ja mulla tulee niin ikävä punaisia hiuksia kun katson kuviasi... Ihanat nekin <3

    VastaaPoista
  9. Voi jösäys miten hiano! Täydellinen iltameikki, oot niin kissa!

    VastaaPoista
  10. Mieletön lopputulos! Nuo huulet <3

    VastaaPoista
  11. Todella upean näköinen meikki :).

    VastaaPoista