perjantai 21. maaliskuuta 2014

Titanic-näyttely sekä hyytävän kylmiä kynsilakkoja by Zoya

Kuva: Lennusadam
Tallinnan lentosatamassa on mahdollista kokea vielä ensi viikon ajan Once in a lifetime -kokemus ja käydä Titanic-näyttelyssä

Hallissa näyttelyvieraat pääsevät kulkemaan ikään kuin laivan sisällä ja siellä on esillä paljon laivasta löytyneitä esineitä ja tavaroita. Näyttelyssä kuljetaan läpi hetket laivan rakennusprosessista aina surulliseen törmäykseen asti. Olen jo ihan tippa linssissä kun edes mietin koko näyttelyä, olen ollut pienestä lähtien äärettömän kiinnostunut kaikesta Titaniciin liittyvästä ja kun muilla lapsilla oli huoneessa bändijulisteita, oli minulla lehtileikkeitä Titanicista ja sen onnettomuudesta. Muistin silloin ihan älyttömiä nippelitietoja tästä laivasta!

Muistan myös kun Titanic tuli elokuvateattereihin ja kuinka siitä oli julisteita ihan kaikkialla ja että siskoni kävi sen katsomassa. Kuulemma koko elokuvateatterin yleisö oli parkunut ääneen elokuvan loppupuoliskolla :D! Intin vaikka kuinka pitkään siskoltani että kuoleeko julisteen mies vai nainen, ja siskoni sen lopulta minulle spoilasi. Voi Leksaa, silloinen tyttöjen unelmamies :(. Muistan kun elokuva tuli VHS:lle myyntiin ja se oli loppu ihan kaikkialta kaupoista! Ensimmäistä katsomiskertaa en muista yhtään, harmi sinänsä. Muistan kyllä katsoneeni sen varmaan kymmenen kertaa tähän ikään mennessä ja joka kerta se on aina yhtä surullinen. Jossakin vaiheessa piristin itseäni kelaamalla elokuvan ensin loppuun ja BUHUUUU ja sitten kelaamalla sen alkuun mistä tuli hyvä fiilis :D.

Ja hei se hetki kun vasta lamppu syttyi ja tajusin sen elokuvan lopun erään katselukerran jälkeen. Vanha-Rose palauttaa korun heittämällä sen mereen ja menee lopulta nukkumaan vuoteeseen. Näytetään valokuvia ja kippas kappas Rose on tehnyt kuvien perusteella kaikkea mistä hän ja Jack puhuivat että Rose tulee elämässään tekemään. Jack puhui meressä että saa lapsia, menee naimisiin kuolee lämpöiseen vuoteeseen jne eikä nyt tuolla merellä viitasen silloiseen hetkeen. Ja sinnehän se meni nukkumaan ja vaipui uneen ja nukkui pois. Ja palasi elettyään täydellisen elämän lopulta laivaan missä nähtiin kaikki tapaturmassa kuolleet henkilöt häntä odottamassa ja Jack odotti Rosea ja he saivat lopulta toisensa toisessa elämässä. BUUHUUUU! 

Teemaan sopivat kynsilakat olen saanut NailCityltä ja valitsin Zoya Zenith Holiday 2013-kokoelmasta minua eniten kiinnostaneet lakkasävyt ja yhden vierailevan tähden Zoya PixieDust Fall 2013 -kokoelmasta olen kerran jo aikaisemmin esitellytkin.

Kuka lähtee kynsissäni mukaan Titanic-matkalle?



Zoya Dream on ihan mielettömän kaunis! Tästä lakkasävystä tulee mieleen Titanic-elokuvassa esiintyvä Valtameren sydän -kaulakoru.

Tätä olisi pitänyt lakata kynsitikkuun vielä toinen kerros niin sitten tummuusaste olisi ollut sama kuin pullossa.


Zoya PixieDust Fall 2013 -kokoelman Sunshine. Kirkas kuin Atlantin valtameren yö.


Seraphina on jäinen ja hyytävä kuin jäävuori. Täydellinen platinalakka.


Mosheenin sisällä tanssivat jäähileet

Jotta mieli ei jäisi (hehe) liian vakavaksi, katsokaa loppuun vielä nämä jäätävät (hehe2) Titanic-videot by youtube:

4 kommenttia:

  1. Voih, Titanic! Mä tein Titanicista esitelmän ala-asteella. Ja sain siitä vielä tosi hyvän numeronkin. :) Harmitti kyllä kun en päässyt katsomaan elokuva leffateatteriin, mutta videona se oli pakko hankkia heti! Ja Leo oli niin iiiiihana! <3

    VastaaPoista
  2. Mä taisin käydä kahteen kertaan leffateatterissa parkumassa, sama homma Romeo + Juliet -elokuvan kanssa.

    VastaaPoista