torstai 9. tammikuuta 2014

Konjac-sieni kasvojen hellävaraiseen puhdistukseen

Tein kesällä 2013 ehkä parhaimman kasvojen puhdistukseen liittyvän löydön hinta-laatusuhteeltaan ja mielipiteeni ei ole näiden kuukausien jälkeen muuttunut ainakaan sinne negatiivisempaan suuntaan. Nyt ahkeran ja kuukausia kestäneen arvioinnin jälkeen on aika kertoa tästä "ihmesienestä" myös teille :).

Kyseessä on Suomessa vielä toistaiseksi vähemmän tunnettu Konjac -sieni.


Konjac-sienellä puhdistetaan kasvot ilman että puhdistaminen tarvitsee erillistä meikinpuhdistusainetta. Toki tämän kanssa sellaista voi käyttää mikäli meikkiä on esimerkiksi runsaampi kerros, mutta itse olen oman meikkivoide+peitevoide -maskini saanut tällä hierottua hyvin kasvoilta pois.

Aluksi en jaksanut uskoa tämän meikkiä puhdistavaan vaikutukseen. Pesen illalla meikin pois puhdistusaineella ja käyn kasvot lopuksi läpi kasvovedellä. Mikäli puhdistus ei ole riittävä tai meikin määrä on suurempi, jää kasvoveden vanulapuille kellertävää meikkitöhnää kasvovesipuhdistuksen yhteydessä. Se toimii mielestäni hyvänä puhdistusmittarina :).

Tein saman testin ja puhdistin meikkikasvoni konjac-sienellä ilman puhdistusaineita. Seuraavaksi kävin kasvojen ihon läpi kasvovedellä uitetulla vanulapulla ja tadaaa vanulappu oli kasvokierroksen jälkeen _täysin_ puhdas!


Kasvoille jää sienipuhdistuksen jälkeen todella pehmeä ja kiristämätön tunne. Kesäkäytössä aivan ihanan raikas ja nyt talvella ilmastointien huutaessa kilpaa ei pintakuiva ihoni ole moksiskaan vaikka en laittaisi heti edes kosteusvoidetta. Puhdistuksen jälkeen ihoni on aina talvisin hyvin kireä ja huutaa rasvaa heti.

Minulla on nenässäni jonkin verran ihohuokosia ja pienen pieniä mustapäitä jotka tuntuvat karhealta kun kosken niitä sormenpäällä. Konjac-puhdistuksen jälkeen iho nenässä tuntuu todella pehmeältä eivätkä huokoset ja mustapäät tunnu no miltään. Aivan kuin ne olisivat litistyneet kokonaan pois.

Arvatkaa mikä tässä ostamassani konjac-sienessä on vielä tämän kaiken hypetyksen jälkeen vielä extraparasta? Löysin näitä Lappeenrannan Lapland -marketista alle euron kappalehintaan :D. Kiitos edullisen hinnan kävin hamstraamassa näitä kesällä neljä kappaletta 8). Katsotaan ny kauanko yksi sieni käytössä kestää.

Konjac-sieni myydään märässä pakkauksessa - hämmentävä yllätys!

Mikä on Konjac-sieni?

Konjac peruna eli Amorphophallus Konjac on alunperin Aasiasta ja sitä viljellään ruoaksi Japanissa ja Koreassa. Monia konjac -penunan villejä lajeja kasvaa korkealla vuoristossa ollen täten lähes täysin vapaita saasteista.

Japanissa on syöty kasvia jo 1500 vuotta ja se tuli japanilaisille tutuksi ensin lääkkeenä 500-luvulla. Konjacia käytetään ruoissa ja hilloissa sekä monesti nuudeleissa. Mukula sisältää 97% vettä ja 3% on joko glugomannania ja/tai ravintokuitua. Kuitenkaan siitä tehtyjä kasvojen hoitoon käytettäviä sieniä ei pitäisi laittaa suuhun.

Kasvin mukula, josta nämä sienet valmistetaan ovat emäksisiä jotka auttavat tasapainoittamaan ihon pH-arvoa (tasapainottaen ihon omia öljyjä). Hierovat liikkeet stimuloivat verenkiertoa iholla hankaamatta ihoa kuitenkaan punoitukselle.

Konjac-sieni sisältää paljon vitamiineja (A, E, D, B1, B2, B6, B12) sekä muutamia alkuaineita kuten rautaa, fosforia, sinkkiä ja kuparia. Sieni kuorii ihon pintakerroksia todella hellävaraisesti, eikä se sisällä väriaineita, lisäaineita ja on biohajoava ja muutenkin ympäristölleen turvallinen.


Kuivana konjac-sieni on ryppyinen kuin vanha iho ja kova kuin pankkiirin sielu



Konjac-sieni kastellaan ennen käyttöä juoksevan veden alla käsillä samalla puristellen nyrkissä. Konjac-sieni kasvaa kostuttuaan isommaksi ja muuttuu samalla hyvin kimmoisaksi pehmeäksi.


Valmiina käyttöön!

Konjac-sienen muuttuessa pinkeäksi se ei tunnu karhealta eikä kovalta käydessäni sillä pyörivin liikkein kasvoja läpi, ainoastaan miellyttävän pehmeältä. Vaikka kuinka hankaisin sienellä kasvojani, en saa punaisia rannuviivoja ilmestymään poskilleni.


Vihreän värin saamiseksi on luultavasti käytetty jonkinlaista väriainetta, mutta valkoinen sieni on väriaineeton.


Sienissä roikkuu naru jonka avulla ne ovat helppo ripustaa ilmavasti kuivumaan ja lepäämään käyttökertojen välillä. Säilytän käytössä olevan sieneni kylpyhuoneen peilikaapissa kosteudelta suojassa, tässä sieni majailee suihkukaapissa pelkästään kuvauksen ajan.

Lyhyesti: Minulla on pintakuiva ja aavistuksen herkkä iho joka alkaa punoittamaan helposti eri lämpötilavaiheluista, hankaamisesta ynnä muusta rasituksesta. Konjac-hieronnan jälkeen ihoni ei ala punoittamaan eikä tunnu kireältä ja iholle jää todella miellyttävä pehmeä olo.

Ostin sienen myös äidilleni kokeiltavaksi ja hänelle alkoi aktiivisen käytön seurauksena ilmestyä kasvoille pieniä finnejä, vähensi sitten käyttöä muutamaan kertaan viikossa. Minulle ilmestyy näin talviaikaan suun ympärille satunnaisin väliajoin muutama finni ja en ole ainakaan tähän mennessä yhdistänyt että ne tulisivat nimenomaa tämän sienen käytöstä - ne patit ilmestyvät käytin tätä tai en.
Lue lisää »