tiistai 25. kesäkuuta 2013

Käsiä hemmottelevat sekä kosteuttavat vaahtosaippuat


Pesen käsiäni saippualla kotioloissa monta kertaa päivässä ja etenkin eläimiä käsitellessä käsien puhtaudesta täytyy pitää parempaa huolta; Ihmisen flunssa voi tarttua fretille ja fretin flunssa ihmiselle, näätylillä on wc-laatikko mitä täytyy siivoilla, näätylille kokkaillessa käsitellään raakaa lihaa sekä kokonaisia kuolleita tipuja/hiiriä/marsuja ja niiden käsittelyjen jälkeen on ihan jees putsata kädet huolellisesti ennen kuin alan näpertämään omaa ruoka-annostani.

Käsitellessä Börjeä on myös muistettava pestä kädet kunnolla jälkeenpäin, on nimittäin aina pieni mahdollisuus että lisko voi kantaa salmonella-bakteeria. Yhdestäkään tapauksesta Suomessa en ole vielä kuullut mutta parempi silti pitää kädet puhtaina.

Jatkuva vedellä ja saippualla läträäminen monta kertaa päivässä alkaa nopeasti näkymään käsien kunnossa ja ei sitä kosteusvoidetta jaksaisi olla kokoajan läträämässä. Etenkään kun näätylistä on kauheen kiva nuolla sen jälkeen käsiä kokoajan.


Minulle tarjoutui tilaisuus tutustua kotimaiseen ihonhoidon brändiin Lemon Juice & Glycerineen ja pääsin valitsemaan heidän uutuuksistaan minua eniten kiinnostavat tuotteet.

Lemon Juice & Glycerine on varmasti monelle tuttu ainakin kauppojen hyllyiltä: Keltaiset käsivoidetuubit joissa on raikas sitruksinen tuoksu. Minulla on entuudestaan sarjan "perinteinen käsivoide" mutta koin sen olevan minulle aivan liian paksu ja raskas sillä se ei lähtenyt edes talvi-ihollani imeytymään kunnolla. Superkuivaihoinen henkilö voisi saada siitä vielä enemmän irti.

Sarjalla on ikää jo yli 60 vuotta ja tänä keväänä pakkaukset kokivat uudistuksen ja samalla sarja laajenee uusien pakkausten myötä myös jalkojenhoidon puolelle.


Vaahtosaippuoita löytyy kolme vaihtoehtoa:

Kosteuttava Avokado-sitruuna
Virkistävä Rosmariini-sitruuna
Hellävarainen Puuvilla-sitruuna

Valitsin itselleni avokadon sekä rosmariinin.

Rosmariinissa on hieman tummempi tuoksu ja valitsin sen siksi kylpyhuoneeseen. WC:stä löytyy jo oma käsisaippua. Avokado pääsi keittiöön sillä avokado-sitruuna -yhdistelmä on ihanan raikas ja sopii näin mielestäni parhaiten keittiöön. Rosmariinista tulee tietysti myös keittiö mieleen, mutta koin sen sinne tosiaan liian tummaksi tuoksuksi.


Pumpun vaahdottama saippua on yli kaksi kertaa riittoisampaa kuin nestesaippua. Vaahtosaippuapullo maksaa ainoastaan 2,50€ joka tekee siitä tehoon ja määräänsä nähden naurettavan edullisen. Saippualla ei tule myöskään lotrattua liikaa eli yhdellä pumppauksella tulee vaahtoa juuri sopiva määrä.

Pumpun vaahdottama saippua on miellyttävä käsissä ja pehmeä vaahto peseytyy käsistä helposti pois ilman sen kummempia saippualla läträämistä tai hankaamista. Voisin kuvitella tämän olevan siinä mielessä myös miellyttävä ja hauska kokemus myös perheen pienimmille :).

Kaikissa Lemon Juice & Glycerine -tuotteissa on runsaasti käsiä tehokkaasti hoitavaa ja kosteuttavaa glyseriiniä sekä ihoa kirkastavaa luonnon sitruunauutetta. Kosteutuksen todellakin huomaa sillä vaikka läträän näiden saippuoiden kanssa päivittäin hyvin hyvin monta kertaa ei käsieni iho muutu kuivaksi eikä iho muutu kiristäväksi. Tykkään!
Lue lisää »

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannusihastus: Sensai


Äiskä esitteli minulle risteilytuliaisiaan ja kehui ostaneensa laivalta mm. huulipunan joka kestää huulilla pisimpään kuin mikään muu koskaan hänen kokeilemansa huulipuna. Äiskäni perusmeikkiin kuuluu aina kevyt huulimeikki ja erilaisia selektiivisiä punia on tullut kokeiltua jos minkälaisia eli en epäillyt hetkeäkään äitini ylistussanoja.

"Se huulipuna oli siltä Sinsai Sunsaistilta"

Huulipuna näyttää hylsyssä melkoisen pinkiltä ja ihmettelinkin hetken että onko äiskälläni tosiaan huulillaan nyt tuota samaa sävyä. Hänen huulillaan puna muuttuu todella marjaisaksi ja raikkaaksi mikä näyttää hänen ruskettuneella ihollaan mielettömän hyvältä! Lopputulos ei ole yhtään niin kylmä kuin mitä hylsy antaa ymmärtää.


Kokeilin huulipunaa itselleni ja yllätyin iloisesti kun täm sama sävy sopi myös minulle! Äiskäni ruskettuneella iholla sävy näyttää kaikista parhaimmalta, mutta pidin myös tästä hieman pinkimmästä lopputuloksesta minkä se minun huulilleni jätti.

Huulipunan koostumus tuntui todella miellyttävältä ja huulilla oli koko päivän kosteutettu ja kevyt olo. Äiskä kertoi tässä olevan sitä ja tätä jotka kosteuttavat tehokkaasti huulia mutta enhän minä niitä ainesosia enää muista enkä jaksa googletella.

Kyseessä on Sensai Rouge Intense Lasting Colour "Neshoubu". Tämä korallipinkki on niin herkullinen ja mehukas marjasävy että ei mitään järkeä. Tykkään tykkään! Mätsää myös hyvin leuassa olevan finnin* kanssa :)!

*saatu hormonimyrskyn kautta


Edellinen kuva oli otettu juhannusaaton aamuna automatkalla ja yläpuolella oleva kuva on otettu yöpaidasta päätellen joskus klo 22? Kuvien välissä olin juonut ja syönyt rantakahvilassa, syönyt ravintolassa, puhua pälpättänyt (puhuessa "syön" aina huuliani), kitannut pepsi maxia kotona ja pussaillut miestä.

En lisänyt missään välissä huulipunaa ja sitä oli myöhään illalla huulilla vielä noin paljon! En käyttänyt huulilla pohjustustuotetta enkä huultenrajauskynää, pelkällä punalla mentiin.

Minun on pakko käydä ostamassa tuo puna itselleni - ja ehkäpä vielä tuo samainen sävy. Mikäli käsitin oikein niin kyseinen huulipuna maksaisi maissa noin 30€ niin joudun ehkä venymään ja odottamaan pari kuukautta lentokentän tax freeta (no way!) tai käymään sitä ennen paatin tax freessa. Tallinnassa pitäisi käydä muutenkin, ehkä tämä huulipuna motivoi tilamaan vihdoin ja viimein sen risteilymatkan?

Hinta näyttäisi olevan laivalla noin 23€. Onkohan hinta suurinpiirtein sama lentokentällä?
Lue lisää »

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kesäterveiset


Me yökukkujat lähetetään täältä ruudun toiselta puolelta kaikille ihanille lukijoille juhannusterveiset!

Älkää hukkuko tai tulee piskaa!

Mitä ihmettä meitsin kuvan kulmakarvoissa oikein tapahtuu :D?

Lue lisää »

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Manikyyri kotona

Onpas kiva tehdä piiitkästä aikaan tämmöistä minun rutiinini-postausta ^____^. Edellisessä kynsipostauksessa kerroin kynsikoristeluahdingosta (löysin taas lisää koristeita yhdestä kaapista argh) ja kuinka nykyisin keskityn näpertelykoristelujen sijaan pitämään kätösistäni parempaa huolta ja vaihtamaan värilakkoja kynsissäni useammin. Minulla on pahana tapana nimittäin odottaa seuraavaa värilakkauskertaa turhankin pitkään ja eihän se lakasta ulos kasvanut kynsi ja kärjistä kulunut lakkaus mitenkään houkuttelevalta näytä.


- kynsilakan putsausaine
- vanulappuja
- kuorinta-aine x 2
- käsivoide
- lasiviila
- päällys-ja aluslakka
- kynsiöljy

Säilytän kaikki kynsitarvikkeet meikkikaapissa missä myös majailevat kaikki kynsilakkani Bauhausin isossa työkalulaatikossa. Kynsihyllyltä löytyy myös kuvassa näkyvä musta manikyyrilaatikko mistä löytyvät kaikki tarpeelliset välineet sohvamanikyyrin tekoon. Laatikko on helppo ja nopea nostaa esille ja viedä samaten myös pois takaisin kaappiin manikyyrin jälkeen.

Esittelen manikyyrilaatikon tämänhetkisen sisällön ja muutamia tuotteita lukuunottamatta moni niistä onkin HG-tuote. Loput käsivoiteet ja kynsilakkaputsarit ovat lepäämässä omissa säilytyslaatikoissaan. Käsivoidetta vaihtelen aina fiiliksen mukaan. Free Use -teksti käsivoidepurkissa paljastaa voiteen pyörineen myös työpaikallani :).

#PUTSAUS
Manikyyri aloitetaan poistamalla kynsistä vanhat lakkaukset. Tässä postauksessa vinkki itsepäisten kynsi-ja glitterlakkojen nopeaan ja vähiten hermoja raastavaan putsaukseen.


En tykkää putsausaineilla lotraamisesta mutta tämä PAESE One Touch tekee putsaushommasta huomattavasti miellyttävämpää. Painat vain vanulapulla pullon lautasella olevaa tappia ja lautaselle tulee juuri sopiva annos putsausainetta suoraan vanulappuun imeytyneenä. Pullon kantta voi pitää koko operaation ajan auki eikä siitä leiju huoneeseen mitään hajua.


Ei tarvitse pyöritellä korkkeja, kaataa pulloa edestakaisin ylösalaisin ja vanulapulle ei lorahda vahingossakaan kerralla liikaa ainetta (terv. rähmäkäpälä). Putsarissa ei ole asetoonia, kynnen ympärysiho ei muutu korppukuivaksi ja putsarin kevyt hedelmäinen tuoksu ei pyörrytä muita samassa huoneessa olevia.

Ihastuin tähän tuotteeseen Kauneustrendit ja -markkinat 2013 seminaarissa missä sai Face Helsingin pisteellä itselleen manikyyrin. Kehuin manikyyrin tekijälle tämän tuotteen nerokkuutta ja myöhemmin sain pakettina heiltä tämän samaisen putsarin itselleni tuotelahjaksi, kiitän!


Omasta suosikkiputsausaineesta on myös mahdollista tehdä pumppuversio Konad Removerilla. Oma täytepulloni on saatu CesarsShopista.

#POHJATYÖ
En ole koskaan kynnet nakuina eli ilman värilakkaa. Tykkään kun kynsissä on väriä ja että kynnet näkyvät. Ilman lakkaa ne vain.. no ovat. Varpaissa pitää olla myös aina lakkaukset, piristävät mieltä yhtä paljon kuin värikkäät sukat :).


* OPI Nail Envy
Ostin tämän aluslakan ebaysta vuonna 2009 ja sitä on vielä noin paljon jäljellä! Olen aina välillä käyttänyt Poshen sinisessä pullossa olevaa aluslakkaa mutta pääsääntöisesti aina tätä. Ilmeisesti suht riittoisaa tavaraa joka säilyy ja pitkään!

* Seche Vite
Ainoa, oikea ja paras kaikista. Olen kokeillut päällyslakkoja mm. Poshelta, Mavalalta ja vaikka ja miltä mutta Secheä ei päihitä mikään. Kaikilla muilla päällyslakoilla saan värilakkojen pinnoille pieniä kuplia mutta tämä ei ole tehnyt sitä koskaan. Kynnet myös kuivuvat tällä päällyslakalla todella nopeasti. Olen tilannut ebaysta puoli vuotta sitten ison täytepullon mistä voin pikkupulloa aina täytellä.


Lasiviila
on pinkki, Kicksistä ja kynnet tykkäävät yhtä paljon kuin minä :).

* Kynsileikkuri
on pahispahis. Kun kynsi lohkeaa en todellakaan ala käyttämään kynsiteippiä ja odota että lohkeama kasvaa tarpeeksi ylös että leikkaan sen pois. Näillä kynsipituuksilla siihen saattaisi nimittäin kulua pieni hetki... :D.

China Glaze - Cha Cha Cha

Kynteni lohkeavat yleensä aina sivuilta eli kun kynsi on omasta mielestään liian painava. Leikkuri kehiin ja kynsi nysäksi lohkeamiskohdalta ja kohti uutta kasvua. Mies käyttää aina kynsisaksia, mää en osaa niitä ajaa tunnustetaan nyt näin julkisestikin ^^'. Pidin niitä mitenperin tahansa on leikkaus "vinoa" kuin ajokoiran meno ja en saa leikkaussuuntaa yhtään hallittua. Mielummin pamautan kynnen poikki kynsileikkurilla ja pyydän kynsilevyiltä anteeksi.

#KUORINTA
Kuorin kädet manikyyrien yhteydessä ja nämä kaksi tuotetta ovat nousseet omiksi suosikeiksini kahdesta eri hintaluokasta:


* Artdeco Hand Balance All in One Manicure
Sain tämän mukaani vieraillessani Kauneuslinnassa ja tuotetta kehuttiin maasta taivaaseen - eikä kyllä yhtään liikaa tai turhaan.

Kuorinnan koostumus on hieman erilainen mihin olen yleensä kuorinnoissa törmännyt. Tämä on todella öljyinen (sisältää mm. jojoba-, manteli-, oliivi-, viinirypäleensiemen- ja aprikoosinkiviöljyä) ja kämmenelle kaataessa tulee mieleen pikemminkin kynsiöljy kuin kuorinta-aine. Hieroessa kämmeniä yhteen tunnen seassa lopulta pieniä kuorintarakeita (himalajan mineraalisuolakiviä) jotka tuntuvat iholle miellyttävältä eivätkä yhtään raapivilta.


Kynsinauhat tuntuvat mukavan pehmeiltä eikä ihoa kiristä tai kuitava yhtään. Kätösille jää kuorinnan ja kuivauksen jälkeen miellyttävän raikas hedelmäinen tuoksu.

Kuulin vinkkauksen että tätä suositellaan kun on käsitellyt kalaa tai polttanut hetki sitten savukkeen. Vie hajut pois jättäen sen hedelmätuoksun tilalle.

Pullon koko on passeli eli tätä voisi ihan hyvin kantaa myös matkoille mukaan. Ainoa mikä hieman kirvelee on tuotteen noin 30€:n hinta. Luksusta on kyllä ja siltä se käytössäkin tuntuu, mutta ehkä silti turhankin arvokas ihan jokapäiväiseen käyttöön.


* Ziaja Shower Scrub Cocoa Butter
Kaakaovoin tuoksu nam ja maiskis! Käytän tätä vartalokuorintaa kätösille aina kun kaipaan pientä extrahemmottelua sillä tämän tuoksu on uskomattoman ihana. Kuin oikeaa tumma kaakaosuklaata nuuhkisi ilman mitään tökeröjä esanssiviboja kuten suklaatuotteissa monesti on.

Kuorinta jättää käpälien ihon todella pehmeäksi ja vielä seuraavana aamunakin kädet tuoksuvat kevyesti suklaalle. Käytin tätä kuorintaa eilen illalla enkä väsymykseltä jaksanut rasvata kuorinnan jälkeen käsiä mutta tadaaa nyt aamulla käsiä ei kiristä yhtään ja ne ovat yhä vieläkin pehmeät!

Purkki on isohko eli tätä en lähtisi kantamaan matkoille mukaan. Ziaja ei merkkinä ole hinnalla pilattu ja tämä kuorintakin maksaa vain noin 10€.

Artdecoa käytetään harvemmin ja luksuspäivinä kun taas Ziajaa käytetään puhtaasti herkkuhemmottelupäivinä ja aineella oikein kunnolla lotraten.

#KYNSILAKKAUS


Lakkaan kynnet aina illalla ennen nukkumaanmenoa leffaa tai sarjaa samalla katsoen. Rauhallinen hetki manikyyrille ja yöllä ei ole mahdollista tökätä kynsiä mihinkään eli saada lakkaa menemään kärjistä rumasti rullalle.

#ÖLJYÄMINEN


* Lush Lemony Flutter
Keltaista sitruunalle tuoksuvaa ihmemönjää joka autta kosteuttamaan ja hoitamaan kuivia kynsinauhoja, kyynerpäitä sekä kantapäitä. Öljyjä tässä on paljonkin mm. mehiläisvahaa, avokadoöljyä sekä sheavoita näin vain muutamat lueteltuna.

Mikäli tuote imeytyisi kunnolla ja nopeasti voisin jopa sanoa tykkääväni tästä tuotteesta. Tämä nimittäin ei imeydy minun käytössäni ei sitten millään vaikka miten vähän tätä annostelisin. Tuoksusta annan myös pientä noottia vaikka sitrustuoksuista yleensä tykkäänkin - jokin tässä tökkii ja käy ikävästi nenään. Purkki on myös melko iso jos miettii mahdollista mukanakantoa. Tämä olisi kyllä näppärä tuote laukunpohjalla, mutta ei kamalasti tee mieli julkisissa alkaa öljyläträämään käsiä sotkuiseksi.

* CND Solar Oil
Tämä kynsinauhaöljy ei kuivu myöskään nopeasti mutta nopeammin kuin Lemony Flutter. Tämä toimii kynsinauhahoivaajana erittäin hyvin ja myös kynnyn ympärillä oleva iho tykkää. Tässä taas haju on monikerroin hirveämpi kuin LF:ssä x(. Aivan kuin olisi sekoittanut mantelin, askarteluliiman ja kookoksen hajun keskenään yök yök yök yök.

Solar Oil sisältää mm. jojobaa, E-vitamiinia, mantelia ja riisinalkioöljyä. En tiedä miltä jälkimmäinen tuoksuu mutta ällöhajun yhtenä syynä voisi olla nimenomaa tuo manteli.

Vinkkejä mistä saisi hyväntuoksuisia kynsiöljyjä jotka kuivuisivat nopeasti?

#KÄSIEN RASVAUS


En oikein osaa käyttää käsivoiteita kotona joten keksin raahata niitä työpaikalleni. Siellä käsiä tulee rasvattua melkein huomaamatta ja Free Use -tussauksella tulee myös ei-niin-hyvät-käsivoiteet kulutettua äkkiä loppuun ;P.


Näin nopeasti heitettynä: Vaselinen pinkki on yksi parhaimpia käsirasvoja mitä tiedän, The Body Shopin hamppukäsirasva sijoittuu horror-osastolle hajunsa sekä kehnon imeytymisen että käytössä rumaksi muuttuvan tuubin vuoksi. Matkakokoiset OPI-käsivoiteet ovat kokonsa vuoksi mainioita matkakavereita. Omenalle tuoksuva on tuoksusta parhain ja persikka tuo mieleen kissanpissan. Matkakokoista Laveraa en ole ehtinyt vielä koeajamaan.
Lue lisää »

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Eläinvauva sydän Totoro

Kääks nyt on jo sunnuntai. Mihin viime viikko oikein katosi?

Edellisellä viikolla tapahtui vaikka ja mitä viimein sain kaikki meikki-ja kynsivermeet käytyä läpi ja lajiteltua kaikki selkeästi omiin säilytyslaatikoihin. Joitakin vanhoja juttuja heitin suosiolla pois ja jonkun verran lähtee kamaa myyntiin. Tein vaatekaapille saman koluamisen tosin kaiken ylimääräisen jemmasin ullakolle pahvilaatikoihin poissa silmistä poissa mielestä -periaatteella ja ah voi autuus miten on mieli ja kaapit kevemmät.

Kaikki kosmetiikkasälät, purnukat, putelit, hiusjutut ja korut saivat myös oman kaapin, hurraa! Haluatteko säilytysratkaisujen esittelyä nähdä täällä blogissa :)?

Meikkikaapin lisäksi meille muutti asumaan myös hieman eläväisempi asukki. On häntä kyllä odotettu!


Unimutka


Totoro-fleece on paras. Vaikka kaverilla on monia peittoja ja fleecejä niin lähes poikkeuksetta mennään nukkumaan Totoron päälle.


Vettä on hirveen kiva loiskutella juomakupin ympärille. Kuivamuonakupin kaivelu on vielä kivempaa.


Ruokalautasella broilerin maksaa, sydäntä sekä kivipiiraa


Herkullisia sisäelimiä on hyvä varata jemmaan, ties vaikka lihaa ei saisi hetkeen!

...Niin ja kukapa nyt keksisi etsiä tuoreruokaa kuivamuonakupista ;)?


Uni yllätti kesken kiipeilyn



Jep, hengittää se :).
Lue lisää »

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kun kynsiharrastus lähti käsistä - kirjaimellisesti

Heinäkuussa 2009 omistin elämäni ensimmäisen OPIn ja vuosina 2010 ja 2011 olin pienoinen kynsifriikki. Tein sekä omiini että kavereiden kynsiin paljon koristeluita ja lakkakikkailuja. Kiinnostuin aihepiiristä enemmän ja enemmän ja yleensä minun superkiinnostumiseni joko lopahtavat viikossa tai kiinnostukseni pysyy yllä toistaiseksi. Hankin paljon välineitä, koristeluita, värilakkoja, koristelakkoja, konadikiekkoja ja vaikka ja mitä. Jopa linnunsulkia! Omalla mittapuullani tavaraa oli paljon eikä kyllästyminen tuntunut edes vaihtoehdolta. Blogini ei muuttunut kuitenkaan koskaan kynsiblogiksi, tänne itseasiassa on tullut hyvin vähän kynsiasiaa kun miettii kuinka paljon aiheen parissa lähes päivittäin olin.

Vuonna 2010 tein usein ranskiksiä ja nyt ajatus itsestäni ranskalaisilla manikyyreilla tuntuu jotenkin todella vieraalta ja kaukaiselta ajatukselta :D? Nätit ne kyllä on.

Jossakin vaiheessa vuosien 2011-2012 välissä innostus kuitenkin lopahti. En muista aikakautta sen tarkemmin ja blogista asiaa ei pysty tarkistamaan koska kynsijuttuja ei täällä sen erityisemmin ollut.


Täältä voi kurkata mitä rompetta muun muassa olen itselleni haalinut.

Mietin mikä syy innostuksen lopahtamiselle on ja keksin sen lopulta aika nopeasti.

En ole pikkunäpertäjä. Tykkään nykyisin että kynsissä on hyvä värilakkaus eikä että kynteni ovat täynnä pienenpieniä piiperryksiä ja koristeluita. Ja se helmillä/strasseilla/kivillä/liimalla/kiekoilla näpertely ja kamojen levittäminen ja siivoaminen ja plääh plaaah en minä nykyisin enää jaksa sellaista :D. Siinä missä ennen se näpertely oli terapeuttista ja omaa aikaa, nautin nykyisin kotitekoisesta käsihoidosta ja ihan perusvärilakkauksesta ilman mitään ylimääräistä.

Näin se maku näköjään voi muuttua :). En toki pahakseni pistäisi jos minulle joku tekisi vaikka jopa päivä eri tavalla koristellut kynnet, ei se niiden ihailu ja niistä tykkääminen ole mihinkään hävinnyt. Minua ei vaan itseäni enää nappaa tehdä niitä itselleni eikä enää niin usein kavereillenikaan. Rakennekynsistä en ole koskaan ollut edes kiinnostunut eli puhun kokoajan ihan luomikynsien koristelusta ja laittamisesta.


Tilatessani elämäni ensimmäiset OPIt ja China Glazet kynsilakkamäärä oli noin kymmenen paikkeilla ja se tuntui silloin todella jännittävältä ja jopa eriliselta - ehkä hullultakin! Nyt kymmenen kynsilakkaa taitaa olla blogipiireissä hullua hieman toisenlaisesta syystä vai omistaako kukaan edes niin vähän kynsilakkoja :D?

Muistin kaikkien kynsilakkojeni nimet ulkoa, järjestin ne kynsikalupakkiin värijärjestykseen ja tiesin tasan tarkkaan mikä näytti miltäkin ja missä valossa. Ne olivat kultamussukoita mistä olin äidillisen ylpeä.


Nyt kun värilakkojen määrä on yli 200kpl en ole enää niin kärryillä mitä omistan. En todellakaan muista lakkojeni nimiä ulkoa, en tiedä miltä osa edes näyttää kynneltä ja monia en ole vielä edes ehtinyt testaamaan. Muutamia tuskin tulen koskaan edes testikokeilemaan. Ne vaan lisääntyy ja ylpeys on vaihtunut pikkuhiljaa kauhistelun puolelle D:.

Nyt olen kuitenkin tehnyt päätöksen ja myydä kaikki kynsiroippeet pois. Toki jätän itselleni värilakkoja ja pari konadikiekkoa, mutta yritän myydä mahdollisimman monen värilakankin pois mitä tiedän että en tule tätä oikeasti käyttämään. Koristejuttuja pidän ehkä yhden kiekon mielenrauhan vuoksi, tuskin tulen sitäkään koskaan avaamaan :D. Fimoja en tule käyttämään se on varma. No okei ehkä parit appelsiinipötköt jätän.

Yritän myydä "kaiken" pois PK-seudulla eli treffien avulla tai miiteissä. Ajatus postiramppaamisesta ei tunnu kivalta ja haluaisin saada aina isoissa läjissä tavaraa myytyä pois.

Kun olen saanut itseni 100% valmiiksi eli lajiteltua kaikki myytävät jutut omaan koppaansa niin noh katsotaan mitä sitten tapahtuu :D.

Puoliksi suunniteltu on puoliksi tehty!
Lue lisää »

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Persikkainen kesämeikki ja ostoshetki The Body Shopissa


Olen käynyt The Body Shop -myymälässä ostoksilla viimeksi vuonna 2011.

Kotikaupungissani kauppavalikoima ei ole mitenkään ihmeellinen kauneustuotteidenkaan osalta, eli voitte kuvitella kuinka moni yrityslahja/syntymäpäivälahja/joululahja/tuparilahja oli niin näppärä ostaa TBS:stä. Joku kivalle tuoksuva suihkugeeli tai vartalokuorinta. Voihan TBS:n yliannostus! Sain 18-vuotissyntymäpäivälahjaksi parilta kaveriltani 50€:n lahjakortin TBS:n myymälään ja se oli elämäni hankalin shoppailuretki, kaikki tuntui olevan niin nähty ja haisteltu. Ostin silloin mm. kaksi luomivärinappia jotka olivat sävyiltään kivoja, mutta niiden pehmeä ja jauhomainen koostumus ei kuitenkaan ollut mieleeni. Aplikaattori suorastaan upposi kiinteään luomivärinappiin. En tykännyt ja heitin luomivärit jo aikaa sitten roskikseen.

Nykyään vuonna 2013 kävelen TBS:n ohi lähes päivittäin. Ikkunan läpi tehtyjen silmäyksien perusteella perusvalikoima näyttää olevan vieläkin suurinpiirtein sama.

Bodarin tuotteita minulta löytyy tällä hetkellä kuljetuspussi meikkisiveltimille, suloiset saippuaeläimet, poskipunasivellin, paras huultenkuorinta ja elämäni ensimmäinen poskipuna (joka on muuten aivan liian oranssi, käytetty ehkä kaksi kertaa).


Näin Pumpulipupun blogissa raikkaan kesäisen silmämeikin joka oli tehty TBS:n luomiväreillä ja en voinut olla ihastumatta silmien sisänurkassa olevaan kauniiseen persikkasävyyn. Omistan monta oranssia luomiväriä, mutta en yhtään persikkaa. Persikka on helppo ja freesi luomivärisävy kesäksi, pakkohan sellainen nyt on saada.

Pupusen blogikirjoituksesta selvisi että luomivärit ovat TBS:lla uudistuneet eli nyt vastassa ei ehkä ole sellaisia mössöluomivärejä.


Persikkasävyisessä luomivärissä 115 Be My Clementine (ranskaksi Corail Coquin) on kaunis kultainen hohde auringon osuessa siihen tietystä kulmasta. Siinä missä kultaiset ja oranssit sävyt saavat silmien sinisyyden esille, persikka korostaa silmieni vihreää sävyä.


Luomivärien koostumus oli tosiaan parantunut ja nappi oli oikeasti koostumukseltaan melko tiivis eli kova.

Pigmenttisyyteen taas en ole ihan niin tyytyväinen kuin muiden merkkien luomiväreihin vertaan. Vasemmalla on luomiväri levitettynä luomiväripohjustajan päälle useamman kerroksen verran ja oikealla on luomivärikerros ilman pohjustajaa paljaalla iholla. Ignoratkaa huulipunajälki :).

Pigmentti ei nyt ole huonoin mihin olen koskaan törmännyt, mutta ei yllä parhaimpienkaan kastiin. Parannusta on tullut vanhoihin luomiväreihin, mutta luulen tämän jäävän viimeiseksi ostamakseni TBS:n luomiväriksi.


Persikkasilmämeikin kanssa vahva oranssi huulimeikki on minun silmääni ehkä hieman liikaa ja kokonaisuus toimisi paremmin kevyemmällä huulimeikillä. Päätin kuitenkin testata samaan sävymaailmaan Love It-verkkokaupasta saamaani MeMeMe Coral Cloak -huulipunaan mistä alunperin bongasin sen Minnan blogista ja ihastuin huulimeikin raikkaaseen sävyyn. Huulipunan tulemisesta on jo vuosi aikaa ja ihmettelin miksi en ole tätä vielä tänä keväänä käyttänyt. Sain vastauksen aika nopeasti.


Siinä missä Coral Cloak näyttää Minnalla ihanan raikkaalta ja freesiltä, on tämä minun huulilla paljon raskaampi. Koostumus on punassa kermainen ja koin pieniä hankaluuksia saada tätä levitettyä huulille siististi. Minulla jäi vähän sinne sun tänne huulille kiinni pieniä repaleita/lastuja ja väri tuntui vain liikkuvan huulilla edestaisin vieden väriä välillä mukanaan ja välillä jättäen lastuja sinne sun tänne.

Huulipunalla on myös oma tuoksunsa, minun nenääni hieman liian tunkkainen.


Vaikka huulipunan pitäisi sävymaailmansa puolesta minulle sopia niin joku tässä tökkii omaan silmääni. Onko se jopa liian tunkkainen oranssi? Luulin tunkkaisuuden johtuvan ensin silmämeikistä, mutta olen saanut ihan nudelinjallakin tämän näyttämään liian raskaalta.

Minnalla tämä huulimeikki on kuitenkin aivan ihana, nyyh :).
Lue lisää »