lauantai 17. elokuuta 2013

Matkavinkit Lissaboniin: Kauppakeskus Colombo


Colombo on yksi Euroopan suurimpia kauppakeskuksia jossa kerrospinta-ala on yli 119 000 neliömetriä. Colombossa on yli 400 liikettä ja yli 60 ravintolaa. Kauppakeskuksesta löytyy myös elokuvateatteri missä on yli 11 salia ja siellä on myös mahdollista käydä kokemassa IMAX -elämys siihen erikseen varustellussa salissa. Continente-hypermarketketjun jättimäisen myymälän löytää ensimmäisestä kerroksesta.

Paikalle Colomboon pääsee kätevästi metron sinisellä linjalla hyppäämällä pois asemalla Colegio Militar / Luz. Lisää metrosta ja metron linjoista omassa vinkkipostauksessa :). Metrolipun hinta on 1,40€ per matka.



Isosta ja kuuluisasta kauppakeskuksesta tulee lähes välittömästi mielikuvat ruuhkasta, ahtaudesta, tungoksesta, metelistä, huonosta ilmasta ja hermojen menettämisestä.

Colombossa ei ole pelkoa mistään edellämainituista.



Kauppakeskuksen muoto voi aluksi hämmentää, sillä se on puolikaaren muotoinen jossa on yksi iso "pallokeskus". Kerroksia on ainoastaan kolme mikä tekee kauppakeskuksesta todella miellyttävän paikan tutkia, itse henkilökohtaisesti en voi sietää monen kerroksen kauppoja (Stokka hyi) missä pitää ravata portaita ja kiertää koko hitsin rakennusta koska eihän ne portaat ole mitenkään järkevä sijoittaa vierekkäin mistä pääsisi kätevästi suoraan ylös ja alas.

Puolikaarien väleissä on pieniä "kujia" ja väliköitä mistä myös löytyvät osat kaupoista.



Mikäli tietty kauppa/ravintola on hukassa, on kerroksiin ripoteltu tietokonepäätteisiä infopisteitä mistä voi hakea etsimäänsä joko nimellä, kategorialla, kerroksella tai kuvauksella. Kone näyttää sijaintisi ja neuvoo sekä näyttää nopeimman reitin miten löydät haluamaasi kohteeseen.



Ruokapaikat löytyvät kaikki samasta kerroksesta, mutta esimerkiksi kaupat ovat ripoteltu ympäriinsä ilman mitään logiikkaa. Luksus ja edulliset kohtasivat ja olivat somasti sekaisin :).


Colombo on tilava, iso, valoisa ja ilmava ja ilma on raikas. Ihmiset häviävät eri kerroksiin, sivukujiin, kauppoihin sekä ravintoloihin. Ruuhkaa, tungosta ja ahdasta ei ollut missään vaiheessa eikä kyynerpäät osuneet kenenkään kanssa yhteen. Alakerroksessa (kuva yläpuolella) ihmiset istuskelivat sohvilla, nojatuoleilla ja viettivät aikaansa. Osa taisi lukea sanomalehtiä ja jotkut nukkuivat.

Mukavaa vaihtelua Helsingin  paikoin todella ahtaisiin sillipurkkikauppakeskuksiin.


Colombosta voisi käyttää lausahdusta: Mitä et sieltä löydä sitä et tarvitse.

Sieltä löytyvät ihan kaikki. Urheiluliikkeitä (Converset bongasin yli kuudesta sporttimyymälästä), sisustuskauppoja, alusvaateliikkeitä, kosmetiikkakauppoja (mm. MAC, Inglot, Sephora, L'OCCITANE, Kiehl's sekä pieniä puoteja joissa oli euron luomivärit samalla hyllyllä Diorin viisikkojen kanssa),  vaatekauppoja (edullisia sekä merkkiliikkeitä), vauvakauppoja, lastentarvikelikkeitä, lelukauppoja (mm. Disneystore), krääsäkauppoja, elektroniikkaliikkeitä, korukauppoja, hajuvesikauppoja, kenkäkauppoja, laukkukauppoja, asustekauppoja, aurinkolasikauppoja, silmälasikauppoja, sikarikauppoja, suklaapuoteja.... Kaikkea!

Zaran isoja myymälöitä oli esimerkiksi kaksi ja Primark avaa pian myös ovensa Colomboon.


Myymälöissä on usein menossa omia myymäläkohtaisia alennuksia (vaikka kyseessä olisi ollut ketjumyymälä) ja sieltä tuli bongattua tällä kertaa vaikka mitä löytöjä. Näitä alennuksia ei välttämättä mainosteta missään laisinkaan edes paikallisella kielellä vaan ne vain pitää osata löytää tai törmätä niihin vahingossa. Eräässä miesten hinnakkaammassa merkkiliikkeessä olivat esimerkiksi hyvännäköiset t-paidat alennushintaan 10€ ja eräässä kenkäkaupassa olivat kaikki Converset -30%.


Ruokapaikkojen määrästä ja laadusta ei voi mielestäni kukaan nurista. Kaikki tunnetuimmat pikaruokaketjut (mm. Burger King) ovat edustettuina sekä monia pienempiä ja mahdollisesti erilaisempiakin vaihtoehtoja löytyy - myös hyvin erikoiseen ja eksoottiseenkin nälkään. Colombossa on myös paljon pieniä ruokakojuja mistä saa esimerkiksi jugurttia tuoreilla hedelmillä eli myös terveellisiä pikkunälkä-vaihtoehtoja löytyy myös :).


Colomboon suosittelen varaamaan aikaa koko päivän mikäli haluaa kierrellä, kaarrella, istuskella, kahvitella ja mennä ihan rauhassa.


Saavuimme Colomboon torstaina klo 12 ja olimme takaisin kotona asunnollamme Bairro Altossa klo 21 :D. Kävimme välissä elokuvateatterissa (noin 1,5-2h) ihailemassa IMAX-kuvan ja äänenlaatua mikä oli hieman erilaista kuin tavallisessa elokuvateatterissa. Valkokangas oli valtava ja lähellä katsojia ja koko sali oli myös muodoltaan erilainen kuin tavallisissa teattereissa. Niin ja itse elokuvasaleja oli vaatimattomat yli 11kpl.


Lissabonissa kaiken voi tehdä nopeasti. Hypermarketeissa on itsepalvelukassat ja myös elokuvateatterista löytyy tietokonepäätteinen lipunostopiste. Lippuja voi ostaa ennakkoon vaikka ensi kuukauden näytöksiin. Lippujen lisäksi myös ruuat oli mahdollista tilata ja maksaa ennakkoon. Kuinka kätevää, mihin sitä ihmisiä ja asiakaspalvelijoita kohta enää tarvitaankaan?


Mikäli syöminen sisällä kauppakeskuksessa ei nappaa, pääsee kauppakeskuksen "sivukujilta" pyörähtämään kauppakeskuksen sisäpihalle josta löytyy myös syömäpaikkoja, puistomaista näkymää ja suihkulähteitä.



Myös mäkkärissä oli itsepalvelukassa :D. Tietokoneella naputeltiin tilaus tökkimällä kuvia (mahtavaa kun hampparit pääsi näkemään kuvista läheltä) ja lopulta tilaus maksettiin koneelle, sait tulostetun kuitin ja kuitin kanssa mennään hakemaan tilaustiskilta oma ateria. Helppoa ja todella nopeaa!

Nämä mäkkikuvat ja mäkkärimaininnat ovat omistettu Nikolle, puspus! 


Suosittelen Colomboa Lissabonissa vieraileville. Täältä löytyvät tosiaan ihan kaikki liikkeet ja shoppailumahdollisuudet ovat todella laajat. Mikäli tahtoo shoppailla ja aika on rajallista kannattaa suunnata mielummin Colomboon kuin lähteä metsästämään kauppoja ympäri kaupunkia. Valikoimat ovat myös pienemmät katumyymälöissä ja turistikausina ihmismassoilta ei voi välttyä. Kauppakeskukseen pääsee myös helletteä ja aurinkoa pakoon mikäli lämpö alkaa ahdistamaan liikaa. Monesti ainakin minulla shoppailuinnon ja kierteluhalukkuuden tappaa liian hiostava ja päätä särkevä kuumuus.

Mikäli shoppailu ei innosta, kannattaa sisältä kaunis kauppakeskus (ulkoa ei ehkä niin hivele ainaaan omaa silmääni) käydä kurkkaamassa jo ihan kauppakeskuksen itsensä takia - tai käydä haukkaamassa päivän ateria tai pistäytyä elokuvissa.

Mitään ostettavaa minulla ei tällä reissulla ollut, mutta silti vaan poistuimme mieheni kanssa illalla Colombosta kädet täynnä muovipusseja ja paperikasseja, hups.

2 kommenttia:

  1. Reps tolle kaupan nimelle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :D Ja vielä lastenkauppa mikäli puhutaan samasta asiasta x)

      Poista