perjantai 15. maaliskuuta 2013

Vihdoinkin tarpeeksi vaalea BB-voide


Viime keväänä markkinoille tullut L'Oréalin Nude Magique BB Creamin käyttö jäi minun kohdallani lyhyeksi kuin pingviinin lento.


Kaikista vaaleimman sävyn (Fair) tuli Lorkun edustajien mukaan sopia myös todella vaalealle iholle, mutta kuinkas kävikään. Pettymys oli suuri kun iholle ilmestyi sormilla levittäessä ruskea läikkä. Tämäkään vaalein BEEBEE -voide ei ollut minulle tarpeeksi vaalea, buuuu.


BEEBEE jäi laatikoihin pyörimään ja odottamaan pääsyä uuteen kotiin. Olin hieman pettynyt.


Nyt yli vuosi myöhemmin sain vaaleaihoisille suunnatun kullanarvoisen vinkin Nude Magiquen käyttöön liittyen. Olin ihan ihmeissäni, hämmästynyt ja sen verran epäluuloinen että halusin päästä vinkkiä testaamaan myös itse. BEEBEE laatikoista esiin ja eikun testaamaan!


Nude Magique on koostumukseltaan hyvin ohutta ja juoksevaa. Väritys on harmahtava ja voide tuntuu iholle levittäessä hieman hiekkaiselta.



Nude-jippoon liittyy olennaisesti meikkisieni. Levitän meikkivoiteet aina sormin (joskus harvoin siveltimellä) eli meikkisienen käyttö ei ole tullut koskaan mieleenkään, etenkään BB-voiteen kanssa.

Levitin iholle kaksi BB-tippaa ja levitin toisen meikkisienellä ja toisen sormenpäällä. Minua ihan jännitti!


!!!


Meikkisienellä levitetty tippa häivyttyi ihonsävyyni täydellisesti!


Ylempänä oranssi sormirannu ja alempana vaalea meikkisienirannu.



Meikkisieni luultavasti imee suurimman osan pigmenteistä itseensä eli pigmenttejä ei pääse vapautumaan/rikkoutumaan iholle liikaa tehden siitä liian tummaa. Joku näin yksinkertainen syy siihen on pakko olla.

Omassa BB-purkissa on takateksti jo kulunut, niin neuvotaanko siinä levittämään iholle millä välineellä vai kerrotaanko sitä edes? Ovatkohan kaikki Nude Magiqu käyttävät tietoisia tästä? Toki jos meikkinsä levittää aina meikkivoiteella, niin tuleekohan tämä tummuuden säätömahdollisuus sormia apua käyttäen sitten taas heille yllätyksenä?

Minnalle iso kiitos vinkistä! Huomenna BEEBEE pääsee ensimmäistä kertaa kokeiluun ihan kasvoille asti, ei välttämättä tarvitsekkaan siis etsiä tälle kaverille uutta kotia :)

14 kommenttia:

  1. wow, melko mielenkiintoista. Pitänee ostaa testiin tuota bb voidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa kokeilla, ei kiristä naamalla ja puuteria ei tosiaan välttämättä tarvitse ollenkaan kun tämä jättää mattamaisen kiillon <3.

      Poista
  2. multa löytyy kans toi bb-voide, ja jes nyt saan sen ehkä käytettyä loppuunkin! kiitti! :)

    VastaaPoista
  3. Mun piti kans testata tätä kikkaa ja todeta, että sehän toimii pahus vieköön:)

    VastaaPoista
  4. No just.. minä kun kirosin myös tuon aivan liian tumman sävyn, jonka levitin muuten sormin ihoon... elikkäs meikkisieniä ostamaan sitten ja uusi yritys :) Kiitos vinkistä!
    -tipitii-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tipitii -nimimerkki sai päivän isoimman hymyn <3.

      Minultakaan ei löytynyt yhtäkään meikkisientä (yäk) kotoa niin piti käydä lähialepasta semmoinen poimimassa ihan tätä testiajoa varten :).

      Poista
    2. Hei, kiitos ;) Tämä on kyllä hyvä nimimerkki :D

      -Tipitii-

      Poista
  5. Mitä hittoa ! Pitää kyllä itelläki kokeilla heti huomenna, sillä myös meikällä jäi liian tumman sävyn takia tuo pyörimään laatikkoon ! Kiitos vinkistä :3

    VastaaPoista
  6. Kiitti vinkistä.
    Oon kokeillu sävyjä light, fair ja medium. Eikä mikään ollut oikein hyvä nyt fair näytti sopivan sienellä paljon paremmin kuin sormilla.

    Oon kyllä käyttänyt noita vaikkei niin oo sopinutkaan.
    Sienellä peittävyys ei kyllä ollut läheskään niin hyvä kuin sormin :(

    VastaaPoista
  7. Wow, aika fiksu kikka! Mä kun luulin, ettei meikkisienistä oo muuhun kun bakteerien keräämiseen :DD

    Oon muuten löytänyt Goshilta tooosi vaalean BB-voiteen. Ihan mukiinmenevää, mutta rasvoittuvalla naamalla kiiltää alta aikayksikön. Soveltuu varmasti paremmin kuivalle/normaalille iholle.

    Johanna

    VastaaPoista
  8. Luin tämän jutun tänään ja oli pakko kaivaa kaapin perukoilta käyttämättömäksi jäänyt BB-voide. Edellisillä käyttökerroilla naama kirkui porkkanaoranssin värisenä, mutta nyt sienellä levitettynä totta tosiaan sulautui ihan oman ihon värisenä kasvoille! Uskomatonta! Kiitos vinkistä, olisi ollut sääli heittää hyvä tuote pois :)
    -Lotta

    VastaaPoista