torstai 31. tammikuuta 2013

Nopea, helppo ja maukas eväs töihin sekä aamupalaksi (vhh)

Aamuisin tulee turvattua todella usein munakkaaseen, mutta nykyisin se muna ei vaan maistu.

Tarkennus: Käsite aamu on minulle herääminen ja tunnin kahden sisään töihin lähtö - oli kellonaika mikä tahansa.

Vaikka miten munakasta maustaisin tai hukuttaisin täytteillä niin ei se perusmunamaku tunnu lähtevän mihinkään. Mutta kun se on niiiin helppo aamupala! Muna pannulle, täytteet päälle ja ääntä kohti. Heräämisen jälkeen ei tee mieli mitään kovin suurta ja raskasta satsia hotkaista, ja munakas onkin ollut aina sopivan nopea tehdä ja se myös täyttää vatsan hyvin seuraavaan ruokailuun asti.


Mutta nyt minulla on ratkaisu aamuiseen munatympeyteeni! Nimittäin pohjaton pitsa!

Okei, termi on ehkä väärä. Onhan siinä tottakai jonkinlainen pohja, vaikka se peruspitsapohjaton onkin. Mutta ei takerruta nyt siihen.

Täytteet oman maun -sekä jääkaappitilanteen mukaan, mutta esimerkiksi tänään aamupitsa syntyi näinkin helposti ja apauttiarallaa samoista aineksista mistä yleensä teen myös munakkaani:
* Oltermannia
* kinkkusuikaleita
* juustoraaste
* feta
* valkosipulimauste
* tomaattipyre


Höyläsin leivinpaperille oltermannista paksuja juustosiivuja ja levitin päälle tomaattipyreen. Nakkasin täytteeksi päälle kinkkusuikaleet, hieman juustoraastetta ja heitin mukaan myös jääkaapin perukoilta löytyneet fetajämät. Lopuksi ripaus valkosipulimaustetta. Komeus 120 asteiseen uuniin ja olikohan se siellä noin 15-20min? Paistoaika riippuu uunin tehosta, ekalla kerralla kannattaa tarkkailla niin tietää arvioida seuraavan paistoajan ilman ramppaamista uunin ja jonkun muun paikan välillä.


On muuten hyvääää! Pitsa valmistuu nopeasti ja pitsa/pohja pysyy täydellisesti kasassa eikä ole yhtään pienen jäähtymisen jälkeen löysä tai vaikeasti käsiteltävä.


Pitsa on myös helppo ottaa töihin mukaan evääksi ja sen kylkiäiseksi sopii vaikka mikä muukin syötävä (esim. tonnikala, raejuusto, kunnon salaatti jne jne jne).

Jokaiselta työpaikalta löytyy varmasti mikro, mutta mikäli näin ei ole niin pitsa toimii myös viileänä syötynä. Toimii tämän vuoksi myös helppona reissueväänä esimerkiksi junassa tai autoilessa.

3 kommenttia:

  1. Näyttää herkulliselta, menee kyllä itsellä kokeiluun! Kiitti ohjeesta. :)

    VastaaPoista
  2. Mä paistan joka aamu itelleni ja miehelle munia, väliin juustoa ja kinkkua ja mitä lie, ei mitään välttis. Ei se niin raskasta oo kun samalla vääntää siinä sivussa vähän marjajugurttia ja mehut ja kahvia.

    Emmä kyl ikinä onnistu missään karppausresepteissä, ei ne vaan toimi. Tää ois muuten jees, mutta tosi paljon juustoa - kun en kuitenkaan karppaa niin on vähän liikoja kaloreita mulle. :(

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta ! Mulle tulee nykyään huono olo munista mutta tämähän vastaa munakasta :)

    VastaaPoista