maanantai 27. helmikuuta 2012

Keikalle Tampereelle ja takaisin

Kävin Tampereella keikkailemassa sekä katsomassa pitkästä aikaan aivan mahtavia tyyppejä <3.

Photobucket

Viimoisille tyypeille sanoin heipat lauantaina juna-asemalla ja päätin mennä haikean mielentilan siivittämänä pitkästä aikaan lohtushoppailemaan. Voi pojat miten rauhallista ja hiljaista kaupoilla olikaan lauantaina iltapäivästä. Ei tulisi mieleenkään lähteä niihin kellonaikoihin Helsingissä esimerkiksi Stokkalle.

Photobucket

Photobucket

Stokkalta kävin noutamassa kauan haikailemani Siirtolapuutarha -mukin. En pidä Marimekosta sitten yhtään, mutta tämä muki se vaan on kaunis. Piirrustustyylistä tunnistaa kyllä Marimekon, mutta ei häiritsevällä tavalla.

Photobucket

Tämä on sellainen Panda muutti Helsinkiin -muki. Olen vaikka sitten tuo kirkas aurinko joka on tullut jäädäkseen n___n.

...Okei idea ehkä hieman kärähti kun ostin tämän Tampereelta, mutta lässypälää menkööt tämän kerran.

Photobucket

"In the Meadow - Niittyvillojen laulu"

Photobucket

"Riviera Chic"

Photobucket

Photobucket

Soitin lauantaina keikkailun päätteeksi noin klo 04:30 majapaikkani isännälle että täällä ollaan heitäppäs avaimet (hää heittää aina avaimet viidennen kerroksen parvekkeelta). Isäntä heittää ja avainketjusta kuuluu maahan osuessa iloinen kilahdus. Avainlukkohässäkkä meni maahan osuessaa rikki ja kaikki miljoona avainta kimposi sinne tänne lumihankeen.

Etsin hangesta ulko-oven avainta ensin noin vartin että pääsin taloon sisälle. Pöllytin isännän uudelleen hereille ja menimme ulos etsimään avaimia. Koko etsintä taisi viedä noin tunnin?

Asiaa olisi ehkä auttanut se että isäntä olisi muistanut montako avainta avainketjussa oli x). Onneksi olin hassunhauskassa mielentilassa kiitos keikkaadrenaliinin, olisi muuten voinut ehkä ottaa hieman päähän - kuten avaimia kanssani etsivää isäntää ;D.

Varautukaa huomenna tiistaina sitten värioksennukseen :). Katsotaan miten käy silmämeikkikuvien, pitkästä aikaan siis sellaista materiaalia luvassa :).
Lue lisää »

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Canonia juhlimassa

Photobucket

Olin mukana Kulttuuritehdas Korjaamossa  juhlistamassa Canonia ja pääsin ennakkotutustumaan Canonin tuleviin uutuustuotteisiin. Herkkuväreissä olevia pokkareita ei voinut olla ihastelematta ja Canon EOS 1D X:stä tuskin tarvitsee edes mitään kommentoida? Do want!

Kävin ensimmäistä kertaa Korjaamolla ja viehätyin paikkaan kovasti. Rötöiset tiilipinnat ja moderni sisustus näyttivät yhdessä todella hyvältä. Olen haaveillut omaan omistusasuntoni keittiöön tulevasta yhdestä tiiliseinämästä jo pitkän tovin :).

Pisti hieman hymyilyttämään taksikuskin kommentti kun ilmoitin määränpääksi Korjaamon, hän nimittäin kysyi että niin siis minkä merkin korjaamolla pitäisi päästä :D.

Photobucket

Afrikan reissulta palannut Axl Smith oli tapahtuman juontajana.

Photobucket

Toimitusjohtaja Harry Nyström oli myös mielenkiintoista päästä tapaamaan.

Photobucket

FinnSurfin tyypit olivat myös paikalla. Sympaattisten ja vaatimattoman oloisten surffareiden kanssa oli mukavaa päästä juttelemaan. Hyytävä suomalaisesta surffaamisesta kertova filmi täytyy ehdottomasti käydä katsastamassa.

Photobucket

Muikkupanda

Photobucket

Canonin laskureiden  näppäimistö tuntui hyvältä kädessä, minä nimittäin en voi sietää semmoisia laskimia joissa on korkeat ja kovaa ääntä päästävät nappulat.

Photobucket

Sulkakoriste pääsi kuvauskohteeksi.

Photobucket

:)

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Rösöistä tiiliseinää vasten kohdennetut värispottivalot hivelivät sisustaja-minäni silmiä. Limevihreät läskipojat raikastivat tilaa ja toivat karheiden pintojen mukavasti pehmeyttä.

Photobucket

Pöytien design toi mieleen kuivaksi kierretyn pyyhkeen. Tykkäsin!

Photobucket

Illan bändi.

Photobucket

Monet muotibloggaajat olisivat varmasti kiljuneet kilpaa nähtyään nämä kengät sekä monet muut nimekkäiden suunnittelijoiden muotiluomukset. Minä taas... noh no joo voitte kuvitella kuinka kiinnostunut itse olin :D.

Mutta olenpahan nyt pitänyt Minna Parikan Custard Pumppeja (internet kertoi) jalassa olenko cool tai jotakin :D? Sen sijaan koko pään peittävät Diorin aurinkolasit olivat ihan huiput, näytin ne ja iso lierihattu päässä ihan huippukuuluisalta julkkikselta kuka yrittää piiloutua epätoivoisesti paparazzeilta.

Photobucket Photobucket

Tilaisuuteen oli rakennettu hienoja taustoja ja tuotu kaikenlaista rekvisiittaa (asusteita) jotka yllä sai ottaa itestään kuvia ja printata kuvat kamerasta suoraan väritulostimella itselleen muistoksi illasta.

Minä nappasin omaan muistokuvaani jalkaani nyt tietenkin ne Minna Parikan 9 cm koroilla varustetut hauskat mokkanahkaiset avokkaat ja ei elämä :'D. Olin noilla semmoiset 180cm ja ensiaskeleet olivat melko jäätäviä :D. Tönks tönks tönks menen kahden metrin pituisilla puujaloillakin sulavammin! Jalkani näyttivät loputtomian pitkiltä ja olo oli melko pätkä kun astuin myöhemmin takaisin turvalliselle maanpinnalle omiin 1cm:n koroilla varustettuihin saappaisiin. Toimiva kikka jos oma pituus tuntuu joskus ahdistavan pitkältä.

Photobucket

Canon EOS 1D X oli aika herkku.

Photobucket

Photobucket

En oleensä lämpene vaaleanpunaiselle, mutta tuo herkkä puuteripinkki Ixus 240 oli aika söötti :]. Siinä oli kaunis hennosti kiiltävä hieman shimmernen pinta.

Photobucket

Kamerassa on hauska jippo. Sillä otetut kuvat pystyy nimittäin lähettämään suoraan esimerkiksi tietokoneelle, iLuuriin, Facebookiin, Twitteriin ja videot esimerkiksi myös Youtubeen. Varsinainen kännihölm- eikun siis bloggailukamera ettenkö sanoisi!

Photobucket

Tapahtumassa napisuttuja kuvia päivitettiin suoraan Twitteriin, vähänkö näppärää! Minä varmaan olen taas tuttuun tapaan suu auki tai syömässä jokaisessa kuvassa.

Photobucket
Lue lisää »

tiistai 21. helmikuuta 2012

Paras laukkuystäväni Taikina

Photobucket Photobucket

Nyt en malta olla enää paljastamatta teille laukkua josta hieman jo vihjailin ja joka on vienyt sydämeni täysin :).

Photobucket

Parhaasta laukkuystävästäni Taikinasta löytyvät kaikki parhaan ystävän piirteet: mukava, hauska, kaunis, sympaattinen ja luotettava.

Photobucket Photobucket

Kohtasimme Taikinan kanssa ensimmäisen kerran Funitissa. Mustaa versiota ei ollut ja vihreä yksilö ei ollut minun makuuni tarpeeksi ryhdikäs. Lopulta nielin tappioni ja jätin Taikinan hyllylle. Harmitti.

Photobucket

Helsinkiin päästyäni Taikina kaihersi yhä mieltäni ja päätinkin ottaa liikkeeseen yhteyttä. Voi jippii sitä riemun määrää kun omistaja kertoi heille tulleen mustaa Taikinaa ja lupasi vielä lähettää minulle oman Taikinani :)! Ostotilausta ei tarvinnut miettiä sekuntiakaan ja pian pääsinkin jo syleilemään omaa mustaa mussukkaani <3. Tykkään laukustani niin paljon! Se on aivan minun tyyliseni ja sopii kaveriksi lähes mihin tahansa asuun yhdistettynä. Itseasiassa en kyllä nyt äkkiseltään keksi mihin asuuni tämä ei sopisi?

Nyt minulla on vihdoin ja viimein laukku johon mahtuu muiden tavaroiden lisäksi myös järjestelmäkamera lisähärpäkkeineen päivineen.

Photobucket Photobucket

Olen jo pitkään haaveillut kalliista merkkilaukusta mikäli loton pääpotti osuisi kohdalleni. Pääpottia ei ole tililläni näkynyt ja tarkemmin ajateltuna miksi minä edes haluaisin sellaisen överikalliin käsilaukun?

Upea laukku on aina upea ja isoilla kirjaimilla kiljuvaa GUESS WHO -merkki ei varmasti jäisi keneltäkään huomaamatta. Rahat menisivät isolle ulkomaalaiselle firmalle ja esittelisin ylpeänä upeaa kallista laukkuani kaikille tutuille ja tuntemattomille.

... ja joutuisin vakuuttelemaan ettei kyseessä ole feikki.

Mutta kun en minä osaa enkä halua pröystäillä kalliilla laukulla. Millä minä pröystäilisin? Että minulla on varaa maksaa laukusta tuhansia euroja? Vai että minä voin? Ja minkälaisia arvoja kannattavilta minä sitä kuuluisaa rispektiä saisin laukkusijoitukseni myötä? Olisivatko he sellaisia ihmisiä joiden kanssa ajatusmaailmani kohtaisi noin muutenkaan?



Photobucket

Photobucket

Ajattelin ekologisempaan ajattelutapaan siirtymisen tapahtuvan suuren Ahaa-elämyksen siivittämänä. Minun mielestäni havahtumiseen ei tarvita kuitenkaan mitään elämää suurempaa heräämistä. Ei minun hartioillani lepää maapallon tulevaisuus eikä minun tarvitse pelastaa ihmiskuntaa. Vihreämpään ajattelutapaan voi siirtyä helposti yksinkertaisilla ja konkreettisilla asioilla. Askel askeleelta.

Photobucket

Suomalaisilla on hieman outo tapa mistä olen puhunut joskus aikaisemminkin. Emme halua panostaa rahallisesti esineisiin ja asioihin joita käytämme päivittäin, mutta panostamme rahallisesti tuotteisiin joita käytämme harvoin. Ostetaan kalliit juhlakengät joita käytämme vain silloin tällöin ja töpöttelemme päivittäin töihin feikkiuggeilla jotka tekevät murhaa jaloille. Ostetaan useamman kerran kuukaudessa halpaketjusta musta toppi kun entinen venähti ja nuhjaantui pesukoneessa.

Miksi emme panosta kestävyyteen ja laatuun tuotteissa joista pidämme kaikista eniten ja joita käytämme jatkuvasti? Eikös käyttötavaroiden nimenomaa pitäisi kestää eikä niiden tuotteiden joita käytämme muutamia kertoja vuodessa?

Olen pyristellyt itse pois tästä ajatteluvasta aika tehokkaasti muutettuani Helsinkiin - tosin kuljen työmatkat yhä vieläkin littaanastutuilla feikkisämpylöilläni. Olen myös huomannut että täällä ihmiset eivät ajattele noin jyrkästi kuten pienemmillä paikkakunnilla. Kyseessä voi olla myös alueellinen ero. Sieltä mistä minä tulen niin nuukaillaan ihan kaikelle - ja kaikessa.

Ostin btw syksyllä 11' ensimmäistä kertaa uuden talvitakin sitten ööm neljään vuoteen?

Photobucket

Globe Hopen syksy / talvi 2011 - 12 -mallistoon kuuluva Taikina on valmistettu paksusta mustaksi värjätystä armeijan varustesäkistä.

Photobucket

Kovemmatkin tyypit ovat useimmiten herkkiä sisältä :). Taikina kätkee sisälleen hauskan vintagekankaan.

Photobucket Photobucket

Taikinaa voi kantaa mukana ympäristön huomioonottaen neljällä eri tavalla:
1.Nipsukka, brändi ja rinkulayksityiskohdat ovat kaikki näkyvissä. Eli tämä on niin sanotusti oikea tapa pitää laukkua.

2.Nipsukkaläppä on käännetty toiselle puolelle eli tällöin se on kantaessa lantiota vasten. Myös sivulla oleva pieni vetoketju on tällöin kroppaa vasten. Kannan laukkua tällä tavalla silloin kuin olen paikassa missä en halua laukun herättävän yhtään huomiota, tai jos olen paikassa jossa laukkuun voisi eksyä mahdollisesti ylimääräisiä käsiä. Laukun nipsumekanismi on muuten näppärä estämään mahdolliset taskuvarkauden, ei nimittäin käyn ihan niin näppärästi kuin tavallisen vetoketjulaukun tai ei-vetoketjulaukun kanssa.

PhotobucketPhotobucket 

3.Laukku on käännetty "väärinpäin" nipsukkaläpän jäädessä näkyviin, mutta brändilappu ja rinkulayksityiskohta jäävät piiloon.

4.Sama "väärä" puoli kuin kolmosessa, mutta nipsuläppä on käännetty kylkeä vasten. Sivutasku jää näkyviin.
Photobucket

Kaveri otti minusta kuvia napattuani Taikinan syleilyyn ja onnistui aika hyvin taltioimaan hetket joissa laukkuonnellisuuteni näkyy aidoimmillaan ilman minkäänlaisia poseerauksia tai järkeviä ilmeitä :).

(röh röh skviik ja kivasti tuuli keräsi ilmaa paidan selkäpuolelle. No mutta onpahan aito ilme jos ei muuta :D)


Photobucket

Photobucket

Psst. Globe Hopen tehtaanmyymälässä starttaa huomenna ystävämyynti :). Myynti alkaa huomenna keskiviikkona klo 10.00 ja päättyy lauantaina klo 15.00. Meinasiko kukaan lukijoistani lähteä Nummelaan penkomaan?
Lue lisää »