perjantai 11. marraskuuta 2011

Urban Decay The Naked

On aika julkaista ensimmäiset nakukuvani.

Olin jo pitkään haaveillut omasta Urban Decayn The Naked -paletista, mutta sen pirulaisen ilmestyttyä mihin tahansa nettikauppaan niin se on jo parin tunnin sisällä loppuunmyyty.

Maaliskuussa luomiväripaletti ilmestyi HQ Hair -nettikaupan valikoimaan ja moni tietämäni bloggaaja ehti tällöin tekemään oman nakutilauksensa - paitsi minä. Paletit myytiin myös silloin kahdessa tunnissa loppuun. Loppujen lopuksi olin erittäin tyytyväinen etten ehtinyt tähän tilausaaltoon mukaan, sillä palettien kotia saamiseksi meni aikaa yli kaksi kuukautta! Huhhuh. Minä olisin tuossa tapauksessa tilaajana jo repinyt pelihousuni.

Photobucket

Nakuiluhaaveeni kävivät lopulta toteen, sillä heinäkuussa sähköpostiini ilmestyi Lookfantasticin uutiskirje ja naku-ihanuushan se siellä paistatteli parrasvaloissa ^^.

Viikon päästä tilauksesta äiskä soitti minulle Helsinkiin ja kertoi postin noutolapun ilmestyneen asuntoni ovimaton päälle. Hassua, heinäkuuta minulla oli vielä asunto kotikaupungissani. Kaikki tämä elämä mitä nyt elän täällä Helsingissä oli vielä silloin tulevaa aikaa josta minulla ei ollut mitään haisua.

Huomasin vasta äsken miten olen puhunut Helsingistä ja kotikaupungista. Helsinkihän on minun kotikaupunkini! Kun puhun kotikaupungista, niin kyseisen sanan tilalla tulisi käyttää synnyinkaupunki. Kuulostaa jotenkin hurjalta, aivan kuin olisin käynyt siellä vain syntymässä ja siirtynyt sitten Helsingin huudeille pyörimään.

*ohjaa junan takaisin oikeille raiteille*

Photobucket

Paletin samettipinta näyttää minun silmääni siedettävältä, mutta eniten minua paletissa häiritsee se ettei se näytä yhtään Urban Decayn tuotteelta. Se näyttää...liian tavalliselta ollakseen UD:n käsialaa. Nojoo paletin ulkomuoto sulautuu saumattomasti yhteen maanläheisten sävyjen kanssa, mutta haluaisin silti sametin tilalla olevan jotakin muuta materiaalia. Tummaa puuta?

En ole koskaan erityisemmin lämmennyt samettipinnoille, sillä minulle tulee sammarista mieleen ne sellaiset samettipäällysteiset nyökkäyslelut. Niitä oli mm. koiria joiden pää oli vieterin päässä ja kun sitä päätä tökkäisi sormella niin se koira aloitti loputtoman nyökyttelyn naama typerästi irvessä. Lapsuudessani oli myös bambeja joilla oli samettipinta. Lelujen pinta meni nopeasti -varsinkin kastuessaan- huonoon kuntoon ja voi miten kurjilta lelut sitten näyttivätkään :/.

Photobucket

Samettipinnalla on myös sama kurja efekti kuten villakangastakeilla. Siihen tarttuu ihan kaikki. Pieninkin maapallolla elävä nöyhtyäinen tarrautuu taudin lailla tiukasti kiinni ja siinähän sitten ollaan.

Oma paletteni Naked-teksti on vielä siistissä kunnossa, mutta moni on kertonut tekstin lähteneen kulumaan melko helposti. Varsinkin jos meikkaa pitäen palettia omassa kädessä (hankausefekti) tai jos palettia kuljettaa paljon matkoilla mukana.

Läppäkansi pysyy kiinni magneeteilla, eli kannen avaaminen käy todella näppärästi ilman hampaiden irvistelyä tai kynsien katkeamista peläten, jee!

Photobucket

Vaikka paletin kaikki 12 sävyä ovat maanläheisiä ja melko rajattuja, sopivat ne neutraalisuutensa vuoksi niin kylmä- kuin myös lämminsävyisille meikkaajille. Paletilla saa myös tehtyä erilaisia silmämeikkejä näteistä ja hillityistä versioista aina rajuimpiin vetoihin asti. Tämä tuote on vastaus ikuisuuskysymykseen mitä kauhistellaan jokaisessa naistenlehdessä,- "miten duunista suoraan bilettämään apuva!?" Tällä saa päiväksi hillityn duunimeikin, kuin myös loistavan tumman meikin iltamenoihin.

(Kuinka haastavaa voi olla lähteä töistä suoraan bilettämään? Harvoin ne reissut kuitenkaan tulevat nyt ihan puun takaa? Eikö bilevermeitä voi ottaa työpaikalle mukaan? Naiset, mikä tässä on niin vaikeaa en ymmärrä :D?)

Photobucket
Virgin, Sin, Naked, Buck, Half Baked, Smog, Darkhorse, Toasted, Hustle, Creep, Gunmetal

VIRGIN – satiininen vaalea beige. Kevyt sävy, mutta koska se ei ole liian shimmerinen eikä täysin mattakaan niin se sopii todella hyvin häivytykseen ja myös kulmaluulle tuomaan valoa
SIN – shampanja pinkillä shimmerillä
NAKED – matta vaalea beigenruskea
SIDECAR – hieman harmahtava beige punaisella vivahteella. Sävyssä on paljon kultaisia kimalteita, minun makuuni jopa turhan paljon.
BUCK – matta tumma beigenruskea eli "Naked"-sävyn tummempi versio.  Molemmissa mattasävyissä on erittäin tasaisen ja ikään kuin pehmeän pinnan jättävä koostumus.
HALF BAKED – keltakullan sekä pronssin yhdistelmä ja todella pigmenttinen sävy. Sävyn lopputulos luomella näyttää kauniilla tavalla hieman jäiseltä. Ehdottomasti paletin yksi kauneimpia ellei jopa kaikista kaunein sävy. Omistankin tämän jo entuudestaan monoluomivärinä :)
Photobucket
Virgin, Sin, Naked, Sidecar, Buck, Half Baked, Smog, Darkhorse, Toasted, Hustle, Creep, Gunmetal
SMOG – tumma pronssi kultaruskealla shimmerillä
DARKHORSE – tumma suklaanruskea kiiltelevillä pronssikimalteilla
TOASTED – tumma pinkkiruskea hyvin kauniilla kiillolla, sellainen tummempi vanhanajan roosa. Loistava isosisko "Sin"-sävylle.
HUSTLE – pehmeä mokkainen ruskea, pohjasävynä tumma luumu. Tässäkin hyvin kaunis shimmeri
CREEP – erittäin tumma sinimusta (lähes musta) hopeisilla glittereillä
GUNMETAL – metallinen siniharmaa hopeisille glittereillä. Sävyn lopullisen taiton vasta omalla iholla, sävy taittaa iholla joko voimakkaasti siniseen tai vaihtoehtoisesti hopeanharmaaseen.
Photobucket

Luomiväripaletin mukana tulee myös Good Karma -luomivärisivellin sekä matkakokoinen UDPP.

Photobucket

Toinen on niin pikkuinen :').

Photobucket
UDPP XXL & UDPP Travel Size
Mattasävyt ovat minulle lähes yhtä tuntematonta aluetta kuin poskipunat, ja koska olen viime aikoina opetellut käyttämään poskipunaa (!) niin nyt olisi vuorostaan aika tutustua mattaluomisävyjen maailmaan.

Tämän luomivärikokeilun härskiyden raja on siinä ja siinä pitäisikö tälle lätkäiskä K-merkintä, mutta ehkä kestätte tämän.

Vai miltä teidän korvaanne kuulostaa mattaruskean ja sinihopean sävyn yhdistäminen?

Photobucket

Hulluudesta huolimatta silmämeikistä tuli mielestäni todella onnistunut - suorastaan yllättävän onnistunut!

Tässä silmämeikissä on kaksi hauskaa jippoa. Sävyistä johtuvan "ristiriidan" vuoksi kumpikaan sävyi ei pääse korostamaan silmissäni mitään tiettyä sävyä, vaan silmäni ovat kuvassa juuri sen väriset kuin ne ihan oikeasti ovat.

Silmieni värin analyysi on aina yhtä hauskaa kun ihmiset näkevät ne "korostumattomassa" tilassa. Sinistä? Vihreää? Harmaata? Siellä on ainakin rutkasti keltaista, mutta jotkut ovat tulkitsineet silmissäni olevan jopa ruskeaa. Mitä mieltä te olette? Sekasikiöt ne ainakin ovat :D.

Toinen jippo liittyy sävyjen levittämiseen. Töpöttelin Good Karma -siveltimellä mattasävyä "Buck" koko liikkuvalle luomelle + alaluomelle silmän omaa muotoa seuraten. En edes yrittänyt lähteä nostamaan silmäni ulkonurkkaa ylemmäs, enkä myöskään häivytellyt luomikuopasta sävyjä silmän ulkopuolelle. Rajasin luomet töpöttämällä kapealla siveltimellä sävyä "Gunmetal" paksusti "Buck"-sävyn päälle ripsirajalle. Alaluomella on käytännössä melkein kokonaan pelkästään sävyä "Gunmetal". Luomien sisärajaukset tein mustalla kajalilla.

Silmien muotojen "korjaamatta" jättämistä huolimatta silmäni eivät edes näytä kovin valuvilta tai typerän mallisilta. Olen aina uskonut mattasävyjen tekevän silmistäni liian raskaat, mutta kiitos kiiltelevän Gunmetallin silmistä tuli voimakkaan intensiiviset mutta ei suinkaan liian raskaat.

Photobucket

Tässä kuvassa silmieni keltaisuus näkyy todella voimakaasti. Gunmetal lähtee monen iholla taipumaan helposti sinertäväksi, mutta Bucketin kanssa se muuttui omalla ihollani todella tummaksi harmaaksi.

Photobucket
Kuinka monelta lukijaltani löytyy oma Naked? Mitkä ovat teidän suosikkisävynne? Entäs mitä sävyjä käytätte vähiten tai löytyykö jopa inhokkisävyä?

Pakko hihitellä yksi asia. Olen nähnyt monen kirjoittavan Naked-paletistaan nimellä Nakke. Siis Nakke :D!

Kyseisiä luomiväripaletteja näyttäisi olevan myynnissä ensimmäistä kertaa ikinä tarpeeksi (tai sitten niiden buumi on laskenut tai sitten kaikilta jo löytyy oma *tshih* nakke *tsih*), sillä Nakupalettia löytyy yhä muun muassa Lookfantasticin valikoimasta 35 £ hintaan (ilmaise toimituskulut). Nopealla laskulla yhden luomivärisävyn hinnaksi jää noin 2.92 £ ja mukaan saa vielä luomivärisiveltimen sekä matkakokoisen UDPP:n. Eli ei todellakaan kallis hankinta laadukkaasta luomiväripaletista.

Pssst poikaystävät! Mikäli et ole kyseistä palettia vielä bongannut tyttöystäväsi meikkikokoelmasta, niin tässä voisi olla potentiaalinen vinkki joulukuusen alle ;).

10 kommenttia:

  1. Mä olen jo todella kauan haaveillut tosta paletista, mutta koko ajan tulee jotain tärkeämpää ostettavaa... Toivon että saisin sen nyt edes joulun jälkeen ostettua :D

    VastaaPoista
  2. Mä käytän noita mattavärejä eniten. Juhliin tms. tilaisuuksiinkin noissa neutraaleissa hilelakoissa on mulle tarpeeks juhlavuutta, en oo tainnut käyttää noita kolmea oikeanpuoleisinta sävyä ollenkaan. Mulla on aika pienet silmät ja viel miinuslasit niin oisin varmaan myyrän näköinen tosi tummassa silmämeikissä :D

    VastaaPoista
  3. Neljä oikeanpuolimmaista sävyä on jäänyt todella vähälle käytölle, mutta Virginistä alkaa varmaan kohta jo paistaa pohja! Se on ihan täydellinen korostussävy. Naked, Buck ja Smog ovat kolme muuta käytetyintä, Smog sopii loistavasti omien silmieni väriin. Sillä saa tosi kauniit, vähän kevyemmät savusilmät. <3

    Tuo Buck+Gunmetal yhdistelmä on odottamaton, mutta toimii! Ja vieläpä hyvin. Buck lämmittää ja pehmentää Gunmetalia kivasti.

    VastaaPoista
  4. Täälläkin nakustellaan. Tosin toistaiseksi harmittavan harvoin, pitäisikin korjata tilanne.

    Silmät on jännä juttu, varsinkin niiden väri. Minun analyysini on, että sinulla on savuisen tummanharmaat silmät joissa on mustuaisen ympärillä kellanruskeaa. Riippuen vaatteista ja meikistä ja valosta jne. kellanruskea saa silmäsi muuttamaan väriään.

    Minulla on harmaahkot silmät joissa on rusehtavaa mustuaisen ympärillä (tosin huomattavasti vähemmän kuin esim. sinulla eikä se erotu ellei sitä osaa hakea) ja sen johdosta silmäni voivat näyttää esim. vihreiltä, kun illuusiota sopivasti korostaa. Vaikka niissä _ei_ ole oikeasti vihreää...

    VastaaPoista
  5. Mun mielestä sun silmät näyttää siniharmailta, tosi kauniin väriset :)

    Mulla kävi ihan samalla tavalla ton Nakedin hankinnan kanssa - mutta sitten kun huomasin että mm. Karkkipäivän Sannilla alkoi tilauksen saapuminen kestää, niin tilasin Look fantsulta - ONNEKS! :D Väreistä suurimmalle käytölle on joutunut Virgin, Sin, Toasted, Hustle ja Gunmetal. Naked ja Buck ei herätä mitään suuria intohimoja :)

    VastaaPoista
  6. Höhö, Panda ei ehkä arvostanut kun livenä tämän yksilön nähtyäni rähjäsin, että "Se on jumaliste paletti täynnä RUSKEITA luomivärejä, miten ihmiset voi innostua siitä?"

    :D

    T. Meikkikapinallinen

    VastaaPoista
  7. Mä en oo päivääkään katunu ton paletin hankintaa koska sitä tulee ihan oikeasti käytettyä joka päivä, jos en halua liikaa kikkailla väreillä. Toi teksti tosiaan kuluu todella helposti mutta niin kyllä mulla napitkin kun on niin kovassa käytössä. Virgin on eniten käytetty koska se on täydellinen korostusväri, jonka kaverina useimmiten ovat sin, hustle ja creep. myös vaihtamalla sinin half bakediin ja hustlen darkhorseen tulee kiva, lämpimämpi meikki.

    VastaaPoista
  8. Smog on ehdoton suosikki. Saa silmät näyttämään kauniin utuisilta, ja korostaa silmien sinisyyttä. Sin on myös ihana, niin ihana että ostin myös UDPP Sin version. Ehkä paras ostos koskaan. Pysyy kauniina koko päivän ja kestää jopa vettä jossain määrissä.

    VastaaPoista
  9. Virgin on kyllä loistava korostaja, mutta käsittämätöntä kyllä sen lisäksi suurimmassa käytössä ovat olleet Naked ja Buck! Eivät todellakaan olleet sykähdyttäviä sävyjä alunalkaen, mutta tosiaan kun tämä on niin kätevä paletti työkäyttöönkin... Jonka suhteen olen kaavoihin kangistunut :) Iltamenoihin taas haluan usein kokeilla uusia juttuja joten tämä on jäänyt vähän paitsioon. Mutta ehdoton matkakaveri! Noin yleisesti kuolaan Half-Bakedia ja Smogia.

    Silmäsi näen siniharmaina "auringonkukkasilminä" :)

    VastaaPoista
  10. Bea
    Joulun jälkeen saattaa tulla vielä alennuskoodeja :).

    Hanna
    Mitä jos levittäisit liikkuvalle luomelle vaaleaa luomiväriä, ja sitten tekisit tumman varjostuksen luomivakoon. Sitten häivyttelet tummaa varjostusta ylöspäin ja "ulos" silmästä :)? Tämä luo illuusion suuremmista silmistä.

    Nekku
    Smog on kyllä ihastuttava sävy <3.

    Buck+Gunmetal -yhdistelmä oli kyllä todella härö, mutta myös häröllä tavalla erittäin toimiva x).

    Mohn
    Silmät ovat kyllä jänniä asioita. Minä haluaisin oikein kirkkaat silmät, sellaiset mitä ihmiset jäisivät tuijottamaan ja ihastelemaan ^^! ...Nyt nämä ovat vain tämmöiset mitkä vain olla möllöttävät päässä :D.

    Eve
    Kiitos :).

    Kerrankin hitaudesta ja empimisestä on hyötyä!

    Sonia
    Haha ihan mahtava tokaisu, se pyöri kokoajan mielessäni kun kirjoittelin :'D.

    Kuume
    Tuo on kyllä sellainen mikä tulee helposti otettua mukaan oli kyseessä sitten "arkireissut", bilereissut tai hienommat juhlat. Sillä saa rajatusta värimaailmasta huolimatta taijottua vaikka mitä <3. Ja kenelle tahansa, harvoin yksi paletti sopii oikeasti varmaan lähes jokaisen ihmisen värimaailmaan.

    Mariia
    Smog kyllä korostaa sinisyyttä kauniisti, ja ihan mieletön savusilmäefektin tekijä olematta kuitenkaan liian kova tai "likainen".

    Minä yritän kovasti päästä omasta UDPP:n Sin-versiosta eroon. En vain tykkää eikä tule siksi käytettyä :/.

    Anette
    Virgin on kyllä yksi parhaimpia korostussävyjä mitä omistan. Odotan kauhulla sen loppumista :I.

    Oih, auringonkukasilmät *^^* <3.

    VastaaPoista