torstai 17. marraskuuta 2011

Suomen ensimmäinen Ur&Penn avattu

Olen aina pitänyt koruista, kaulakoruista varsinkin. Sormuksia käytin teininä todella paljon ja jokaisesta sormesta löytyi vähintään kaksi enemmän tai vähemmän hopeista viritelmää. Korvakoruista en ole ollut taas koskaan kiinnostunut, en sitten tippaakaan. 18-vuotiaana innostuin lävistyskoruista, ja silloinhan minä ensimmäiset 1.6mm lävistykseni hankinkin. Rakastin uusia hevosenkenkälävistyskorujani yli kaiken <3. En tiennyt ketään muuta ikäistäni kuka ei olisi ottanut korviksia tai olisi ollut haaveilematta niistä siihen ikään mennessä.

Korvakoruille aloin pikkuhiljaa lämpenemään vasta parinkymmenen paremmalla puolella. Sitä ennen minulle tuli niistä sellainen Aikuinen Nainen-viba. Ne vain roikkuivat ja heiluivat liikkuessa ja pahimmillaan jopa kilisivät, yhh! Liian aikuisnaismaista minulle. Haluan että korvissa olevat korut ovat paksut, näyttävät, kirurginterästä ja eivät pahemmin roiku eivätkä varsinkaan kilise. Eivätkä kiiltele.

Photobucket

Ostin ensimmäiset korvakorut (hopeiset lehdet) Tallinnasta ööm kuusi vuotta sitten? En ole käyttänyt niitä vielä kertaakaan. Ai miksi ne sitten ostin? No koska ne näyttivät kivoilta ja "ehkä sitten joskus".

Ajauduin lopulta käyttämään korvakoruja omasta laiskuudestani johtuen.

Venytyskoru tippui korvasta ollessani kaverin luona kylässä ja en jaksanut lähteä hakemaan sitä sieltä pois. Kaveria näin seuraavan kerran apauttiarallaa kolme viikkoa myöhemmin. En jaksanut tänä aikana naputella tilausta CF:lle mistä olisin hankkinut isomman venytyskorun mikä on ollut myöskin tarkoituksena jo ties kuinka kauan. En halunnut korvan kuitenkaan umpeutuvan tämän laiskuuden aikana, vaan siirryin korvakoruihin. Venytysreikääni saa tällä hetkellä menemään kymmenen tavallista korvakorua :D. Piti ihan testata eräs päivä. Ehkä vielä joku kaunis päivä saan aikaiseksi työntää venytyskorun siihen takaisin. Ehkä.

Photobucket
Isompi venytyskoru (CF)
Korvakoruhurahduksen myötä halusin saada korvakoruja, sillä niillä saa helposti lisäilmettä kokonaislookiin ja tarvitsisin myös erilaisia kaulakoruja kuin mitä nyt jo omistan. Mieluiten isoja näyttäviä kaulakoruja avoimien/olkaimettomien mekkojen kanssa ja sitten hillitympiä ja yksinkertaisempia koruja. Ennestään minulta löytyi lähinnä pitkänä roikkuvia koruviritelmiä. Juhlavampia kaulakoruja omistan ehkä yhden.

Vasta muutettuani Helsinkiin korukauppojen ääreen pääsin tekemään asialle jotakin.

Photobucket
Mustat (heiluvat...) papukaijakorvikset aka tätilook (Seppälä)
Synnynkaupungistanihan ei löydy sitten ollenkaan erillistä koruliikettä, lol.

Photobucket
Ja vielä isompi venytyskoru (CF)
Kuulin Lahdessa avatusta koruketjusta Ur&Penn ja ideaa ei tarvinnut kauan päässä haudutella. Hyppäsin lähijunaan ja nokka kohti Lahtea. Matkalla minua kävi hieman hymyilyttämään. Tiedättehän tarinat "ylpeistä stadilaisista ketkä eivät lähde mihinkään kehä III:n ulkopuolelle"? Siinä sitä istuttiin maanantaina lähijunassa, jonka käytävät olivat niin kapoisat ettei siellä olisi juuri isolla matkalaukulla pärjännyt. Niin ja VR ei pettänyt tälläkään kertaa vaan oli 20 minuuttia aikataulusta myöhässä :).

Olisin halunnut käydä liikkeessä tutustumassa jo sunnuntaina, mutta en löytänyt kauppakeskuksen sivuilta kyseistä liikettä laisinkaan. Myöskään muita ko liikkeen yhteistietoja ei ollut että olisin voinut vaikkapa soittaa ja kysyä onko putiikki auki. Tämä hieman harmitti, ja päätin pelata varman päälle ja siirtää reissuni maanantaihin.

Photobucket

Suomen ensimmäinen koruharakoille suunnattu Ur&Penn avasi tosiaan lokakuun lopussa ovensa Lahden kauppakeskus Triossa. Laajaan valikoimaan ja edullisiin hintoihin nojautuva ruotsalaisketju on erikoistunut kelloihin ja koruihin ja valikoimasta löytyykin tuotteita niin naisille, miehille, nuorille kuin myös lapsille.

Hämmästyin miten laaja koruvalikoima liikkeessä oli ja koruja sekä kelloja löytyi ihan kaikenlaisille lompakoille. Hintahaarukka oli valehtelematta 1€ - Useampi Satanen. Minä keskityin tällä kertaa koruosastojen antimiin ja en edes kehtaa sanoa paljonko liike lompakkoani rokotti...

Photobucket

Mutta kyllä kaikki VR:n myöhästymisesta lähtien olivat matkustamisen arvoisia. Liike oli ihastuttava ja sieltähän löytyi vaikka vallan mitä :)!

Photobucket

Kello-osastolla ainoana kappaleena seissyt kaunis pöytäkello herätti heti huomioni ja eihän sitä voinut sinne yksinään jättää. Varsinkaan, kun huoneessani on valkoinen-harmaa-musta+tehoväri -sävymaailma.

Photobucket

Ihastuin tämän korun yksinkertaiseen, mutta silti erikoiseen muotoiluun. Korusta tulee mieleen Sibelius-monumentti :).

Photobucket

*viheltelee*

Photobucket

Olen jo pitkään himoinnut käärmesormusta, mutta mistään en ole löytynyt mitään sopivaa mistä olisin tarpeeksi tykännyt. Nyt on tämäkin asia korjattu, jess!

Photobucket

Saksikorvikset ^__^. Nämä korvikset ovat saaneet jo paljon ihasteluja sekä kehuja.

Oikealla vilahtava erittäin näyttävä kaulakoru sai kunnian olla kaulassani 11.11.11 Virgin Oilinissa Happoradion keikalla (olen keikasta yhä vieläkin seitsemännessä taivaassa). Minulla oli päällä pikkumusta olkaimeton mekko, ja tämä koru kavensi mukavasti paljaaksi jäänyttä rintakehää. Koru ei käsittääkseni esitä mitään, mutta silti se on todella symbolinen. Minulle tulee korusta mieleen suojelusenkeli.

Photobucket

En pidä sydämestä symbolina yhtään, ja monet sydänkorut (itseasiassa oli se sydän missä tahansa) saavat lähinnä ällöreaktion aikaiseksi. Tähän sydänkoruun menin kuitenkin rakastumaan heti. Se on moderni, persoonallinen ja hieman vinksahtanut.

Sain liikkeestä paljon joululahjaideoita ja ensimmäinen kuusen alle sujahtava paketti lähtikin samalta reissulla mukaan. Lahdessa täytyy piipahtaa ehdottomasti vielä uudelleen :).

Onko lukijoitteni keskuudessa paljon lahtelaisia? Oletteko jo käyneet kyseisessä liikkeessä :)? Tai onko joku muu minun lisäkseni matkustanut hieman kauempaa korujen kiilto silmissä?

Ps. Terkkuja minua Lahdessa palvenneille myyjille ja isot kiitokset lämpimästä ja hymyilevästä asiakaspalvelusta. Täällä Helsingissä jurotusmeininkiin alkaa olla jo pelottavan tottunut, ja jos myyjä edes hymyilee niin sitä ihan pelästyy.

9 kommenttia:

  1. Ai noi saksi korvikset oli tuolta! Mäki haluun käydä tuolla kaupassa, niin kivoilta näyttää sun ostokset :) Toi kello on ihana! :)

    VastaaPoista
  2. Täällä on yksi lahtelainen, joka ennen avajaisia huomasi sen kyllä mut ajattelin että "no taas yks kultaliike tännekki", enkä oo vaan saanu aikaseks käydä/muistanut käydä vaikka keskustassa oonki liikkunu. :D Pitää korjata tilanne pikimmiten!

    VastaaPoista
  3. Täälläkin Lahtelainen! On tullu käytyy pari kertaa tuolla itekkin ja tykkään kaupasta. Hämmästelin ekalla kerralla noita rannekellojen hintoja, kun monet on ihanan halpoja. Ja se on kans kiva kun sielä on tosiaa rannekellojen ja korujen lisäks tosiaa niitä pöytä ja seinäkelloja :)

    VastaaPoista
  4. Voi vitsit, tuo kello on kyllä hieno! Saakos kysyä paljonko se maksoi? Vaikkei sillä nyt silleen ookkaa merkitystä, Lahti kun on pikkasen liian kaukana... Ehkä hyvä niin, tuollainen houkutuskauppa olisi mulle kohtalokas ;P

    VastaaPoista
  5. Celia
    Triossa oli muuten kyllä aika paljon kultakelloliikkeitä jos en IHAN väärin muista :D.

    Suosittelen ehdottomasti pyörähtämään - lompakko mukana x). En tiedä kuinka tiheasti siellä vaihtuu valikoima, mutta "onneksi" kauempana asuvana ei voi tulla kuitenkaan liian usein siellä pyörähdettyä kyllästymisen pelossa :).

    Melissa
    Minua hämmensi ne kihlavihkisormukset :D! En odottanut ollenkaan siellä olevan sellaisia. Seinä- ja pöytäkelloihin ei kyllä tule törmätty missään liikaa. Mukava huomata että niitä oli myös tuolla :).

    nova
    Olisiko ollut 20-25€? Tuon hintahaarukan välissä kuitenkin :).

    VastaaPoista
  6. No mäkin ihmettelin niitä ja rupesin miettimään, että en ehkä kuitenkaan ostais tommosesta kaupasta vihkisormusta, kun tuntu että onko ne aitoa hopea/kultaa jos ne maksaa niin vähän.

    VastaaPoista
  7. Ehdin jo harmitella hetken,että juuri kun muutin lahdesta pois sinne tulee kauppa mihin olis pakko päästä! olinkin sitten aika iloinen kun jyväskylän forumissa huomasin,että sinne on kanssa tulossa ur&penn! täytyypi tarkistaa kunhan se ovensa aukaisee :)

    VastaaPoista
  8. Nyt Ur&Penn liike on jo Rovaniemellä.:)

    VastaaPoista