tiistai 11. tammikuuta 2011

Kuulumisia kuvien muodossa (joulu sekä uusi vuosi)

Photobucket

Heippa vain ihanat pitkästä aikaan :). Päivittelen hieman kuulumisiani näin kuvien muodossa. Vaihteeksi mukavaa kirjoitella tämmöisiä höpöhöpö-juttujakin ihan tavallisesta arjesta. Tykkäättekö muuten lukea tällaisia (sairaskertomuksia, lol) vai meneekö liiaksi lifestylen puolelle?

Mutta onpa hieno tunne olla taas 110% hengissä! Kiitos kaikille tsempittäjille edellisessä lyhyehkössä merkinnässä, kaikki kommentit piristivät sängyssä koomailevaa bloggaajaa ihan älyttömästi ♥. Ihan mahtavaa huomata että te olette yhä siellä ruudun toisella puolella :).

Jouluaika meni tosiaan (taas) pienessä hiljaisuudessa, kun sain tuon mieheni vihdoin käymään kotona ja laatuaikaahan sitä oli tiedossa :).

Oli muuten tosi, tosi outoa nähdä melkein puolen vuoden tauon jälkeen toinen ensimmäistä kertaa kunnolla kasvotusten. Eihän sitä meinannut tunnistaa kun hiukset olivat päässeet kasvamaan mallista ulos sen verran (minä kuuliaisena varasin onneksi jo samalle viikolle parturiajan). Oli myös hieman totuttelemista kun toinen tuntui niin tutulta, mutta samalla tuntu kuin olisi halannut tai pussannut "uutta" ihmistä. Sitä oli jo tavallaan unohtanut miltä toisen iho tuntuu tai että mille se toinen tuoksuikaan.

Photobucket

Jouluaattona heräsin mieheni herätykseen kun tämä toi sänkyyn kahvia ja lasilautaselle oli asetellut pätkissuklaapaloista sydämen ^^.

Photobucket

Photobucket

Muki oli samalla myös tuliainen reissusta ♥.

Photobucket

Syömispaikka numero ykkösestä napattu kuusikuva.

Photobucket

Rakastuin tuohon muhkeaan possuun (siis tuohon sylissä olevaan).

- UV-kemut Tampereella
- Micke lähti mukaan IKEAsta (kiitokset vaan Tahmalle ja Terhenille "avusta" pöydän valitsemisessa ;))
- Omenahotellin käytävät olivat perjantaina jo klo 14 täynnä humalaisia :D (moi vaan teille alasti pelkkä takki päällä juokseville porilaispojille)
- Mahakipu, oksettava olo (ihmettelen vieläkin miten selvisin ilman oksentamista), tokkurainen ja väsynyt olo (ei ollut sellainen kuumeinen olo kuitenkaan)
- Pancho Villa oli jälleen rakkaus ("onneksi" huonovointisuus piti syömiseni kurissa)
- Päikkärit omppuhotellissa helpottivat vähän oloa
- Ilttarit (:D?) kaverien kotona auttoivat uuteen huonon olon nousuun (kuorsaavat kissat pitivät seuraa)
- "Sie oot muutenki tosi valkonen, mutta nyt sie oot oikeesti pahempi ku lakana!"
- Rakettishow talon katolta
- Pääsin mahani kanssa baareilemaan
- Lauantaina oireet pahenivat, Amarillossa sain kiskottua muutaman ranskalaisen (riskillä uskalsin tilata sellaiset) ja hörpittyä kaverin pirtelöä.

Yllätyin miten hyvin pystyin kuitenkin pitämään hauskaa ja olemaan menossa mukana, vaikka tuntui että kuolema korjaa ihan justiinsa. Ei enää ikinä tuollaisia oloja, huhhuh.

Sunnuntaista eteenpäin makasinkin joko sängyssä tai sohvalla kuumeen sahatessa +40.Välillä hiki valui selkää pitkin ja välillä oli kahden peiton kanssa nukkuessakin kamalan kylmä.Olin jossakin vaiheessa niin pönttö sekaisin että etsin sängystä postimerkkejä, hmm.

Kyllä muuten harmitti olla tuossa kunnossa kun mies vietti viimeistä viikkoa Suomessa. En päässyt edes mieheni vientireissulle Helsinki-Vantaalle ja koko sen yön/aamun minulla oli kamala perskutina että heidän automatkallaan käy jotain pahaa. Ei ollut kivaa. Ei onneksi mitään käynyt.

Sitten kun pääsin kuumekierteestä eroon muutama päivä myöhemmin, niin iski yskä ja räkätauti. Eli siis kaikki mahdolliset tuli koettua kahden viikon aikana. Nyt yskittää vieläkin ja räkää riittää, mutta muuten tunnen olevani taas elossa. 

Photobucket

Loppiaisen lapsena juhlin synttäreitä 6.1. Äidin tekemä kakku oli niin hyvää ettei se ehtinyt kameran eteen ^^. Tuohon aikaan makuaistini myös palautui ensimmäisen kerran, uuden vuoden jälkeen en nimittäin maistanut yhtään mitään ja ruokahalukin loisti poissaolollaan.

Photobucket

Oli muuten kiva kahlaaminen noissa "uusissa" blogimerkinnöissä kun aloitin niiden lukemisen sieltä aaton paikkeilta :D.

Photobucket

Mutta onpa kiva palata taas blogiarkeen! Lukea uusimmat jutut saman vuorokauden puolella ja päästä vihdoin itsekin kirjoittelemaan.

Photobucket

Minun synttärilahja itselleni \0/.

10 kommenttia:

  1. Hyvä että alat olla terve, ja tuo Myyrä muki on aivan mahtava, mäkin haluan ! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, että olet jo tervehtynyt <3 postauksiasi on kaivattu! :)

    VastaaPoista
  3. Vähänkö haluan Myyrä mukin! :o Aivan ihana. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa että olet palannut !<3

    Kadehdin tuota Myyrä -mukia, Myyrä on mun lemppari. Tahdon myös. Yhyy.

    VastaaPoista
  5. Hyvä, että olet taas elävien kirjoissa! Ihana Myyrä-muki, ja onnittelut uuden miehen, Micken hankkimisesta. Toivottavasti palvelee hyvin ;D

    VastaaPoista
  6. Supersöpö possu! Mäkin ihastuin tuohon :) Toivottavasti lähtee loputkin pöpöt pian pois ja tervehdyt kunnolla :)

    VastaaPoista
  7. Ihana muumipurkki! Mahtavaa, että tauti on ohi.

    VastaaPoista
  8. Ai sulla yltyi sitten se mahakipu kamalan korkeaksi kuumeeksi. :I Ompa tosi ikävää. Toivonmukaan Pokemonien kanssa aika vierähtänyt sängyssä. ;D

    VastaaPoista
  9. Ruu
    Se on kyllä suloinen ^^.

    Nonnu
    Oi miten mukava kuulla :)!

    Rairuu
    Hihi kiitos :). Täytyy keksiä tavaroiden kopiokone!

    Solja
    No kun päikkärit on päiväunet niin ajattelin että iltaunet olisi ilttarit x). Hirveä sana :D.

    Scarlett
    Kiitokset <3

    Minulle oli ihan uusi fakta että Myyrä on tsekkiläinen piirroshahmo, mutta selvisipähän nyt tuokin :D.

    tahma
    Micke oli vähän jännä mies koota, tunti siinä meni :D. Ja onneksi sain nakitettua siihen hommaan siskoni miehen, hahaa ei näillä hermoilla mennä lähellekkään IKEA-kalusteiden kasaamisia x).

    suklaasydän
    Hiiiitaasti mutta varmasti, vielä viime viikolla yskin ja röhisin!

    Anna
    Kiitokset :)

    Lissu
    Ensimmäiset kymmenen minuuttia meni taas pähkäillessä että otanko bulban vai charkun :'D.

    VastaaPoista