maanantai 23. elokuuta 2010

Syksy, rakastan sinua


07'

Rakastan syksyä.

Syksy on suosikkivuodenaikani. Silloin on vielä lämmintä, mutta illat alkavat viilenemään ja yöt ihanasti pimenemään. Kaupungilla voi pyöriä ohuessa pitkässä neuleessa kintut vielä jonkin aikaa paljaana ja suunnitella saappaiden kaivamista kaappien kätköistä. Kun paljaat kintut eivät enää lämmitä niin voin kaivaa hyvillä mielin kaapin perukoilta farkkulegginsejä ja tavallisia farkkuja pikku hiljaa esille. Miltä ne farkut tuntuivatkaan jalassa? Kai ne vielä mahtuvat kesäkilojen myötä päälle?

Jos minä saisin valita niin Suomessa olisi luminen talviaika ainoastaan joulun tienoilla, muuten talven voisi korvata syksyllä ja muut vuodenajat olisivat ihan normaalisti. En tykkää talvesta juuri yhtään, yök.
Syksy on kaikilla mahdollisilla tavoilla rakkausvuodenaika!

Muutama esimerkki:


09'
* Sää/pukeutuminen
Voin pukeutua ohuisiin neuleisiin, kaulahuiveihin, saappaisiin ja farkkuleggareihin mutta olla silti ilman takkia, normaaleja farkkuja ja palentumatta muutaman minuutin ulkonaolon jälkeen. Pukeutuminen voi olla samalla kevyttä mutta samalla myös tarpeeksi lämmittävä. Tämän kesän helleaalto on saanut minut niin kyllästymään niukkiin kesävaatteisiin (lyhyet sortsit, lyhyet hameet sekä topit) että tekisi mieli haudata ne jo hyllynperukoille.

Lämmittävä aurinko saa aina plussaa mutta ne lähes suurimman osan vihaamat satunnaiset sadekelit ja harmaa pilvitaivas = tykkään! Sateen ropina tahdittaa hauskasti esimerkiksi elokuvaa katsellessa ja voi kun kaverina on vielä lämmin torkkupeitto ja toisessa kädessä lämmin kaakao. Pisteenä i:n päälle ovat tietysti ikkunalaudalla ja pöydillä lepattavat kynttilät.


07'

* Luonto
Tarvitseeko tätä edes perustella? Luonto on syksyllä niin kaunis että terve. Lapin ruska olisi ihana päästä kokemaan edes kerran elämäni aikana, mummoni ja äitini ovat käyneet Lapissa ruskan alettua juuri sopivasti ja voi pojat ne heidän ottamat valokuvat... Värit värit värit sydän sydän sydän.



* Ehostaminen
Kesällä jos on vähänkin kuumaa niin enpä jaksa juuri meikkiin panostaa. Pakkasessa ripset jäätyvät toisiinsa kiinni jos erehdyt vähänkin pitämään silmiä supussa ja mites tämä värien käyttö? Ohups miten se ihana keltainen luomiväri nyt hyppääkin niin esille? Talvella liian värikäs meikki näyttää helposti höperöltä ja kesällä liian tumma ja raskas taas tunkkaiselta. Syksyllä voi käyttää niin tummia kuin ihanan kirkkaita värejä sekaisin näyttämättä "väärältä". Sama juttu hiusten kanssa, kesällä vaaleus on pop ja syksymmällä haluan hiukseni tummemmalla sävyllä.




* Sisustaminen
Kesällä ei jaksa katsella liian tummia ja raskaita sävyjä, harmaa torkkupeitto teki mieli vaihtaa limenvihreään ja tummat matot asteen vaaleammaksi. Syksyllä taas tummaa ja väripilkkuja voi yhdistellä ihanasti! Voi näin tehdä toki kesällä/talvella, mutta kun olet koko talven katsellut samoja asioita niin kesällä tekee mieli sisustaa jo ihan toisella tavalla (värikkäämmin ja kevyemmin). Sama juttu kun kesä vaihtuu talveksi. Vaaleat sohvatyynyt huitsinnevadaan ja tummempia printtejä ja kankaita tilalle.


Aivojen nollausohjelma ennen nukkumaan menemistä ;D

* Telkkari
Kuka on keksinyt etteivät ihmiset seuraa telkkaria kesäisin? Tai halua nähdä iltaisin vaikkapa jotain muuta leffaa kuin niitä samoja jotka ovat pyörineet joka kesä vuodesta toiseen? Entäpäs nämä sarjojen uusinnat eilisenillan uusinnalta joka oli toissailtaisen uusinta? Muutaman päivän satuin olemaan kellonaikaan x kotona telkkarin edessä niin jokaisena päivänä tuli se sama jakso Kanadan huippiksen etsimissarjasta. Ja kyseinen kausi taisi olla vielä uusinta edellisen edelliseltä tuotantokaudelta?

Syksyllä alkaa aina uusia sarjoja joihin voi koukutua, varsinkin ah jotkut älyttömät reality-sarjat \0/. Olen ihminen kuka tykkää katsella huippumalleja haussa, diilejä, muotikuvausjuttuja, Hell's Kitcheniä, Top Cheffiä ja melkeinpä mitä tahansa paitsi selviytyjiä (ne pari ihan ensimmäistä kautta olivat ne parhaimmat mitä jaksoi seurata) ja paritusrealityjä (poikkeuksena rokkarille morsian ;D). Vaikka en kyseistä genreä fanitakkaan niin silti noita tulee katsottua :D. Ja nuo ovat ihan parhaimpia pyörii taustalla -ohjelmia jos vaikkapa lakkaat kynsiä tai siivoilet.



Leffakeli ^_^

Joskus on vaan niin ihanaa kun sataa ihan älyttömästi vettä, okei jos pitäisi itse liikkua juuri silloin paikkaan b niin ei voi ollakkaan enää niin ihanaa. Mutta silloin piristää onneksi ihanat kumpparit, söpö sateenvarjo, kaulahuivi ja reipas mieli.


Mamegomakin tietää että syksyn ykkösjuttu on tuubikaulahuivi.

Kevät, kesä, syksy ja talvi. Mikä on teidän suosikkinne ja miksi :)? Mitäs sanotte, vaihdettaisiinko ihanat syksykelit Suomen hyisen talven tilalle ja jouluna tehtäisiin säätilauksena lunta ja hieman pakkasta?

Kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä.
Lue lisää »

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Saako vielä vähän lohdutella itseään?

Muutamissa kosmetiikkablogeissa on ollut nähtävillä pienoista meikkiapatiaa eli silmämeikki on tehty mahdollisimman simppelisti simppeleillä, helpoilla ja joidenkin mielestä jopa tylsiän turvallisilla sävyillä (ruskeaa, beigeä jne).Muistatteko vielä minun lohtulorkkuni ja kuinka palavasti siihen ihastuin? Olen koukuttanut itseni ihan 100% tuohon Cocoa Liftiin, siis huhhuh!

Olin aivan varma että tässä tapahtuu välillä turhankin tuttu ylikäytön kaava:

Palava ihastuminen -> ylikäyttö -> kyllästyminen -> paletin laittaminen jäähylle meikkilaatikon pohjaperukoille -> uuden syttymisen ja "löytämisen" odotus -> uusi ihastuminen

Väärin.

Olen käyttänyt Cocoa Liftiä lähes putkeen pelottavan pitkän ajan - enkä edes uskalla laskea kuinka monena päivänä peräkkäin...



Tuttu aamutiimi: Cocoa Lift, musta nestemäinen eyeliner, ripsiväri ja vaalea sisäkajaali.


"en jaksa vaihtaa yöpaitaa eihän se kuitenkaan näy meikkikuvissa" Knok knok milloin opin?

Paletin tummimmalla sävyllä voi määritellä sen onko lähdössä humpalle vai ihan vaan kaupungille hoitamaan asioita (lue shoppailemaan).



Kameleonttisilmät, tietyssä valossa ollaan niin siniharmaata ja tietyssä valaistuksessa esitetään vihreää (ylläolevissa kuvissa). Saisivat minun puolestani olla enemmänkin vihreät kuin siniharmaat :P.
Lue lisää »

Kauneusmessujen ryhmälipuista kiinnostunet *ding dooong*



Kauneusmessujen ryhmälippuihin osallistuvat:
- Minä
- Mansikka
- Eeva
- nouran kaveri
-
Murmentus
- Kaverini
- Sonia

Ei-niin-varmat osallistujat:

- Lumia
(Yskäiskää mikäli olen tulkinnut väärin :D)

Meitä messuille tulijoita on tässä vaiheessa (myös epävarmat tulijat laskettuina) ryhmälippuun tarvittava vähimmäismäärä eli 10 ihmistä kasassa. Huom, epävarmallisesti (onko tuo sana :D?) kasassa ;).

Osaatteko ei-niin-varmat-tulijat kertoa apauttirallaa missä vaiheessa oman tulemisen varmuudesta :)? Kiirehätä ei päättämisellä ole, mutta yritän ennaltaehkäistä parhaani mukaan tilannetta jossa meitä messulaisia olisikin vain 8-9 ihmistä kasassa ryhmälipun tilaamishetkellä
** ;P.

Ryhmälippu tulee olla tilattuna 28.9 mennessä eli aikaa on vielä reilusti, tekisin tilauksen kuitenkin mielellään suht ajoissa niin tulijatkin tietäisivät onko messu edessä vai ei ja varautua sen mukaan :). Sekin päivä voidaan yhdessä miettiä ja katsoa että se sopii rahallisesti ja myös muuten kaikille.

Myös uudet tapahtumasta kiinnostuneet henkilöt voivat yhä ilmoittautua mukaan mikäli olette kiinnostuneet ryhmälipusta, "peruutuspaikkoihin" on aina hyvä varautua varsinkin kun kaikki tulijat eivät ole vielä 100% varmoja paikalle pääsemisestä
** :).___________________________________________________

"Ryhmäppu oikeuttaa kertakäyntiin messuilla, ja ryhmän jäsenet voivat saapua messuille koska tahansa viikonlopun aikana - vaikka yksitellen, oman aikataulunsa mukaan."

Oliko teillä suunnitelmissa tulla minä päivänä tapahtumaan :)? Me tullaan kahden kaverini kanssa luultavasti joko lauantaina ja/tai sunnuntaina.
Lue lisää »

torstai 19. elokuuta 2010

Kauneusmessut 2010



Viime vuonna en päässyt käymään kauneusmessuilla mutta tänä vuonna ajattelin päästä paikan päälle :). Löytyykö ruudun siltä puolelta kiinnostusta kyseistä messutapahtumaa kohtaan?

Olemme muutaman kaverini kanssa tähtäämässä
ryhmälippuun jolloin lipun hinnaksi jäisi 9€ per naama. Mikäli kiinnostuit asiasta niin ollaan toki yhteyksissä, ryhmälippuja voi tilata 28.9 asti.

"Ryhmän minimikoko on 10 henkilöä. Jokaista kymmentä tilattua lippua kohden tilaaja saa käyttöönsä yhden ylimääräisen lipun veloituksetta. Ryhmäppu oikeuttaa kertakäyntiin messuilla (Kauneus, Terveys, Muoti, Häät&Rakkaus ja Gold Silver Watch) ja ryhmän jäsenet voivat saapua messuille koska tahansa viikonlopun aikana - vaikka yksitellen, oman aikataulunsa mukaan."


HUOM! Kommenttiboksista löytyy vielä pieniä lisätietoja koskien ryhmätilausta!
Lue lisää »

perjantai 13. elokuuta 2010

Lumene Natural Code sävy 6 Cristal Rose




Ruokakaupassa käydessäni päätin piipahtaa kosmetiikkaosaston läpi ihan vaan katselemassa. Mutta voi kuinka nätissä rivissä Natural Coden huulipunat siellä seisoivatkaan ja vain muutaman sävyn kohdalla oli yksi tyhjä paikka(!). Huulipunaihmiset ketkä tykkäätte hoitavista punista ja pehmeästä fiiliksestä huulilla juhuu ~ Ostakaa ainakin yksi NC-puna, ne ovat ihania ^_^.
Aikaisemmat NC-punani lukeutuvat vaaleimpien sävyjen joukkoon ja halusin kokeilla nyt jotain hieman näkyvämpää mutta ei missään nimessä punaisen punaista. Sellainen taisi NC:n punista ollakkin ainoastaan se kaikista tummin sävy? No minulle ovat yleensä jo pelkästään keskitummatkin sävyt aivan liian tummia...

Sävy 6 Cristal Rose näytti olevan juuri se mitä etsin - vai olisiko tämä sittenkin aivan liian vaaleanpunainen? ... Tuksahtava?



Naku


Cristal Rose

Halpamainen pinkkilook on kyllä kaukana, sävy on söpömpi kuin osasin odottaakkaan :).

Huulipunassa olevat pehmentävät ainesosat saavat huulet tuntumaan mukavilta eikä yhtään kuivuneilta ja ns jäykiltä kuten jotkut huulipunat tuntuvat tekevän. Aivan kuin huulilla olisi pehmentävää huulivoidetta.


Huurteinen pinkki
Lue lisää »

maanantai 9. elokuuta 2010

Jauhelihalla täytetyt cannelonit

Koska hyvä ruoka on sydäntäni lähellä, niin ajattelin alkaa kirjoittamaan tänne ylös joitakin oikein makoisia reseptejä joita on tullut tehtyä ja todettua herkullisiksi. Ruokablogin puolelle ei olla siis menossa, mutta aina välillä saattaa putkahdella ruokajuttuja niin minun kuin myös toivottavasti teidänkin iloksenne :).

Ainekset:

* Jauhelihaa + jauhelihamaustetta* Tomaattimurskaa (chili-tai valkosipuliversio) * Valkosipulia
* Sipulia

* Haluamasi mausteet (esim suola, pippuri, lihaliemikuutio)

* Canneloni-rullia
* Mozzarellajuustoraastetta
* Ruokakermaa (oman maun mukaan joko tavallista tai esim kolmen juuston tai kolmen sipulin versio)

Täytteen valmistus:
Ruskista jauheliha pannulla ja mausta se jauhelihamausteella, lihaliemikuutiolla sekä suolalla ja pippurilla. Heitä lopuksi sekaan pilkotut valkosipulit, sipulit ja lorauta sekaan tomaattimurskaa. Tässä vaiheessa voit tyhjentää koko tomaattimurskapurkin ja käyttää myöhemmin kuorrutteeksi toisen purkin tai heittää nyt sekaan esimerkiksi puolet ja myöhemmin loput puolet.




Täytteen valmistuttua siirrytään sottaisimpaan vaiheeseen eli canneloniputkien täyttämiseen. Käytin alustana isoa lasagnevuokaa ja tähän semmoinen soveltuu mielestäni parhaiten. Muista rasvata vuuan pohja ennen cannelonien asettelua sinne :)!

Täyttämiseen on eri tekniikoita, kaikista siistein taitaa olla täytteen kaataminen pursotuspussiin ja pursottaminen suoraan putkiloihin. Liikaa näpertelyä ja aikaa, itse painoin putket kuvan tavalla pohjaa vasten ja täytin täytteet pikkulusikala suoraan putken sisälle.



Kun cannelonit ovat täytetty ja laitettu vieretysten vuokaan, kippaa rullien päälle kuorrute.

Kuorrute:
Sekoita kulhossa tomaattimurska ja ruokakerma sekaisin ja kaada cannelonien päälle. Mausta halutessasi.



Lopuksi on herkkupeppupandan favourite part eli viimeiseksi ennen uuniin menoa heitetään koko komeuden päälle paaaljon mozzarellajuustoraastetta ^__^.


Tämä on vielä "vähän" juustoraastetta minun mittapuullani ;)
(Kuvassa esiintyvä hammastahnatuubi ei sisälly reseptiin)



Mars uuniin! Paista komeutta 200-250 asteisessa lämmössä uunista riippuen noin 20-30 minuuttia. Kun juusto muistuttaa alla olevan kuvan juustopintaa niin ruoka alkaa olemaan valmista.



En malttanut ottaa valmista annoskuvaa vaan ampaisin heti herkulliselle tuoksuvan sapuskan kimppuun ja hups puolet katosi samantein.

Olen huono kirjoittamaan miten ruoka valmistetaan, kirjoitan sen joko liian "yksinkertaisesti" tai liian "itsestäänselvästi" vai miten se pitäisi nyt sanoa :D? Eli oletan että kyllä tämän lyhyen sepustuksen ymmärtää.

Nyt pääsette ihanat lukijani vaikuttamaan!

a) Haluaisitteko jatkossakin reseptit Step by step -tyylillä kuvien kera vai onko pelkästään yksi kuva valmiista ruuasta riittävä :)?

b) Haluaisitteko reseptin alkuun vielä yhden kuvan missä näkyisi kaikki pöperön valmistukseen tarvittavat ainekset?

Lue lisää »

perjantai 6. elokuuta 2010

Garderobini pienin laukku

Olen metsästänyt täydellistä pikkulaukkua ("tissivakolaukkua" kuten minä näitä kutsun :'D) jo jonkin aikaa, mutta mitään minun näköistä ei ollut tullut vielä kertaakaan vastaan. Lindexissä pyöri jossakin vaiheessa kesää ihan ok pikkulaukku missä roikkui kettinkejä, mutta sen hinta taisi lähennellä 20€ ja ei se nyt niiin kiva ollut - vähän turhan neliömäinen ja kangas oli kova.

Rakastan isoja ja muhkeita laukkuja, mutta joskus olisi kiva pitää kädet kokonaan vapaana ja antaa mahdollisimman pienen laukun vain hengailla mukanani paikasta toiseen. Olkapääkin saisi vaihteeksi levätä.

Baareissa sellainen olisi unelma, ei tarvitsisi kanniskella pientä baarilaukkunyssäkkää kokoajan kädessä mukana ja pyytää aina jotakin kaveria vahtimaan sitä vessareissujen ajaksi. Jep, en jaksa harrastaa meikin lisäehostusta baareissa :P.

Huomasin New Yorkerin piikkitelineessä roikkuvan tällaisen pienen söpöläisen mitä oli enää kaksi kappaletta jäljellä, arvatkaapa vain epäilinkö yhtään tämän ostamista...



Musta [x]
Pyöreä muotoilu
[x]
Ihanan pehmeä kangas [x]
Yksi The Yksityiskohta (ketju) [x]
Metallia/ketjua [x]
Hinta 12€ [xxxxx]



Laukku on kauniin ulkomuotonsa lisäksi vieläpä varsinainen tilaihme!

Viime päivinä laukku on mahduttanut itsensä sisään mm. Ison Lumenen putsarin, lompakon, kännykän, avaimet, silmälasikotelon sekä kaverille menevän muovipussukan (UDPP pohjustaja + luomivärisampleja). Myös kamera, silmälasikotelo, kynsilakka, Soodakalenteri, huulipuna ja -kiilto sekä kännykkä ovat majailleet sulassa sovussa. Laukku suljetaan nepparilla ja laukusta löytyy vetoketjullisen taskun lisäksi myös kännykälle tarkoitettu tasku.

Talvella tämän pikkunäppärän laukun käyttö rajoittuu luultavasti pelkästään baareiluun ja sen sellaisiin mutta eipä se mitään, kesä tulee silti jokaisena vuotena :).

Tykkäättekö te enemmän "tissivakolaukuista", tavallisista käsilaukuista vai kenties joistakin muista?
Lue lisää »

keskiviikko 4. elokuuta 2010

China Glaze QT

Olin 90% varma ettei mikään kynsilakka You Don't Know Jacquesin jälkeen voi saada minua rakastumaan niin palavasti enää mihinkään muuhun kynsilakkaan. Tämä on kyllä totta, mutta yksi lakka on kivunnut rakkausmittarissa lähes yhtä korkealle kuin ihanainen Jasques.



Kuka tämä suloinen kaunotar on? Saanen esitellä, China Glaze OMG! 2BHOT kokoelmaan kuuluva "QT".



Lakan kaunista holoefektiä oli aluksi hankala saada vangittua, mutta sain sen tähän kuvaan vangittua suht onnistuneesti. Luonnossa ja varsinkin auringossa holoefekti on aivan mielettömän upea!

Marjansävyisestä vaaleanpunaisesta (fuksia)lakasta tulee mieleen äitini tekemät ihanat marjapuurot kun olin vielä pieni :).



Jo yksi hieman paksumpi lakkakerros riitti peittämään kynteni, mutta lakkasin ne vielä varmuuden vuoksi toiseen kertaan. Lakka levittyi todella hyvin ja laatua ei voi kuin kehua. Lakka pysyi kynsilläni yli kaksi viikkoa mihinkään muuttumatta - VAU! Onko hololakoissa yleisestikkin näin hyvä kestävyys?

Olen niin rakastunut tähän holosävyyn ettei minun tee edes mieli ostaa muita holosävyjä vastaavista tai samasta kokoelmasta, haluan pitää tämän minulle uniikkina yksilönä :).


Mätsi mätsii
Lue lisää »

maanantai 2. elokuuta 2010

Lohtuluomiväri L'Oréal Cocoa Lift

Välillä kun oikein odotat sormet ristissä jotakin asiaa ja sitten kun se ei jostakin syystä toteudukkaan niin voi surku! Monet lohduttavat itseään suklaalla, jotkut kokkaavat upean aterian, jotkut menevät rääkkilenkille, joku shoppailee kivat kengät, muutama kiskaisee tähdenlennot läheisessä baarissa ja osa vuokraa elokuvan ja ostaa siihen kaveriksi kilon irtokarkkeja.

Pyrin ajattelemaan aina nokka kohti uusia haasteita! -asenteella ja olla surkuttelematta asiaa mikä on tavallaan jo "mennyt" eikä siihen voi enää vaikuttaa.

Työpaikka johon havittelen jäi tällä kertaa saamatta ja kyllähän se laittoi harmittamaan. Lohtusuklaata ei tehnyt tällä kertaa mieli ja halusin ostaa jotain mistä voisin nauttia pidempään ja mikä ei nyt ihan heti loppuisi muutaman haukun jälkeen.


L'oreal Cocoa Lift


Ja mikä olisikaan sopivampi lohduke kuin hieman suklaan sävyinen lohtuluomiväri ^__^.

Cocoa Lift näyttää valokuvissa aivan tavalliselta beigeltä ja ruskealta, mutta todellisuudessa vaaleampi sävy on hieman vaaleanpunaiseen taittuva vaaleanruskea ja tummempi on sävyltään herkullinen kaakaoruskea. Namnam miten herkullinen yhdistelmä. Laatu on hyvä: kestää, on tasaista ja värit häivyttyvät keskenään kauniisti.

Onkohan minulle sattunut joku erityisen jäykkä versio vai onko kaikissa Lorkun luomiväreissä tällaiset suht jämäkät nipsnaps-avausmekanismit?



Valmiina näyttelyyn

Pääsin koeajamaan lohtuluomiväriä jo seuraavana aamuna lähtiessäni siskoni ja hänen maastonakkinsa kanssa koiranäyttelyyn. Luomiväri teki silmämeikistä hillityn mutta ei todellakaan tylsää tai liian arkista, ihanan herkullinen arkikäyttöön :). Kyseinen luomiväri kipusi ehdottomasti kärkilistoille luomivärieni suhteen.

Pieni osallistuja oli ensimmäistä kertaa näyttelyssä ja nappasi sieltä heti kaksi pokaalia ruusukkeineen :'). Omistajaa jännitti ihan kamalasti, vertasin sitä samaan tunnetilaan kuin äideillä viedessään lapsiaan ensimmäistä kertaa kouluu ;).



Näyttelysankarilta loppui veto kotimatkalla (huomatkaa makuupatjan sijainti :D)


Sisko kertoi nakin makaavan sohvalla vielä tänäänkin kuin ellun kana, selkeästi rankkaa olla paras ;).

Hihittelin kotimatkalla miten muut kanssareissaajat olivat palaneet kaikista mahdollisista paikoista ja saaneet hienoja rusketusraitoja mm. lippalakista, aurinkolaseista, kengistä jne. Itsellänihän ei näkynyt mitään punoitusta missään \0/.

Kotia päästyä vetäsin pienet iltatirsat ja herätessä ihmettelin miten kasvojani kuumottaa, nenää kiristää ja käsissä kaikki ihokarvat tojottavat pystyssä ja niitäkin kuumottaa suht paljon. Menin suihkuun ja vilkaisin samalla peilistä, voi jösses!


Eilisestä jo jonkin verran rauhoittuneempi punoitus


Sormenpäistä melkein olkapäähän asti minulla oli kirkuvanpunaiset hihat, kaulassa ja niskassa oli punaiset löntit, nenä näytti siltä kuin olisin vetänyt viikon viinaa, posket olivat läpsityt ja otsa holotti porsaanpunaisena. Olin ihan kauhuissani, mitä jos naamaani tulee yksi iso jättipisama! Tai entä jos minulle jää näin rumat rusketusraidat käsivar- ainiin. Enhän minä rusketu eli ei hätää ^__^.

En ole tänä kesänä palanut kertaakaan, kisapaikalla holotti aika armottomasti aurinko mutta viileä tuulenvire ja välillä auringon eteen ilmestyneet pilvet ilmeisesti källäsivät sen verran hyvin ettei sitä tajunut mennä varjoon "kun oli niin ihanan viileetä".

Onneksi keittiön pöydällä odotti lohtulettua ;P!



Lettua, mansikkahilloa ja kaakaota viileällä parvekkeella ~.



Tuolille tuli joku viikko sitten löydettyä alennusmyynneistä tällainen muhkea tyyny, vaikka sinisestä en niin välitä sisustuksessa mutta parvekkeella se on ihan jees ruskean ja beigen kanssa.

Yö oli hieman tuskainen, kasvoja kuumotti ja nenää oikeasti sattui.

Seuraavana päivänä huomasin että lohtuluomivärin (ja -letun) tuoma pidempiaikaisempi lohtu oli paaaljon hyödyllisempää kuin hetkellinen suklaapatukka.


Buuu!


Olin nimittäin unohtanut näyttelyhumussa geelirajaukseni pöydälle auki... Tuon värinhän pitäisi olla ihan kiinni noissa reunoissa, omani on lähinnä yksi pyöreä kuiva pallo purkissa, buu! Kyllä se on vielä kuitenkin suht käyttökelpoista (lue kosteaa) tuolta keskemmältä ja kuivien kokkareiden alta.

Älkää kysykö mistä tuo iso musta kuoppa on tullut, en ole ihan varma itsekkään :D.

Millä keinoilla te lohdutatte itseänne?

PS. Kosmetiikkamyyjäiset tulossa ;)
Lue lisää »

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Kuumavahaa kulmiin? Oh yes!

Olen kertonut teille jo aikaisemminkin vaaleista ripsistäni sekä kulmakarvoista ja havainnollistinkin vaaleuttani nakuilemalla tässä pohdinnassa (kotikestovärjäysrippeiden kera). Pikapläräytän vaaleusärsytykseni nyt pikaisesti myös tuoreemmille lukijoilleni :).



Silmäni ovat syvällä päässä ja omistan suht vahvat kulmaluut. Ripsieni ollessa naturel-tilassa kasvoissani näyttäisi olevan vain kaksi iiristä eikä mitään niitä rajaamassa kiitos vaaleiden ripsien eli "perusrajaus" puuttuu. Yh. Entäs kulmakarvat? Ne ovat ihan vaaleat, eivät näy myöskään juuri mihinkään naturelleina. Ilman silmämeikkejä minulla ei ole yhtään mitään kehystämässä kasvojani.


En tiedä miksi mutta nuo kulmaluulla olevat pisamat hihityttävät joka kerta :D

Kehyksettömät kasvoni ovat minusta jotain ei niin mukavaa katseltavaa. Näytän ihan kipeältä ja niin valjulta. Aivan kuin katsoisi naista kenellä ei ole vaikkapa hiuksia - siitä ihmisestä puuttuu "jotain". Enkä tarkoita että hiukseton nainen olisi mitenkään huono tai "siltä puuttuu jotain", ihan esimerkkinä mikä tuli ensimmäiseksi mieleen ja voisi olla verrattavissa.


Ripsien yläpuolella kasvaa.. hajaripsiä o_o?

Olen nähnyt monia naisia ketkä ovat myös vaaleita (joko vaaleahiuksisia tai punapäitä) ja heillä on aivan sama juttu. Tosin, jotkut heistä meikkaavat ja jotkut eivät juuri koskaan ehosta kulmakarvojaan tai ripsiään. Minua se ei tietenkään haittaa, mutta itse oikeasti tarvitsen sen ripsarin ja kulmakynän ennen kuin astun asuntomme ovesta ulos. Joku ei lähde ulos ilman täydellistä meikkipohjaa ja minä en lähde ilman ripsiväriä ja/tai kulmakynää.

Kutsun naturel-lookiani "silmättömäksi" :D. "Oota teen nopeesti silmät niin mennään sitten ulos syömään". En suhtaudu vaaleuteeni kuitenkaan byää nyyh oon ihan hirvee miks mie oon nii vaalee byää -asenteella, ei tuollaisesta hyödy mitään ja miksi tehdä elämästä hankalaa? Asioille voi mielestäni tehdä aina kaksi eri vaihtoehtoa, joko korjata/muuttaa se tai elää sen kanssa. Valitsen jälkimmäisen (ja ripsivärin ja kulmakynän).




Nyt kestovärjäyksen jälkeen tunnen oloni ilman meikkiä ihanan huolitellulta, siistiltä ja näkyvältä. Tänäänkin kävin ulkona syömässä ihan pelkästään kestovärjäyksissä + luomivärissä ja voi että miten ihanan helppoa :). Sitten jotkut keillä on vahvat kulmakarvat ja ripset eivät pysty menemään mihinkään ilman mitään meikkiä, hassua miten kaikki on niin suhteellista.


Ripsiini laitettiin tumminta mahdollista sävyä eli sinimustaa.

Ripsiini tuli tumminta mahdollista sävyä eli sinimustaa. Sininen sävy vilahtaa niissä ihanasti, etenkin alaripsissä :). Kulmakarvoista en halunnut liian ruskeita, tippa harmaata teki niistä tummemmat menemättä kuitenkaan liikaa ruskeiksi.



Vau, minulla on alaripset :o. Ja hurraa ei enää sitä valkoista rajaa ripsien tyvessä ripsarin jälkeen \0/.



Sain kosmetologilta kehuja kauniista ja todella hyvästä ihostani :). Kulmani hajakarvat otettiin pois ensimmäistä kertaa kuumavahalla (en tiedä kuinka kauan tätä ollaan yleisesti käytetty, viimeisin kosmetologikertani oli vuosia sitten) ja voi jumpe :D.

Kuuma mutta ei kuitenkaan tuskaisan polttava aine tuntui kulmilla hassulta. Jutustelumme lomassa kosmetologi asetteli kaiken valmiiksi ja ennen kuin ehdin edes odottaa repäisyä niin silmieni yläpuolelta kuului räikeä *RÄTS* mitä säikähdin ja hytkähdin paikallani :'D. Aivan kuin iholta olisi vedetty pieni teippipalanen kerta toisensa jälkeen, tunne oli hauska ja hassu eikä yhtään kivulias.


Hajakarvat lähtivät niin nopeasti ja ihanasti irti ettei tosikaan, kulmani eivät ole varmaan koskaan olleet näin ihanan sileät ja karvattomat. Karvat myös kasvavat nyt paljon hitaammin takaisin eli kulmien pitäisi olla siloisat vielä pitkään :).

Pystyyköhän kuumavahauksia tekemään kotona? Muita jostain päin kroppaa vahattuja?

Lue lisää »