keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Kiireinen pallopää


Kraah miten kevään alku voi olla aina näin kiireistä aikaa niin työrintamalla kuin siviilissä? Pidän kiireestä, pitäisiollakymmenessäpaikassasamaanaikaan-tunne on ihana (joo tiedän olen masokisti tai jotain) ja kiire pitää aivot skarppina. Tosin, kun töissä on kiirettä tarpeeksi monta tuntia putkeen niin jossakin vaiheessa epämääräiset tonttuilut ottavat skarpista fiiliksestä vallan (ei onneksi mitään vakavaa, asiakkaatkin lähinnä vain hymyilevät ;)).



Kalenteri kertoo missä/monelta/milloin

Lähden viettämään pääsiäispyhiä PK-seudulle eli seuraavat (rästi)bloggaukset ilmestyvät vasta pyhien jälkeen. Olen kerinnyt tässä kiireiden lomassa ostamaan mm. MAC-luomivärejä ja ne ovat niiin ihania, oi että odotan että pääsen swatchaamaan niitä teille :)!

Koulutustilaisuuksia

Olen aina tykännyt hiuskoruista, mutta hiuspannoille en ole oikein koskaan lämmennyt. Ovathan ne ihan nättejä, mutta allekirjoittaneen päässä alkavat kaikki pannat painamaan ohimoa jo ehkä 5min käyttöajan jälkeen. Pannat eivät myöskään oikein tahdo asettua nätisti päähäni, menevät sellaiseen höperöön niin sanotusti etukenoon.



Tein eräs kaunis aurinkoinen päivä itselleni Masi Pallopää -kampauksen ja siihen olisi tarvittu nyt sitä hiuspantaa joita en omista tällä hetkellä yhtään. Okei, on minulla tuo kiva hiuksista tehty lettipanta joka ei tämän hetkisen hiusvärin kanssa (minulla oli joskus tummempi tukka) kuitenkaan juuri sovi mutta kukapa sitä nyt niiiin tarkkaa katsoisi kun vietin kyseisen päivän lähinnä kotona ^^.


Hups! Noh aukkojahan siellä harakanpesässäkin on eikös ^^'?

Mistä tietää että on paljon hiuksia? Kuvissa otsallani on vain puolet otsahiuksistani :D. Loput tupeerasin ja viskasin pallokasan päälle.

Mitäs te lukijat meinasitte tehdä pääsiäspyhinä :)? Hyvät viikonlopput jo näin ennakkoon!
Lue lisää »

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Pulleutta ripsiin? Maybe It's Maybelline?

Anttilassa oli keskusvaraston tyhjennys ja mainoslehtiin oli painettu "tällä kupongilla -30% yhdestä kosmetiikkatuotteesta"-lappusia. Ovelana kettuna leikkasin kotia tulleen mainoksen kupongin ja käydessäni Anttilassa ostoksilla ensimmäisen kerran toin kaupasta mukanani lisää mainoslehtiä joissa oli tietysti myös tämä samainen alennuskuponki x). Kaiken kaikkiaan kaupasta lähti mukaan kolme kosmetiikkatuotetta (ripsiväri x 2 ja kulmakarvavaha) ja kaikki tietty -30%. Hinnakkaille uutuusripsareille ei jäänyt paljoonkaan hintaan ja tässä niistä kahdesta se ensimmäinen;

Maybelline The Falsies Volum' Express Mascara lupaa tekoripsimäiset ja tuuheat räpsyttimet. Käyrämäinen harja pyörii ensimmäisinä kokeilukertoina sormissa vaikka miten eri perin, mutta kyllä tällä ripsarilla saa aina yhtä hyvän lopputuloksen käytti sitä harjaa miten perin tahansa - putelin kääntöpuolella on sitten myös se havainnollistava kuva miten sillä harjalla pitäisi oikeasti sutia.


Aivan kuin alaluomesta olisi kaivautumassa ulos pieniä hämähäkkejä, hui!

Harja on oudosta muodosta huolimatta melko näppärä ja ripsistä tuli mukavan tuuheat ja pituuttakin näytti tulevan lisää. Mustaakin mustempi musta teki jo muutamalla vedolla ripsistä ihanan tummat ja "pulleat", joillaki ripsareilla saa sutia ties kuinka monta kerrosta että ripset ylipäätänsä näkyisivät edes johonkin.

Ripsaria pystyi levittämään useammankin kerroksen ilman paakkuutumista ja suttua - kunhan ei antanut ripsien kuivahtaa liikaa "kerrostamisten" välissä kuten minulle kävi testikuvia ottaessani ja nyt ripsien kärjissä näyttäisi olevan kaksihaaraisia :D. Eli naapuriripset tulivat sutaisujen loppumetreillä mukaan ja pussaantuivat toisiinsa kiinni.



Falsies Volum' tekee paljon parempaa jälkeä kuin aikaisemmin käytössäni ollut Maxfactor False Lash Effect - en muuten ymmärrä miksi sitä on hehkutettu niin kovasti. Ei se minusta ainakaan tee mitään maata mullistaa lopputulosta o_O.


Voih, kunpa silmäni eivät olisi niin kuopassa :I. Välillä tuntuu että vaikka ripsarilla saisi kuinka upeat räpsyttimet -tai silmämeikin ylipäätänsä- niin lopputulos ei kuitenkaan näy juuri mihinkään ;/.

Lisää ripsiarviointeja tulossa! Mm. toinen ostamani uutuusripsari
Maxfactor Lash Extension Effect, Urban Decay Skyscraper Multi-Benefit Mascara (awesome!) ja Rimmel Sexy Curves.
Lue lisää »

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Lupa rentoutua

Mikä auttaa pakkaamispaniikkiin? No ei ainakaan se pakkaaminen, ehei! Nyt ei vaan tahdo löytyä sitten yhtään energiaa kyseiselle operaatiolle, varsinkaan juuri nyt raskaan iltavuoron jälkeen.

Mutta mielenkiintoa itse reissua kohtaan löytyy kyllä senkin edestä! Lähden rentoutumaan viikolopuksi yhdessä työkaverien ja muiden kollegojen kanssa TYKY -päiville Haikon Kartanoon! Oi että. Paikka näyttää kesällä niiin kauniilta että melkein harmittaa että lähdemme sinne tähän aikaan vuodesta. Itse meinaan ainakin maata noissa altaissa kokovartalorusinaksi asti, niin harvoin tulee tuollaisissa käytyä ja uimahalleista ei voi edes puhua (yh).

Tekisi mieli vain sujahtaa sänkyyn peittojen alle ja herätä huomenna -toivottavasti- auringon paisteeseen ja jättää pakkaaminen suosiolla aamulle. Tiedän, tämä ei kuulosta koskaan hyvältä idealta mutta taidan tehdä kuitenkin niin siitä huolimatta.


Hyvät viikonloput myös kaikille ihanille lukijoilleni :)! Seuraavalla viikolla on tulossa arvioinnit muun muassa Maxfactorin ja Maybellinen uutuusripsiväreistä eli pysykää kuulolla :).


Hs.fi
Lue lisää »

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Omistamani kynsilakat

Konad-kuume kasvaa, kasvaa ja kasvaa. Eikä asiaa auta yhtään muutama seuraamani kynsilakkablogi jossa toinen toistaan upeampia konadkikkailuja ilmestyy aivan liian monta kertaa viikossa, kääk!
Olen malttanut mieleni -ainakin toistaiseksi- ja pysynyt perinteisten lakkailujen ja ranskalaisen manikyyrin linjalla.


Do want!

Millaisia kynsilakkoja kaappieni kätköistä sitten löytyy?



Aluslakkana toimii Mavala Protective Base Coat ja päällyslakkana/pikakuivattajana OPI RapiDry Top Coat. Käytin ennen Mavalan päällyslakkaa, mutta sen sivellin oli ärsyttävän pieni ja levitystä ei saanut tehtyä sen vuoksi kovin tasaisesti. RapiDry toimi pelastajana, nyt riittää vain yksi veto per kynsi.


Sekalainen seurakunta

Anytime "Auringonkukka", L.A. Colors "China Gold", Mavalan peruspunainen sekä Wet n Wild musta.

Kynsilakkaintoni pompasi aikoinaan uusiin sfääreihin tutustuessani kynsilakkavalmistajaan nimeltä OPI.


Louvre Me Louvre Me Not (kuvat alempana), You Don't Know Jacques!, Ginger Bells!, The "It" Color, Rubble For Your Thoughts, Can You Dig It?, Conga-line Coral, You're A Doll, Silent Mauvie

OPI kynsilakkojen kestävyys ja loputtomalta vaikuttava sävyvalikoima ilahduttavat minua joka kerta, annan vielä ison plussan kynsilakkojen hauskoista nimistä :).

OPI:n lakkoja saa tilattua mm. jenkeissä sijaitsevista 8ty8beauty ja Head2toebeauty nimisistä nettikaupoista.
Head2toebeauty myy OPI lakkansa kokonaan pois, eli uusia ei ole tulossa loppuneiden tilalle. Postituskuluista kannattaa kysyä sähköpostin kautta. Molempia putiikkeja olen kuullut moitittavan hitaasta asiakaspalvelusta, mutta ainakin kaikkin minun sähköpostikysymyksiini on vastattu molemmista kaupoista muutaman tunnin sisällä.

Olen itse ostanut muutaman lakan 8ty8-kaupasta, toimitus tuli viikossa perille ja lakkojen ympärille oli kääritty hyvin paljon sanomalehtiä (vai kenties kokonainen lehti?) että olisi ollut suorastaan ihme jos joku lakoista olisi onnistunut menemään rikki kuljetuksen aikana.


OPI lakkoja myy yllä mainittujen putiikkien lisäksi myös lookfantastic, mutta hinnat ovatkin sitten jo toista luokkaa (£9.95) plus postikulut mitkä eivät LF:ssä ole edullisimmasta päästä.


Parhaimmaksi ja edullisimmaksi kynsilakkojen ostopaikaksi olen todennut eBayn. Yksi suosikkimyyjistäni on r93 "Amy" (100% positive feedback 4696kpl) jolla on Nail Polish Elegance -niminen kynsilakkakauppa. Häneltä löytyy eri valmistajien kynsilakkojen lisäksi myös kaikkea muuta oheistavaraa kynsiin ja käsiin liittyen.

** Lakka ei enää myynnissä **



Can You Dig It? -lakkapullo löytyy vasemmasta kädestä ja kuvassa molempien käsien nimettömän kynnet on lakattu kyseisellä lakalla eli lakkaa ei ole sen enempää käytetty. Muut kynnet on lakattu sävyllä Louvre Me Louvre Me Not.


Can You Dig It? & Louvre Me Louvre Me Not

Kynsilakasta kiinnostuneita pyytäisin ottamaan minuun yhteyttä joko sähköpostitse (palapandaa ät hotmail . com) tai kommentoimalla tähän merkintään. Auttakaa pientä OPI-poloista löytämään huolehtiva ja rakastavainen koti :)!
Lue lisää »

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Kesäpaketti Everyday Mineralsilta

Everyday Mineralsin paketti putkahti postiluukusta ja pitihän niitä söpöläisiä päästä heti hypistelemään ja swatchaamaan. Onpa ihana tuo viime aikoina suht tiheästi porottanut aurinko, valoisia (swatchaus)päiviä ei voi olla koskaan liikaa :).



Queen Anne's Lace, Butterfly Kisses, Curry ja Little Black Dress


Queen Anne's Lace on kaunis (helmiäismäinen) shampanjan sävyinen shimmeri joka sopii erinomaisesti esimerkiksi highlighteriksi tai ihan luomivärinä käytettynä kirkastamaan ja avartamaan katsetta. Butterfly Kisses on niin kesäinen että ei sitä voi hymyilemättä katsoa. Miten olisi vaikkapa pirtsakka silmänrajaus? Curry on kuin suoraan hiuksistani eli en voi olla tykkäämättä. Little Black Dress (nimi!) on tyylikäs kuin pikkumusta konsanaan.


Luonnonvalossa


Sisävalossa


Tilaukseeni kuului myös häivytyssivellin. Vakuutuin EM:n siveltimistä tilattuani aikoinaan baby flat topiin (juttu tulossa) mikä oli ihanan pehmeä ja hyvälaatuinen. EM ei pettänyt tälläkään kertaa, tämä sivellin on aivan rakkkkaus. Karva on älyttömän pehmeä, mutta sivellin on kuitenkin sopivan jämäkkä kuten hyvän siveltimen kuuluukin olla. Kunhan edellisistä siveltimistä aika jättää niin EM:n siveltimiä on ehdottomasti saatava lisää.

Toinen paikka mistä tykkään tilata hyviä siveltimiä on Coastal Scents. Ainoa "sivellin" mille ei ole tullut käyttötarvetta on Ultimate Italian Badger Kabuki Brush. Kiinnostuneita :)? Käyttämätön ja aivan uuden veroinen. Myyty!
Lue lisää »

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Kynnet ranskalaisittain

Kynsien jatkuva värilakkaaminen alkoi tympimään ja halusin kokeilla pitkästä aikaan luonnollista ja hillittyä lookia ja mikäpä muu siihen olisi sopivampi kuin ranskalainen manikyyri.
Edellisestä ranskalaisesta on aikaa luultavasti - ja valehtelematta- yli vuosi, joten en omistanut mitään tarvittavia välineitä, joten kaupoillehan sitä oli lähdettävä. Uusi kynsiviila on ollut ostoslistalla ties kuinka kauan, mutta toistaiseksi olen pärjännyt jo vanhoilla lähes kokonaan kuluneilla viilavanhuksillani.


Harkitsin ensin kaikkien kehuman lasiviilan ostamista, mutta paikallisessa Kicksissä ne tuntuivat olevan turhan hintavia. Varsinkin kun vaihtoehtona oli kuvissa näkyvä varsinainen monikäyttöpötkö! Kuusiosaisesta kynsiviilasta löytyy tavallisten viilauspuolien (Medium ja Strong) lisäksi myös Buff, Shine, Event Out ja Smooth. Tämä monikäyttöviila oli yli puolet halvempi kuin lasiviila, voot?

En ole koskaan aikaisemmin tasoittanut saati sitten pehmentänyt kynsiäni ja olin todella yllättynyt lopputuloksesta, voiko näin "pehmeää" ja ihanan tasaista kynttä olla olemassakaan?


Täydellisen viilauspötkön löytymisen jälkeen kiikarissa oli vielä kaksi tuotetta, valkoinen lakka kärkilakaksi ja hieman värisävyä sisältävä nudelakka kynnen päälle. Nudelakan tulisi luoda kynnelle luonnollinen värisävy somalla kiillolla ja ennen kaikkea pehmentää kärkilakan raja.

Lumene Natural Code -kynsilakat ovat edullisia ja ovat näppärän kokoisia. Kärkilakaksi valitsin sävyn "Have Fun" ja nudelakaksi valitsin sävyn "Be Happy" joka taittuu aavistuksen verran luonnolliseen pinkkiin.



Olen taiteillut aikaisemmin valkoiset kärjet kärkitarroilla, mutta ne ovat mielestäni lähinnä hankalat, hitaat ja aiheuttavat joko täydellisen lopputuloksen tai -kuten useimmissa tapauksissa- kamalan sotkun.
Päätin tehdä nyt kärjet vapaalla kädellä ja Natural Code -lakkojen siro sivellin on kuin siihen luotu. Lopputuloksesta tuli oikein onnistunut ja siisti. Alan ranskaloimaan ehdottomasti useammin :).
Lue lisää »

Perunasäkkirakkaus x 2 sekä hölmö rakkaus vol 2

Käydessäni Vilassa minun oli pakko hamstrata niitä ihania (pitkähihaisia)trikoopaitoja eri väreissä, sillä ne ovat yksinkertaisesti maailman parhaimpia. Pituutta on tarpeeksi (myös meille pitkille), ne eivät tee muodonmuutoksia pesukoneessa muttta ennen kaikkea nämä paidat ovat ihanan tuntuisia päällä. Mutta mitä muuta liikkeestä tarttui mukaan?


Trikoopaitojen lisäksi huomioni kiinnittyi perunasäkiltä näyttävään paitaan, se oli niin sympaattinen että en voinut olla ottamatta sitä mukaan sovituskopeille kokeiltavaksi. Paidan pehmoinen materiaali lämmitti sydämeni heti ensikosketuksella. Miten Vilan kaikki puuvillapaidat voivatkin olla niin älyttömän pehmeitä ja kevyen -mutta laadukkaan- oloisia?




Koko S/M oli sopiva, mutta koska tämän tyylisissä vaatteissa myös se liian iso koko saattaa näyttää hyvältä ja olla Se juttu niin päätin kokeilla myös L/XL versiota.



Tämä seuraava koko olikin sitten jo reippaasti isompi, mutta ei ollenkaan paha. Tässä helman pituus menee todella alas mikäli paidan vetäisi aivan "kireäksi", aivan ehdoton valinta löllöilypäivien asuvalinnaksi :). Ostin siis molemmat.


Perunasäkki luonnonvalossa

Kerroin teille aikaisemmin hölmöstä rakkaudesta ja annoin muutama viikko sitten rakkauden sokaista jälleen kerran silmäni ja tulin raahanneeksi kotia mukanani tällä kertaa kuvassa näkyvät tyypit. Viimeksi lämpenin tummille, joten halusin sutinoida nyt vaaleiden tyyppien kanssa.

Esittelen teille samaan syssyyn yhden suosikkikaulakoruistani mikä näkyy tämän merkinnän kuvissa melko heikosti, mutta tässä hieman lähikuvia;




Sydän ei ole koskaan ollut mikään suosikkisymboli, mutta tästä pidän kovasti.
Lue lisää »

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Mistä on tulevan kesän kynnet tehty?


Mansikkasorbetista, mintusta, Pisangista maidolla, auringosta ja suklaasta :)!

Auringolla on näin talvella ihana vaikutus. Kevään odotus kasvaa päivä päivältä, talvi tuntuu olevan jo jollakin tapaa ohi, kaupan vaaterekeistä tulee etsittyä keväisempiä värejä ja silmämeikeissä alkaa tehdä mieli käyttämään yhä värikkäämpiä sävyjä - kynsistä puhumattakaan.


Mistä teidän kesäkynnet on tehty?

PS. Valvooko kukaan lukijoista Oscareiden parissa :)?

Lue lisää »