perjantai 3. joulukuuta 2010

POP is back to business

Moikka ihanat!

Hengissä ollaan, vaikka blogin päivittämisestä on kulunut ihan hävyttömän pitkä aika.

Viime aikoina on ollut niin lahnaolo että ei tosikaan. Joka toinen päivä olo on kuin siinä kuuluisassa flunssakuume-härdellissä, mutta sitten se ei ole koskaan iskenyt kuitenkaan ihan aikuisten oikeasti. Nokka vuoti viime viikolla kuin Victorian putoukset sen kolme päivää, olo oli tokkurainen ja keskittyminen nollassa. Silti ei mitään merkkiä kuumeesta! Oli tosi tehokasta maata sohvalla, paperitupot nenässä (nenä oli niin kipeä niistämisestä ja epätoivoissaan ihmiset tekevät mitän vain) ja tehdä ainoastaan sitä mihin kykenin eli elokuvien katselemiseen.

Btw tullot lensivät nenästä suht vilhakkaan kun katselin randomilla valittua elokuvaa, ja jonka lopussa Robert Pattinsonin (eh...) näyttelemä hahmo katselee WTC-tornin ikkunasta ulos ja hetkeä myöhemmin torniin pamahtaa lentokone. En pidä Pattinsonista, elokuva oli mitä oli mutta tuo loppu oli jotenkin niin absurdi :D. Räkäisestä -kirjaimellisesti- naurusta ei meinannut tulla loppua sitten millään. Ja tuo loppu oli vielä se elokuvan "juttu" mikä on itkettänyt kaikkia elokuvan katsonneita. Hups. No minulla onkin melko kieroutunut huumorintaju :P.

Photobucket

Nyt kun tämä on/off-vaihe näyttäisi olevan ohi, niin odotan sormet syyhyten että pääsen taas POPin pariin  ^__^. Minä en nimittäin pysty enkä halua kirjoittaa yhtään mitään ellei keskittyminen ole hyvä.

Minulla on kirjoittelun lisäksi myös omien suosikkiblogien lukeminen rästissä, viimeinen vilkaisu oli viime perjantaina eli kääks! Luettavaa on ihan hurrrrjasti. Tänään perjantain suunnitelmissa onkin iso kuppi kaakaota (kermalla ja nompparelleillä), sohva, läppäri ja blogimaailma :). Muutaman blogin kävin jo vilkaisemassa ja voih siellähän ollaan jo ihan joulutunnelmissa taustakuvineen päivineen.

Lähden nyt valloittamaan keittiön tiskivuorta, puran IKEA-kassit, syön, laitan kynttilät palamaan ja sitten lukemisen ja kirjoittelun pariin.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

PS. Kiitos kaikille kommentoijille ja sähköpostin lähettäjille. Ne ovat piristäneet hetkellisesti idlaantuneen bloggaajan mieltä ihan hurjan paljon ♥.

PPS. No arvatkaa ovatko kuvat ja kirjoittaja eri paikassa, eeh? No onhan se päivä onneksi huomennakin :).

7 kommenttia:

  1. tuo sun kaakaomukillinen kuulostaa erittäin namille,taidan varastaa idean ;)

    Toiko posti mitään kivaa? :D

    VastaaPoista
  2. Mä oon ehkä tas vähän hassu, mutta mä pidin Remeber Me:n lopusta. En sellaisella "tahdon parkua" tavalla enkä tuollaisella "you got to be kiddin' me" tavalla vaan en oikein tiedä miten. Musta se leffa muutenkin ylitti mun odotukseni, kun olin valmistautunut maailman pahimpaan kuraan vihatessani Pattisonia :D

    Kivaa että olet back in business, mulla onkin ollut sun merkintöjä jo vähän ikävä

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla susta taas :) <3

    Robert Pattinson on mielestäni myös ällö. Näyttää kuin sen kulmakarvat kasvais yhteen. Olis kai siihen Edwardin rooliin voinut keksiä vähän namimman jampan.

    VastaaPoista
  4. Blogista löytyy haste siulle :) (ellei sua ole jo haastettu).

    VastaaPoista
  5. Läpi lasien
    Joo toi jotain oiikein ihanaa ja herkullisen näköistä, kiitos paljon :)!

    S
    Joo siis kyllähän se oli parempi kuin mitä odotin (odotin jotain paljon... no en tiedä kyllä :D) ja loppu oli kyllä erilainen :). Ja toteutettu silleen hyvin ettei sillä WTC-iskulla kuitenkaan mässäilty sen suuremmin.

    Kiitos <3.

    Nonnu
    Aww kiitti :).

    Joo varsinkin Edwardin roolissa Pattinson on jotain niiin kamalaa... Ja ne kulmakarvat! Tekisi mieli vähän nyppiä >:].

    HeidiB
    Kiitoksia, käynkin vilkaisemassa :).

    VastaaPoista
  6. Anna
    Kiitos :D. Mieheni näyttää jostain kumman syystä aina kovin nolostuneelta kun liikun ulkona tuo päässä, hmm x)?

    VastaaPoista