sunnuntai 1. elokuuta 2010

Kuumavahaa kulmiin? Oh yes!

Olen kertonut teille jo aikaisemminkin vaaleista ripsistäni sekä kulmakarvoista ja havainnollistinkin vaaleuttani nakuilemalla tässä pohdinnassa (kotikestovärjäysrippeiden kera). Pikapläräytän vaaleusärsytykseni nyt pikaisesti myös tuoreemmille lukijoilleni :).



Silmäni ovat syvällä päässä ja omistan suht vahvat kulmaluut. Ripsieni ollessa naturel-tilassa kasvoissani näyttäisi olevan vain kaksi iiristä eikä mitään niitä rajaamassa kiitos vaaleiden ripsien eli "perusrajaus" puuttuu. Yh. Entäs kulmakarvat? Ne ovat ihan vaaleat, eivät näy myöskään juuri mihinkään naturelleina. Ilman silmämeikkejä minulla ei ole yhtään mitään kehystämässä kasvojani.


En tiedä miksi mutta nuo kulmaluulla olevat pisamat hihityttävät joka kerta :D

Kehyksettömät kasvoni ovat minusta jotain ei niin mukavaa katseltavaa. Näytän ihan kipeältä ja niin valjulta. Aivan kuin katsoisi naista kenellä ei ole vaikkapa hiuksia - siitä ihmisestä puuttuu "jotain". Enkä tarkoita että hiukseton nainen olisi mitenkään huono tai "siltä puuttuu jotain", ihan esimerkkinä mikä tuli ensimmäiseksi mieleen ja voisi olla verrattavissa.


Ripsien yläpuolella kasvaa.. hajaripsiä o_o?

Olen nähnyt monia naisia ketkä ovat myös vaaleita (joko vaaleahiuksisia tai punapäitä) ja heillä on aivan sama juttu. Tosin, jotkut heistä meikkaavat ja jotkut eivät juuri koskaan ehosta kulmakarvojaan tai ripsiään. Minua se ei tietenkään haittaa, mutta itse oikeasti tarvitsen sen ripsarin ja kulmakynän ennen kuin astun asuntomme ovesta ulos. Joku ei lähde ulos ilman täydellistä meikkipohjaa ja minä en lähde ilman ripsiväriä ja/tai kulmakynää.

Kutsun naturel-lookiani "silmättömäksi" :D. "Oota teen nopeesti silmät niin mennään sitten ulos syömään". En suhtaudu vaaleuteeni kuitenkaan byää nyyh oon ihan hirvee miks mie oon nii vaalee byää -asenteella, ei tuollaisesta hyödy mitään ja miksi tehdä elämästä hankalaa? Asioille voi mielestäni tehdä aina kaksi eri vaihtoehtoa, joko korjata/muuttaa se tai elää sen kanssa. Valitsen jälkimmäisen (ja ripsivärin ja kulmakynän).




Nyt kestovärjäyksen jälkeen tunnen oloni ilman meikkiä ihanan huolitellulta, siistiltä ja näkyvältä. Tänäänkin kävin ulkona syömässä ihan pelkästään kestovärjäyksissä + luomivärissä ja voi että miten ihanan helppoa :). Sitten jotkut keillä on vahvat kulmakarvat ja ripset eivät pysty menemään mihinkään ilman mitään meikkiä, hassua miten kaikki on niin suhteellista.


Ripsiini laitettiin tumminta mahdollista sävyä eli sinimustaa.

Ripsiini tuli tumminta mahdollista sävyä eli sinimustaa. Sininen sävy vilahtaa niissä ihanasti, etenkin alaripsissä :). Kulmakarvoista en halunnut liian ruskeita, tippa harmaata teki niistä tummemmat menemättä kuitenkaan liikaa ruskeiksi.



Vau, minulla on alaripset :o. Ja hurraa ei enää sitä valkoista rajaa ripsien tyvessä ripsarin jälkeen \0/.



Sain kosmetologilta kehuja kauniista ja todella hyvästä ihostani :). Kulmani hajakarvat otettiin pois ensimmäistä kertaa kuumavahalla (en tiedä kuinka kauan tätä ollaan yleisesti käytetty, viimeisin kosmetologikertani oli vuosia sitten) ja voi jumpe :D.

Kuuma mutta ei kuitenkaan tuskaisan polttava aine tuntui kulmilla hassulta. Jutustelumme lomassa kosmetologi asetteli kaiken valmiiksi ja ennen kuin ehdin edes odottaa repäisyä niin silmieni yläpuolelta kuului räikeä *RÄTS* mitä säikähdin ja hytkähdin paikallani :'D. Aivan kuin iholta olisi vedetty pieni teippipalanen kerta toisensa jälkeen, tunne oli hauska ja hassu eikä yhtään kivulias.


Hajakarvat lähtivät niin nopeasti ja ihanasti irti ettei tosikaan, kulmani eivät ole varmaan koskaan olleet näin ihanan sileät ja karvattomat. Karvat myös kasvavat nyt paljon hitaammin takaisin eli kulmien pitäisi olla siloisat vielä pitkään :).

Pystyyköhän kuumavahauksia tekemään kotona? Muita jostain päin kroppaa vahattuja?

5 kommenttia:

  1. Voi kuinka nätti lopputulos! Todella onnistunut värjäys :)

    VastaaPoista
  2. Missä kävit kosmetologilla ja paljon maksoit siitä lystistä? ainakin vaikutat lopputulokseen tyytyväiseltä? Itse kaipaisin värjäyksen sijaan lähinnä ripsipermanenttia sekä kulmien muotoilua, ja näin palkkapäivän ollessa lähellä olisi kiva vähän satsata itseenkin :)

    VastaaPoista
  3. Voi vitsit, mä haluan kans vahauttaa kulmani! Oliko minkä hintaista?

    Viime kesänä kävin itse ensimmäistä kertaa värjäyttämässä ripset ja kulmat. Mulla on kyllä ne luonnostaankin aika tummat, mutta oli silti erilainen olo. Pitäis varmaan kokeilla sitäkin itse kotona, pääsis halvemmalla.

    VastaaPoista
  4. tahma, oi kiitos :).

    Anonyymi, paikallisessa kosmetologi-kemppariliikkeessä ja koko lysti maksoi 19€. Hinnat varmasti vaihtelevat jonkin verran, toinen ihan kosmetologi-paikka missä saa kaikenlaisia hoitoja ottaa samasta lystistä hieman yli 20€. Pelkät kulmat olisi saanut 15€:lla.

    Mansikka, ite oon tehny jo vuosia kotona kestovärjäyksiä mutta kyllä tuo kosmetologilla tehty kestää paljon paremmin ja värikin tarttuu karvaan paremmin kiinni. Nyt jälki on luonnollinen, kotikestovärjäys jätti kulmat jotenkin pehmeämmän näköiseksi :/. Ja minun pitäisi ostaa ruskeaa sekä mustaa että saisin oikeanlaisen lopputuloksen ja kummatkin väripömpelit maksavat 10€/kpl. Tosin kyllähän ne sitten kestävät useammankin värjäyskerran.

    VastaaPoista
  5. vahaus on jo old-skool, suosittelen sokerointia! :)

    Kosmetologin värit tarttuu ja pysyy paremmin kun on vahvempi hapete kuin kotiväreissä.

    VastaaPoista