maanantai 9. elokuuta 2010

Jauhelihalla täytetyt cannelonit

Koska hyvä ruoka on sydäntäni lähellä, niin ajattelin alkaa kirjoittamaan tänne ylös joitakin oikein makoisia reseptejä joita on tullut tehtyä ja todettua herkullisiksi. Ruokablogin puolelle ei olla siis menossa, mutta aina välillä saattaa putkahdella ruokajuttuja niin minun kuin myös toivottavasti teidänkin iloksenne :).

Ainekset:

* Jauhelihaa + jauhelihamaustetta* Tomaattimurskaa (chili-tai valkosipuliversio) * Valkosipulia
* Sipulia

* Haluamasi mausteet (esim suola, pippuri, lihaliemikuutio)

* Canneloni-rullia
* Mozzarellajuustoraastetta
* Ruokakermaa (oman maun mukaan joko tavallista tai esim kolmen juuston tai kolmen sipulin versio)

Täytteen valmistus:
Ruskista jauheliha pannulla ja mausta se jauhelihamausteella, lihaliemikuutiolla sekä suolalla ja pippurilla. Heitä lopuksi sekaan pilkotut valkosipulit, sipulit ja lorauta sekaan tomaattimurskaa. Tässä vaiheessa voit tyhjentää koko tomaattimurskapurkin ja käyttää myöhemmin kuorrutteeksi toisen purkin tai heittää nyt sekaan esimerkiksi puolet ja myöhemmin loput puolet.




Täytteen valmistuttua siirrytään sottaisimpaan vaiheeseen eli canneloniputkien täyttämiseen. Käytin alustana isoa lasagnevuokaa ja tähän semmoinen soveltuu mielestäni parhaiten. Muista rasvata vuuan pohja ennen cannelonien asettelua sinne :)!

Täyttämiseen on eri tekniikoita, kaikista siistein taitaa olla täytteen kaataminen pursotuspussiin ja pursottaminen suoraan putkiloihin. Liikaa näpertelyä ja aikaa, itse painoin putket kuvan tavalla pohjaa vasten ja täytin täytteet pikkulusikala suoraan putken sisälle.



Kun cannelonit ovat täytetty ja laitettu vieretysten vuokaan, kippaa rullien päälle kuorrute.

Kuorrute:
Sekoita kulhossa tomaattimurska ja ruokakerma sekaisin ja kaada cannelonien päälle. Mausta halutessasi.



Lopuksi on herkkupeppupandan favourite part eli viimeiseksi ennen uuniin menoa heitetään koko komeuden päälle paaaljon mozzarellajuustoraastetta ^__^.


Tämä on vielä "vähän" juustoraastetta minun mittapuullani ;)
(Kuvassa esiintyvä hammastahnatuubi ei sisälly reseptiin)



Mars uuniin! Paista komeutta 200-250 asteisessa lämmössä uunista riippuen noin 20-30 minuuttia. Kun juusto muistuttaa alla olevan kuvan juustopintaa niin ruoka alkaa olemaan valmista.



En malttanut ottaa valmista annoskuvaa vaan ampaisin heti herkulliselle tuoksuvan sapuskan kimppuun ja hups puolet katosi samantein.

Olen huono kirjoittamaan miten ruoka valmistetaan, kirjoitan sen joko liian "yksinkertaisesti" tai liian "itsestäänselvästi" vai miten se pitäisi nyt sanoa :D? Eli oletan että kyllä tämän lyhyen sepustuksen ymmärtää.

Nyt pääsette ihanat lukijani vaikuttamaan!

a) Haluaisitteko jatkossakin reseptit Step by step -tyylillä kuvien kera vai onko pelkästään yksi kuva valmiista ruuasta riittävä :)?

b) Haluaisitteko reseptin alkuun vielä yhden kuvan missä näkyisi kaikki pöperön valmistukseen tarvittavat ainekset?

11 kommenttia:

  1. Vaikka just söin aamupalan, tulikuvia kaattoessa nälkä.. :'D
    Juu, miusta ainakin (en sit tiiä muista) ois kiva jos ois ne valmistustarvikkeet alussa ja step by step ohjeet :)

    -mirka-

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä on vaan hyvä jos ne ohjeet on vähän liiankin selvät. Itse kun olen aika tumpelo tuolla keittiön puolella :D
    Ja joo,kaikista valmistustarvikkeista olis kiva saada kuva alkuun :)

    VastaaPoista
  3. Aih, nam- ihan superhyvältä näyttää! :)

    Musta on kiva, jos on kuvia- mutta joka kohdasta ei oo pakko olla :)
    Tämä oli tosi hyvä postaus, ja myös kiva jos postauksen alussa on kuva valmiista ruuasta, jotta lukemistosta näkee sen kuvan =)

    VastaaPoista
  4. Voi ei miten hyvältä tuo kuulostaa! Tomaattiset ja juustoiset ruuat on ehkä parasta maailmassa.

    Tuo idyllinen ruokablogikuva hammastahnatuubilla varustettuna on aika symppis :)

    VastaaPoista
  5. Kuva, missä näkyy pöperöihin käytetyt aineet olis jees. :) Step by step -kuvat tekee merkinnästä kivemman, mutta hyvin kelpaa myös vain valmiista ruuasta otettu kuvakin.

    VastaaPoista
  6. Voi että, kun tuli nälkä! nam. En oo koskaan kuullu noista rullista,saako normi kaupasta? Itse pidän vaihe-vaiheelta tyylistä, mutta siinä ei tosiaankaan tarvi olla jokaista vaihetta, vaan ne oleellisemmat :)

    VastaaPoista
  7. Mirka, tuo on kyllä se ärsyttävin puoli ruokakuvissa! Nälkä tulee lähes pakosti jos herkullisesta ruuasta on kuva vaikka olisit juuri syönyt ;D.

    M, minä tykkään myös mahdollisimman selkeistä ja vaihe-vaiheelta-kuvista (terveisin toinen tumpelo)

    Tarzan, kiitokset palautteesta :).

    Pääsky, olet kyllä niin oikeassa, naam! Haha, joo huomasin itseasiassa tuon tuubin vasta ladatessani kuvan nettiin :D.

    Eva, ja tällöin teksissä ei tarvitse niiin tarkkaa kuvailla valmistusvaihetta kun kuva kertoo jo aika paljon + pieni kuvaus. Eikä tekstiä tule niinkään paljon yhteen merkintään.

    H, kiitokset palautteesta :)! Joo ei ehkä ihan kaikkien esim vihannesten pilkkomisesta tarvitse olla kuvaa tai veden kiehauttamisesta ;).

    Noita saa ihan tavallisista ruokakaupoista, löytyy samalta hyllyltä kuin kaikki normaalitkin (ja erikoisemmat) makaroonit ja pastat :). Ne rullat näkyivät ainakin tuosta omasta vihreästä paketista sen läpinäyvän muovi"ikkunan" läpi.

    Kiitokset kaikille palautteesta! Step by step -kuvia on siis luvassa mikäli niitä muistan aina napsia :).

    VastaaPoista
  8. Hemmetti miten herrrrrrrrkullisen näköistä! KIITOS miljoonasti ohjeesta, noita teen joku päivä!=)

    VastaaPoista
  9. Anonyymi, eipä kestä kiitellä :)! Varoitan, tuo ruoka ei ole koskaan kestänyt meillä kuin max 1,5 päivää ;D.

    VastaaPoista
  10. Oi miten herkun näköistä! Paljonko käytit jauhelihaa ja tomaattimurskaa?

    VastaaPoista
  11. Jenni, jauhelihaa taisi olla yksi 400g jos en ihan väärin muista :). Ihan kuinka paljon sitä tykkää laittaa, enemmänkin voi olla.

    Tomaattimurskaa. jaa-a :D. Olisikohan mennyt yksi iso Rainbow purkki? Meillä on niitä aina kotona kuivamuonakaapissa ja jos näyttää siltä että tomaattimurskaa voisi olla enemmän niin sitten laitellaan enemmän :).

    VastaaPoista