maanantai 31. toukokuuta 2010

Voi peppu minkä menit tekemään OPI RapiDry

Olin kirjoittamassa jo muutama päivä sitten saapuneista Lusheista (oih ihanan nopea toimitus), mutta nyt on ihan pakko murista ensiksi OPI:n pikakuivattajasta. Lushia luvassa sitten huomenna :).

Olen käyttänyt OPI RapiDry pikakuivattajaa jokaisen kynsilakkauksen yhteydessä. Tuote on toiminut moitteettomasti (levittyy tasaisesti ja yhdellä vedolla) ja sivellinkin (onko sen nimi sivellin?) oli juuri sopivan suuri. Käytin tätä ennen Mavalan Minute Quick Dryta ja siinä oli niin ärsyttävän pieni tuherosivellin millä sai levittää useamman kerran ennen kuin koko kynsi oli sivelty. Minute Quick Dry ei myöskään levittynyt mielestäni yhtä hyvin (=pieni sivellin) kuin RapiDry. Käytin pienen purkin uskollisesti kuitenkin loppuun ja pääsin koeajamaan OPIa.

OPI on ollut käytössäni reippaasti alle vuoden, mutta katsokaapa mitä se on alkanut tekemään kauniille lakkauksilleni ;[



Tasaista? Yeah right

Aivan kuin pullossa oleva mönjä olisi muuttunut liisteriksi. Avatessani purkin siveltimen mukana tulee ohuita seittimäisiä "lankoja" o_o. Levittäessäni lakkaa kynsilleni aine jämähtää kynnen pinnalle kuin tauti, mutta osa kynnen kohdista jää sellaiseksi kuin pitää eli hieman kosteaksi = puolikuiva liisterimäinen lopputulos kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, voi pikkurilli-parkaa :(.

En tiedä mikä RapiDryta vaivaa mutta kyllä vähän pienesti ärsyttää, varsinkin kun tykkäsin tuotteesta todella paljon sen vielä toimiessa normaalisti :/. En voi uskoa että se olisi päässyt mitenkään kuivahtamaan koska en jätä lakkapurkkeja koskaan edes hetkeksikään auki.

Voinko heittää tämän tuotteen pois hyvällä omatunnolla? Mömmelöä olisi jäljellä vielä hieman yli puolet...



...Raaskii, ei raaski, raaskii...
En tykkää heittää tuotteita turhaan roskikseen, mutta mitä minä teen tällaisella päällyslakalla mikä lähinnä sotkee nättejä lakkauksia? Siellä se nyt mököttää ikkunalaudalla odottamassa tuomiotaan.

Pyörähtäessäni kaupungilla kävin etsimässä vaihtoehtopäällyslakkoja. Mavalalta löytyi kaksi sopivalta kuulostavaa tuotetta: MavaDry pikakuivattaja sekä Mavala ColorFix päällyslakka. Tuotteet kuulostivat lähes identtisiltä, mutta Colorfix vei voiton.

"ColorFix on joustavan pinnan antava akryylivahvisteinen päällyslakka. Kuivuessaan se antaa kynnelle elastisen suojan, joka korostaa lakan väriä. Pitää lakkauksen joustavana, antaa tehokkaan suojan ja ehkäisee lakkausta lohkeilemasta ja irtoamasta. Plaaplaaplaa kerros ColorFix'iä joka toinen päivä pitää lakkauksen kirkkaana ja kestävänä pitkään."

Odotan innoilla tämän korkkaamista :). Sivellin näyttää myös paremmalta kuin
Mavala Minute Quick Dry:ssa. Sivellin on itseasiassa samaa koko- ja malliluokkaa kuin käyttämässäni Mavalan aluslakassa (Mavala Protective Base Coat) josta olen tykännyt todella paljon. Hintaa tuotteella oli 10,90€. Kuulostaa minun korvaani hinnakkaalta, mutta olenkin tällainen nuukailija joissakin asioissa että tiedä sitten ^^.



Kuvissa näkyvistä kynsilakasta on pakko ottaa huomenna kuvat, on muuten yksi lempparikynsilakoistani China Glazelta ^^. On jäänyt nuo kynsilakkakuvailut muutenkin turhan harvalle, sillä olen käyttänyt viime aikoina lähinnä niitä kynsilakkoja joista olen tehnyt jo kuvapostaukset tai sitten kynsissä ovat komeilleet konadijutut mustalla ja/tai valkoisella/shokkivärillä eli ei mitään sen järisyttävämpää :).Ps. Mistä johtuu nuo ilmakuplat mikäli niitä ilmestyy päällyslakkauksen jälkeen kynnelle? Sinne on ilmeisesti mennyt ilmaa väliin(?) mutta siis huh?

PPS. Ei kukaan sattuisi haluamaan ilmaista liisteriä by OPI? Voin taata että ainakin tapetti pysyy tällä seinässä erinomaisesti!

10 kommenttia:

  1. Mie oon huomannut, että noi pikakuivattajat vähän tuppaa liisteröitymään aina siinä vaiheessa, kun pullosta on puolet käytetty. Just sellasia ihme jojoja tulee, ja se on vaikee saaha levittymään (tosin kunhan ainetta ottaa vaan oikeen reilun kokosen möntin ja äkkiä levittää, niin onnistuu kyllä). Mistä lie sit johtuu... Pullo pikakuivista kun vielä suht nopeesti kuluu, kun sitä käyttää niin usein. Muistaakseni Mavalan Mavadry on tähän mennessä ainut, joka ei oo niin pahasti liisteröitynyt. Sitä varmaan ostan seuraavaksi, kunhan Seche Vite loppuu.

    VastaaPoista
  2. Kyllähän nuo pikakuivattajat tosiaan tuppaa liisteröitymään, mulla pahimmat on ollu just Mavalan Mavadry ja Poshen pikakuivattaja. Ton ongelman takia hankinkin itselleni Seche Vite Restoren ohentamaan kynsilakkojani.

    VastaaPoista
  3. Tuo kuulostaa iha normaalilta paksuuntuneelta lakalta. Mavalalla on esim kynsilakan ohentajaa, sitä kun laitat pari tippaa niin avot ;D Jotkut käyttää myös kynsilakanpoistoainetta.

    VastaaPoista
  4. Niitä ilmakuplia tuppaa tulemaan jos lakkakerrokset on ollu liian paksuja ja ei ole malttanut kuivattaa rauhassa kerrosten välillä.

    Tykkään ite tosta MavaDrysta. Kuivattaa nopeesti ja tuo kynnelle mahtavan kiillon. Pisemmällä käytöllä noi pikakuivattajat vissiin vaan kuivattaa ite kynttäkin...

    VastaaPoista
  5. Kuten muutkin on jo sanoneet pikakuivattajat paksuuntuvat aika nopsaan. Itse käytän Seche Viteä ja se on lähes aina parin kuukauden päästä jo ohentajan tarpeessa. Mavalalta löytyy kynsilakanohentaja, joka parilla tipalle pelastaa paksuuntuneen kynsilakan ja antaa sille lisää elinaikaa :)

    VastaaPoista
  6. Pidin jossain vaiheessa todella paljon OPIn lakoista... kunnes kokeilin niitä kirkkaita. Jonkin ajan kuluttua käyttämäni päällyslakka (?!) alkoi tekemään sen, että kynnen pinta alkoi KUPLIA todella epämiellyttävästi, jättäen kynnen röpöliäiseksi (hienoa suomen kieltä tänään). Opin alus&päällylakka puolestaan on minulla muuttunut liisteriksi, vaikka hyvin olikin kiinni... Juurikin siinä vaiheessa kun tavaraa oli puolisen putelia jäljellä... V*tuttaa.

    VastaaPoista
  7. Mulla oli tuota OPIn pikakuivattajaa se pieni 3 ml pullo, kun tuli pikkulakkojen setissä. En ehtinyt edes sitä loppuun, kun meni ihan möykyksi koko kuivattaja! Ja kaiken lisäksi tuo pullon muoto teki sen, ettei sitä möykkyyntynyttä voinut saada mitenkään pois, jos olisi edes halunnut käyttää.

    Sechen pikakuivattaja on tähän mennessä ollut ehdottomasti lupaavin! Ja kun eBaystä osti, ei sille 15 ml pullolle paljoa hintaa tullut ;)

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia kaikille kommenteista ja vinkeistä :). Saa nähdä kauanko tuo Mavalan yksilö pysyy hyvänä.

    VastaaPoista
  9. Mun ultimatelemppari on Cesarssecretsin pikakuivattava, hinta-laatu-määrä-suhteeltaan erinomainen! :]

    VastaaPoista
  10. uskaltaiskohan tohon laittaa läpinäkyvää kynslakan poistoainetta, auttaskohan..? Muuten varmaan vois ihan varmaan, että oksat pois, mutt kun on pikakuivattaja..

    VastaaPoista