maanantai 15. helmikuuta 2010

Oi aurinko!

Pientä hiljaiseloa on tullut vietettyä kiireiden vuoksi, mutta nyt sormet syyhyävät sen verran kirjoittamiselle että vaikka pieni tiskikomppanja odottaakin tällä hetkellä minua keittiössä, niin annan niiden odottaa ja istahdan sohvalle elämään tässä hetkessä.

Pääsin tänään lähtemään töistä jo iltapäivän puolella mikä on harvinaista herkkua ja mikäs minua ilahduttikaan, korkealla taivaalla paistava aurinko! Energiapurkauksen ansiosta sain hoidettua tänään asioita jotka olisi pitänyt hoitaa jo aikaa sitten eli olen päivän saavutuksiini varsin tyytyväinen vaikka ihan pikkuasioitahan ne tuntuivat olevan. Rakastan sitä kun saan vetää viivan tehdyn asian yli things to do -listallani.


Päätin näin yön tunneilla hemmotella itseäni ja laitoin menemään tilauksen Everyday Mineralsille. Auringon ja hyvän tuulen inspiroimana tilasin raikkaita ja pirteitä luomivärejä tuomaan kevään uusia tuulahduksia meikkipussukkani sisältöön.



Uusi häivytyssivellin on ollut ostoslistalla jo pitkään ja nyt kun viimeinkin olen tilaamassa muitakin tuotteita niin voin heittää sen ostosten sekaan hyvällä omatunnolla. Äh, haluan jo päästä leikkimään noilla luomivärisävyillä!

Onpas vieläkin yli-energinen olotila... Taidan mennä purkamaan sen tiskaamiseen kun tilanne on vielä päällä. Eiköhän se ensimmäisen satsin jälkeen ole jo lopahtunut...


Muita jonkinasteisen auringonpistoksen saaneita :)?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti