tiistai 5. tammikuuta 2010

Teippipidennysten hoito

Hei olen naamaton
Olen nähnyt neljää karvaista kaveriani viimeksi hieman yli vuosi sitten. Kevät ja kesä meni mukavasti lyhyissä pätkissä mutta näin talvella halusin jotain pidempää kehiin.

Nyt olemme taas kimpassa karvaisten kaverieni kanssa! Ai ette ole kuulleetkaan heistä? No tässä he ovat! Teippipidennys numero yksi, -numero kaksi, -numero kolme ja -numero neljä \0_.



Hiusmallini oli jo entuudestaan niskasta lyhyt ja kasvojen ympäriltä pidempi. Toiselta poskipuoliskolta (onko tuo edes sana?) omat pisimmät hiukseni ylsivät melkein jo rintamukselle asti kun taas toisen puoliskon pisimmät hiusosiot olivat vain hieman yli leukaan asti. Koska hiusten pituusero oli noinkin suuri, niin malli oli persoonallinen ja toi sen oman juttunsa - mikäli pisimpien hiusten pituusero olisi ollut vain muutaman sentin niin lopputulos olisi näyttänyt pikemminkin kampaajan leikkausmokalta kuin persoonalliselta yksityiskohdalta :D.
Nyt omien pisimpien hiusten alle lisättiin kaksi teippipidennystä per sivu tuomaan lisää paksuutta, muotoa ja hieman pituutta. Nyt hiukset ovat molemmilta puolilta yhtä pitkät, I liek!



Pidennyksiä hoidetaan samalla tavalla kuin omia hiuksia, sillä pidennykset noh ovat oikeaa hiusta. Pidennyksille on olemassa myös "omat" shampoot, hoitoaineet, hoitosuihkeet, naamiot ynnä muuta sellaista, mutta itse käytän samoja tuotteita kuin omienkin hiuksien kanssa. Ainoa oma tuote jonka olen varta vasten ostanut lisätupsuille on Hair Talkin kosteuttava hoitoaine (balsam) pidennyksille.

Pidennykset kannattaa kammata ennen hiusten pesua mikäli ne tuntuvat kihartuvan tai menevän takulle. Normaalin pesun jälkeen levitän kyseistä hoitoainetta pyyhekuiviin pidennyksiin ja kampaan ne vielä läpi. Hoitoaineen voi antaa vaikuttaa minuutista vaikka viiteen minuuttiin, mitä pidempää hoitoaine pääsee vaikuttamaan sen parempi.

Huuhtelen pidennykset kevyesti, sillä hoitoainetta ei ole tarkoitus huuhdella kokonaan pois. Pidennyksistä tulee ihanan pehmeät/silkkiset ja ennen kaikkea kiiltävät (kerrankin pidän tästä "lirulopputuloksesta :D) sekä helposti harjattavat.



Paras tapa jolla pidennyksiä voi hemmotella ovat kosteuttavat hoitoaineet, hoitosuihkeet sekä hiusnaamiot. Jatkeet janoavat kosteutta eikä niitä periaatteessa voi kosteuttaa koskaan liikaa. Hemmottelen omia pidennyksiäni niille tarkoitetulla hoitoaineella (Hair Talk), erilaisilla jätettävillä hoitosuihkeilla (EKS on suosikkini) sekä L'orealin Elvital Nutri-Gloss hiusnaamiolla. Naamio korjaa, suojaa sekä saa hiukset kiiltämään. Levitän tätä pyyhekuiviin hiuksiin/pidennyksiin ja annan vaikuttaa halutusta lopputuloksesta riippuen minuutista jopa 15 minuuttiin.

10 kommenttia:

  1. Oiiii kuinka kiva tukka sulla on! :) Tykkäilen!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana tää sun blogi! Ei mitään negatiivista sanottavaa :)

    VastaaPoista
  3. itse jätän yleensä hiusnaamiot tunniksi hiuksiini. tuo 15minuuttia kuulosti minusta todella lyhyeltä ajalta?!?! toisaalta minun hiukseni ovat erittäin kuivat, vaalennetut, luonnon"laineikkaat" ja muutenkin kärsineet...

    VastaaPoista
  4. Sulla on AIVAN IHANAT hiukset! Oon tuollaista mallia ihastellut jo pitkään, en vaan raaski leikkauttaa... Mutta oon päättäny, että kun leikkaan, haluan kunnolla jättää pituuseroa, koska oma tukka on niin pitkä.

    VastaaPoista
  5. Venla & Anonyymi, kiitokset ^^!

    Anonyymi, kiitos vinkistä täytyykin kokeilla pitää naamiota pidempää jos näistä tulisi vaikka vieläkin siloisemmat :).

    norppa, oi kiitoksia pidän näistä myös itse älyttömän paljon :). Lisäsinkin tuohon tekstiin että nyt hiukset ovat siis yhtä pitkät molemmin puolin jatkeiden ansiosta.

    Onko sinulla kuinka pitkä tukka? Itselläni oli joskus reippaasti yli hartioiden pituiset hiukset, mutta sitten ne alkoivat tympimään oikein kunnolla kun en keksinyt kovin montaa eri tapaa miten voisin laittaa niitä vaikka olivatkin kerrostetut :/. Ilmeestä tuli heti paljon pirteämpi kun hiukset lyhenivät mutta ei kuitenkaan liian naku kun tuohon sivuille jäi pitkät hiusosiot :).

    Kyllä ne hiukset kasvavat aina takaisin eli rohkeasti vain kokeilemaan jotain uutta jos tekee mieli, pitkistä hiuksista voi mukavasti jättää tämmöisiä "rippeitä" lyhyiden kutrien kaveriksi ;). Toinen kiva malli on että alimmat/pisimmät hiukset ovat tummemmalla sävyllä ja sitten puolesta välistä alkaa vaaleampi sävy eli hiukset vaikuttavat lyhyemmiltä kuin oikeasti ovatkaan ja pehko näyttää kevyemmältä :).

    VastaaPoista
  6. Mistä oot ostanu ton Hair Talkin hoitsikan?:--D Ja paljonko sillä oli hintaa?

    VastaaPoista
  7. cottoncandy

    Hmm tarkoititko kumpaa hoitsikkaa?

    http://pieceofpanda.blogspot.com/2010/06/hoitoaineet-teippipidennyksille.html

    ^ Tuosta merkinnästä löytyy tietoa/hintaa/saatavuutta molemmista tuotteista :).

    VastaaPoista
  8. Tää sun blogisi on loistava^^
    Sain heti vastauksia kysymyksiini, kiitos siitä! (:

    VastaaPoista