tiistai 30. kesäkuuta 2009

Mielen- sekä hiusten kohotusta

En ole oikein koskaan törmännyt tapeeksi hyvään tyvikohottajaan. Aikoinaan sain kiitettävää kohotusta muotovaahdon ja papiljottien yhteistyöllä. Hiusten kasvaessa lisää pituutta paplarit jäivät käytöstä nopeasti pois ja siirryin tupeerauksen ihmeelliseen maailmaan. Tyvitupeerauksen ja hiuslakan liitto kestää, mutta kohotus olisi ihanteellisin saada tyveen ilman että hiuksia tarvitsisi kokoajan kuluttaa rajuilla tupeerauksilla ja lisätä päälle vielä kuivattavaa hiuslakkaa.
Olen meinanut tilata TIGI:n Root Boostiin jo kerran aikaisemmin, mutta skeptinen suhtautumiseni näihin "uskomatonta kohotusta!" -tuotteisiin vei voiton. Käydessäni tänään kampaajalla otsatukan leikkuun merkeissä minun ja Root Boostin tiet kohtasivat jälleen kerran. Kampaaja suositteli sitä minulle ja laittoi sitä kauttaaltaan hiuksiini näyttäen mitä se saa aikaiseksi. Kaikki epäilykseni katosivat samantien kun kampaaja oli saanut föönauksen tehtyä. Tuotetta suihkutettiin kuiviin hiuksiini eivät hiukset menneet suureksi ihmetykseksi tahmaisiksi tai likaisen näköiseksi. Hiukset kohosivat ihanasti tyvestä ja penkillä istui erittäin tyytyväinen asiakas.


Bed Head Tigi Catwalk Root Boost

Suihkutettava vaahto, joka kohottaa hiuksia samalla lisäten rakennetta ja tukea.

Tuotetta suihkutetaan noin 5-8cm etäisyydeltä tyvialueille ja kammataan latvoihin jolloin hiukset kohoavat kauttaaltaan föönatessa. Koostumus on kevyt, mutta nostattava. Hiukset jäävät pehmeän tuntuisiksi, kiiltäviksi ja nousevat tyvestä tuoden paksuuden tuntua. Tuoksu on kevyen hedelmäinen.

Käyttö kuiviin tai kosteisiin hiuksiin.



Tigi Bed Head Hard to Get

"Koskaan ei ole ollut näin helppoa leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa!"
Kampaaja tutustutti minut Root Boostin lisäksi Hard to Get -nimisen vahan maailmaan. Vahan koostumus näytti purkissa todella pehmeältä ja kevyeltä, joten epäilin saisiko tuolla minun paksuja ja osittain pitkiä päällyshiuksia (takanta ovat lyhyet) mitenkään laitettua.

Siinä missä Root Boost yllätti positiivesti, tämä yllätti vielä enemmän. Vahan koostumus oli hiuksissa ihanan pehmeä ja kevyt, mutta vaha antoi myös lupamaansa rakennetta. Hiukset tuntuivat jäävän paremmin HTG:llä kuin minun (no oikeastaan mieheni) TIGI Manipulator-vahalla.

Tuotteella saa kevyeltä näyttävän-, mattapintaisen- ja erotellun pidon. Hiukset tuntuvat pehmeiltä ja kosteutetuilta. Tuotteessa oli ainesosa, joka niin sanotusti "kuivattaa" hiustyveä ja näin ollen antaa paremman tuen eikä rasvoita juuri laisinkaan. Esimerkiksi Manipulator -vaha rasvoittaa hiuksia enemmän ja saa hiukset näin ollen näyttämään -ja tuntumaan- helposti likaisilta. Valitettavasti en muista sitä ainesosaa mitä tuossa HTG:ssä on.

Vahaa levitetään sormenpäillä märkiin tai kuiviin hiuksiin. Sopii lyhyistä keskipitkiin hiuksiin.
Tuoksuna raikas meloni.


Tyvikohottajalla, föönauksella + oikeanlaisella harjalla, vahalla ja hiuslakalla pääsee jo pitkälle. Vahaa ei aina edes välttämättä tarvita.
Lue lisää »

lauantai 27. kesäkuuta 2009

Sad Secret


Rockaholic Dirty Secret

TIGI:n Rockaholic Dirty Secret kuivashampoosta olin kertonut aikaisemmissa merkinnöissäni. Tämä on mitä ihanteellisen tuote näin kesän -ja matkasesonkien kulta-aikana. Festarikansan must have. Hiusten pesuvälejä voi pidentää, likaiset hiukset muuttuvat tätä suihkiessa taas hienoiksi ja tuuheuttahan me kaikki aina haluamme. Olen lähdössä kohta tien päälle useammiksi päiviksiä ja muutaman kuukauden sisällä tulee reissattua muutenkin ympäri Suomea auton kanssa. Ulkomailta tilatessa tuotteen saapuminen kestää hävyttömän kauan, koska aerosoleja ei kuljeteta ilmateitse. Olin valmis maksamaan tästä tuotteesta suomihinnan (TIGI:n tuotteeksi melko edullinen, "vain" 21€) ja ajattelin uuden tuote-erän jo saapuneen vanhan viallisen* tilalle. Tuotteita ei ollut vieläkään kampaamoissa.
Laitoin shampoon tilaukseen UK:sta. Heinäkuun loppupuolella tuotteen tulen luultavasti vasta näkemään. Pitää vaan toivoa etteivät nämä ole niitä virheellisiä eriä, tosin luulisi että kerta kaikki kyseisen tuote-erän tuotteet on vedetty pois myynnistä niin tämä koskisi myös netissä olevia tuotteita?
*Dirty Secretistä oli tullut virheellinen erä myyntiin. Ponnekaasullinen pullo oli muutaman suihkauksen jälkeen kevyen oloinen eikä sieltä tullut enää mitään. Koko myyntiin mennyt erä poistettiin eikä tilalle olla saatu vielä uusia. Juhannuksen jälkeen uumoiltiin uuden erän saapumista, mutta muutama päivä sitten tehdyn kampaamokyselyn jälkeen tuotteiden tulemisesta ei ole vieläkään tietoa.
Lue lisää »

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Laulua ja kitarointia

Tampereella tuli vietettyä viikonloppu ennen juhannusta hyvässä säässä ja ennen kaikkea hyvässä seurassa. Junamatka kaverin kanssa alkoi junan veturin hajoamisella ja lähtö myöhästyi 30 minuuttia. Ironista, itse ehdin juuri ja juuri junaan -olin melko varma että se lähtee ilman minua- juosten ja sitten saan kuulla että minulla olisi ollut vielä monta minuuttia armonaikaa. Yöllä tuli nukkumisen sijaan hypittyä sydämen kyllyydestä jättimäisellä trampoliinilla, käytyä ostamassa jäätelöä läheiseltä ABC:lta (klo 03:00) ja syötyä se litran jäätelöpaketti viiteen pekkaaan. Lauantai sisälsi grillaamista, saunomista, makkaran paistoa ja ihmisten kanssa hengailua.
Sunnuntaina kävimme pienellä porukalla syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Söin ensimmäisen kerran friteerattuja kanapaloja ja voi että ne olivat hyviä, nam! Masut pinkeinä lähdimme Koskikeskukseen shoppailukierrokselle. Gina Tricotissa ei suureksi ihmetyksekseni ollut minulle yhtään mitään. Ei siis mitään. Viime kertaiselta GT-reissulta Helsingistä lähti mukaan sentään kolme paitaa/mekkoa. GameStopista piti lähteä ostamaan Nintendo DS:lle suojakalvoja, edelliset ovat loppuun kulutetut (kiitos GH:n) eikä niitä kalvoja myydä meidän kaupungissa missään liikkeessä - mikä on melko nihkeää. Kaupasta lähti mukaan suojakalvojen lisäksi myös jotakin muuta;


SingStar SuomiRock (17,90€)


Kaverilta löytyi sopivasti kaksi ylimääräistä mikrofoonia ja sain ostettua ne hyvään hintaan (15€) häneltä pois, jes! SingStar Legendat löytyi kotikaupungin alennusmyynneistä (19,90€).
Kotimatka taittui autokyydillä. Tampereella myös sunnuntaina olleet äitini ja siskoni + tämän mies olivat kierrelleet kauppoja ja löytäneet minulle ja miehelleni tämmöisen tuliaisen;

Mies nimesi possun Svanteksi.
Posti oli tuonut miehelle sillä aikaa paketin ja paketista paljastuuu *rumpujen pärinää*

Guitar Hero World Tour!
Nyt ei pitäisi olla musiikkipeleistä vähään aikaan pulaa.
Elokuussa olisi tarkoitus tehdä toinen reissu Tampereelle. Toivottavasti sää suosii meitä myös silloin :).
Lue lisää »

Asunto on kohta muuttokunnossa - vai onko sittenkään?

Asuntopäivitystä.
Olohuone on valmiina, makuuhuone on tapetteja vaile valmis, eteinen on valmis ja kylpyhuoneelle emme ole tehneet -emmekä tee- mitään. Jess! Mutta... Edellisten asukkaiden jäljiltä keittiöstä löytyi vesivahinko ja sille ollaan nyt tekemässä "jotain". Korjaajista ei ole kuulunut mitään eikä isännöitsijä ole ilmoitellut asian tiimoilta mitään uutta sähköpostiimme. Korjaus sinne ollaan kuitenkin menossa tekemään - olisi tosin ihan mukava tietää milloin ja kauan se kestää kuivatuksineen päivineen. Vuokraa ei tarvitse maksaa niin kauan kuin emme pysty asuntoon muuttamaan.

Huonekaluja olisi kiva alkaa jo mallailemaan (makkariin ja olkkariin), mutta ei se oikeastaan kannata vielä tässä vaiheessa. Remonttipölyä keittiöstä tulee joka tapauksessa tulemaan.
Anoppi muutti uuteen asuntoon ja tältä jäi vähän kaikenlaista ylimääräistä tavaraa. Kaikki eivät meile sopineet ja joitakin emme yksinkertaisesti vain tarvitse. Asunnollemme lähti mukaan kuitenkin pieni pesukone joka mahtuu juuri ja juuri sille tarkoitetulle paikalle pikkuruiseen kylpyhuoneeseemme, pieni ämpärillinen työkaluja sekä TV-taso. Aluksi näin TV-tasosta kuvan mieheni puhelimesta... Kuva ei ollut mitenkään hyvä eikä tasoa imarteleva. Sitten kun lähdin katsomaan tasoa asunnollemme, niin suu loksahti kirjaimellisesti auki. Se on aivan upea! Massiivista hieman tummempaa puuta nam! Rakastuin siihen heti. Ihmettelimme kovasti miten anoppi raaski siitä luopua, mutta toinen TV-taso on kuulemma hänen telkkarilleen parempi :o. Kiertelimme tänään miehen kanssa alennusmyynneissä ja törmäsimme tähän samaiseen tasoon eräässä huonekalukaupassa, tarjoushinta näytti yli 400€ O_O. Näin jo sieluni silmin miten TV:n viereen siihen tasolle sopisi hyvin värikäs orkidea hillittyssä ruukussa, tai sitten lautanen + kynttilöitä... Nam.
Tällä hetkellä kuumeisen etsinnän alla on edullinen kolmen lampun kattovalaisin eteiseen, pyöreä ns. pörrömatto olohuoneeseen (ryöstöhintaisia!), työpöytä olohuoneeseen (meidän piti saada sellainen mutta vanhat omistajat tulivatkin katumapäälle...) sekä jonkinlainen tilanjakaja olohuoneeseen myöskin.
Nyt eivät meinaa silmät pysyä enää auki, huomenna kirjailua alelöydöistä sekä vähän muustakin. Kuvia yritän myös muistaa ottaa! Huoneestani oltiin toivottu kuvia, saa nähdä milloin sellaisia saa aikaiseksi kun tosiaan täältä pystyy jo hyvin näkemään että muuttohommia on ilmassa :D.


Anopinkieli sekä perheen lihansyöjäkasvi <3.
Lue lisää »

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Nassuhoitoa

Jo jokin aikaa sitten ostamiani ihojuttuja:


Lumene Sensitive Touch - Hellävarainen kasvovesi

Muutamia kokeilua lukuunottamatta en ole kasvovesia koskaan käyttänyt. Mieheni kanssa jouduimme jokin aikaa sitten härskien otsafinnien hyökkäyskohteeksi ja siitähän se ajatus sitten lähti. Itse ostin yllämainitun alkoholittoman tuotteen ja mieheni mukaan tarttui alkoholia sisältävä versio. Iho tuntui puhdistuksen jälkeen raikkaammalta ja puhtaammalta, finnejä ei muodostu enää niin helposti tai jos muodostuu niin paljon himmeämpinä. Kasvoveden jälkeen vanha kosteusrasvanikin sai jälleen uutta potkua.

Garnier Pure SOS

Lumenen vanha finnikynä sanoi pitkäaikaisen sopimuksensa irti. Paras finnikynä mitä olen ikinä käyttänyt ja tietenkin sellainen tuote on tähän päivään mennessä poistettu mynnistä kokonaan. Lumenelle on tullut vastaava finnikynä Natural Code -puolelle, halusin kuitenkin testata jotakin uutta. Garnier on boikottimerkkien listalla, yhtä naaman kosteusrasvaa lukuunottamatta minulla on vain huonoja kokemuksia kyseisestä merkistä. Päätin kuitenkin kokeilla sen viimeisen kerran jotain Garnieria - tämä ei voi ainakaan saada iholla mitään vahinkoa aikaiseksi eihän?
- huono annostelutekniikka, puristat -> tuote tursuaa liian isosta reiästä. Lumenen kynässä oli sellainen kieritettävä nipukka, vähän niin kuin joissakin valokynissä.
- omituinen haju, Lumenen kynä oli lähes hajuton.
- kynä tekee finnin päälle erittäin tahmean, yök!
- aiheutti pistelemistä ja polttoa finnin päällä - vaikka finni ei olisi edes rikki. Lumenea tuli laitettua joskus epätoivossa ihan punottavan ja rikkoutuneen finnin päälle eikä _ikinä_ kirvellyt.
Garnier, tuotat aina vain pettymyksiä ja epämääräisiä vaikutuksia iholle. Milloin epätasaisen ihon, kuorinnan jälkeisen karhean ihon, kelmumaisen pinnan iholle ja nyt tämä. En osta enää uudelleen. Taidan kokeilla ensi kerralla ihan suosiolla Lumenen Natural Coden finnikynää.

Dove Beauty Body Lotion - Go Fresh Cool Moisture

Doven ihanan raikas ja iholla mielyttävän tuntuinen kosteusrasva.. Antaa ihanan viileän ja raikkaan olon iholle - tuoksusta puhumattakaan<3>
Lue lisää »